kuvailija.fi

Joutoaikaa Luppovedellä

Kätköilyyn liittyvien huoltotoimenpiteiden yhteydessä päätimme käydä kiertämässä Luppoveden koko lauman voimin. Elo oli Syötteellä rauhoittunut sitten viimekäyntini, joka taisi olla joskus maaliskuussa, jos en aivan väärin muista. Kesäkuun alkuhan ei ole niitä vilkkaimpia matkailusesonkeja.

Ilta oli sangen kaunis, joskin vilpoisa. Lämpötila laski Luppovedellä vieraillessamme noin viiteen asteeseen. Luppoveden maisemointityöt lienevät jo päättyneet. Nyt vain odotellaan, että luonto hoitaa loppuun oman osuutensa. Vasaran pauke häiritsi muutoin hiljaista kesäiltaa, mutta matkailukeskuksen kannalta ajateltuna sehän on vain hyvä asia.

Onneksi olivat lisäilleet näille keinotekoisille rannoille muutaman rantakiven, joista sai näpsittyä varsin graafisia näpsyjä. Ilta-aurinko olisi toki voinut olla "mehukkaampikin", mutta väliin varsin ankarallakin jälkikäsittelyllä kuviin sai toki väriä ja kontrastia. Joistain kuvista virittelin suorastaan HDR-tyyppisiä, joskin otin yhden ihan rehellisenkin sellaisen. Käsivaralta kylläkin, mutta onneksi tuolloin vielä valoa riitti.

Canon 5D Mk II • Canon EF 100-400mm f/4.5-5.6L IS USM • Canon EF 24-70mm f/2.8L USM • © Juha Nyman

_MG_3797
_MG_3824
_MG_3830
_MG_3849
_MG_3859
_MG_3866
_MG_3869
_MG_3871
_MG_3875
_MG_3876
_MG_3893
  • _MG_3797
  • _MG_3824
  • _MG_3830
  • _MG_3849
  • _MG_3859
  • _MG_3866
  • _MG_3869
  • _MG_3871
  • _MG_3875
  • _MG_3876
  • _MG_3893