kuvailija.fi

Tour de Maakuntamulti 2012

Kesän 2012 lomamatkamme suuntautui Itä- ja Etelä-Suomeen 12.-17.6. Reissun nimi viittaa geokätköilyyn, mutta siitä ei sen enempää tällä kertaa.

Matka oli tilastoina seuraavanlainen: 2294 kilometriä, 41 kätköä, joista kolme Finnish Graticule Challenge -kätköä (Bronze, Silver, Gold), EU:n itäisin piste, kolme Maakuntamultin etappia sekä Haksulandia, eräänlainen geokätköilijöiden epävirallinen pyhiinvaelluspaikka.

Parhaimpiin muistoihin matkalta lukeutuvat mm. lukuisat taistelumuistomerkit pitkin itärajaa, edellä mainitut EU:n itäisin piste ja Haksulandia, Hämeenlinna kokonaisuudessaan mukaanluettuna itse linna ja Aulanko sekä Punkaharjun valtionhotellin sympaattinen leirintämökki.

Säät suosivat matkalaisia: vain alkumatkasta sateli kuuroittain jonkin verran, kuten myös paluumatkalla pohjoiseen Keski-Suomesta Ouluun saakka. Muutoin oli poutaista ja jopa helteistä. Hellettä emme kylläkään tapaa laskea erityisen hyväksi sääksi koirakaverin hyvinvoinnin takia.

Lisää reissusta voi käydä lueskelemassa Keron reissuvihkosta ja vaikka kätköloggauksistani osoitteessa www.geocaching.com.

Kuten tavallista, tällaisilla reissuilla ei juurikaan tule panostettua valokuvaukseen muutoin kuin muistojen säilyttämisen vuoksi, niin tässäpäs näitä muistoja sitten tulee:

_MG_3907
_MG_3912
_MG_3913
_MG_3914
_MG_3918
_MG_3921
_MG_3922
_MG_3924
_MG_3925
_MG_3927
_MG_3932
_MG_3933
_MG_3934
_MG_3938
_MG_3945
_MG_3951
_MG_3956
_MG_3957
_MG_3959
_MG_3964
_MG_3964b
_MG_3965
_MG_3967
_MG_3968
_MG_3969
_MG_3970
_MG_3973
_MG_3975
_MG_3990
_MG_4000
_MG_4004
_MG_4007
_MG_4012
_MG_4014
_MG_4014b
_MG_4026
_MG_4031
_MG_4035
_MG_4036
_MG_4041
_MG_4044
  • _MG_3907
  • _MG_3912
  • _MG_3913
  • _MG_3914
  • _MG_3918
  • _MG_3921
  • _MG_3922
  • _MG_3924
  • _MG_3925
  • _MG_3927
  • _MG_3932
  • _MG_3933
  • _MG_3934
  • _MG_3938
  • _MG_3945
  • _MG_3951
  • _MG_3956
  • _MG_3957
  • _MG_3959
  • _MG_3964
  • _MG_3964b
  • _MG_3965
  • _MG_3967
  • _MG_3968
  • _MG_3969
  • _MG_3970
  • _MG_3973
  • _MG_3975
  • _MG_3990
  • _MG_4000
  • _MG_4004
  • _MG_4007
  • _MG_4012
  • _MG_4014
  • _MG_4014b
  • _MG_4026
  • _MG_4031
  • _MG_4035
  • _MG_4036
  • _MG_4041
  • _MG_4044