kuvailija.fi

Kaamosta kukistamassa

Joulun jälkeen Jenny läksi töihin, joten minä jäin viettämään lomaani kaksin Keron kanssa. Leudon joulupäivän jälkeen sää kylmeni huomattavasti ja päivälämpötila pyöriskeli usean päivän ajan hieman vajaassa -20 asteessa. Pakkanen tarkoitti tietenkin selkeää ilmaa, joten kahmaisin kameran mukaani ja läksin kohti Pudasjärven rantaa.

Tepastelin pitkin jäätynyttä rantaa yrittäen etsiä kunnollista kuvauskohdetta auringon paistaessa suoraan järven toiselta puolelta. Hyvin pian huomasin kyllästyväni moisen mollukan tiirailuun ja päätin jättää sen pelkkään statistin rooliin. Näin alkui syntyä sitten tulostakin: auringon paljastumista tärkeämpää oli se mitä se paljastaa. Tunsin samalla huonoa omaatuntoa jätettyäni pikinokan katsomaan surumielisin nappisilmin perääni kotoa lähtiessäni. Lupasinkin itselleni ottaa Kero mukaan seuraaville kuvausmatkoille mikäli niitä oli vielä odotettavissa.

Seuraava tulikin sitten jo yön yli nukuttuamme. Auringon kivutessa juuri ja juuri taivaanrannan yläpuolelle nappasin kameran ja Keron mukaani ja suuntasimme kohti tuttuja lenkkipolkuja. En malttanut kuitenkaan polulla pysytellä, vaan minulle tuli pakottava tarve suunnata kohti läheistä suota. Siispä sinne ja kylläpä kannattikin: vetinen suo oli jäätynyt tasaiseksi jääkentäksi, joten olipa siinä mellevää käyskennellä ja välillä loikoilla pitkin pituuttaan kuvakulmia etsiskellen. Keron päästin samalla vapauteen ja kuin tuuli se pyyhälsi riemuissaan huimaa vauhtia pitkin ja poikin suota. Lopulta aurinko alkoi painua jälleen mailleen ja lähdimme pienen mutkan kautta kohti autoa. Loppumatkasta tuli vain kohtuullisen äänekäs tavattuamme yksinäisen poron kuopimassa apettaan routaiselta kankaalta.

En malttanut pysytellä pois suolta seuraavanakaan päivänä. Otin mukaani tällä kertaa makron, joka toimitti lopulta vain lyhyen telen virkaa. Makroiluinspis oli kadonnut jonnekin, enkä saanut otettua ainuttakaan kelvollista otosta. Telen virassa se osoittautui kuitenkin varsin hyväksi ja mietin, että minulle riittäisi - ainakin periaatteessa - pelkästään 50-millinen normaaliprime ja tämä 100-millinen makro. Sitä pidemmällä putkellla en tee paljon mitään, kun en lintuja ja muita eläimiä juurikaan kuvaa. Toisaalta laajaa päätä tarvitsee ainakin joskus, joten omistamani 24-70 puoltaa paikkaansa.

_MG_4430
_MG_4438
_MG_4460
_MG_4477
_MG_4532
_MG_4534
_MG_4542
_MG_4547
_MG_4551
_MG_4553
_MG_4555
_MG_4559
_MG_4567
_MG_4573
_MG_4582
_MG_4583
_MG_4625
_MG_4642
_MG_4654
_MG_4680
_MG_4696
_MG_4714
_MG_4715
  • _MG_4430
  • _MG_4438
  • _MG_4460
  • _MG_4477
  • _MG_4532
  • _MG_4534
  • _MG_4542
  • _MG_4547
  • _MG_4551
  • _MG_4553
  • _MG_4555
  • _MG_4559
  • _MG_4567
  • _MG_4573
  • _MG_4582
  • _MG_4583
  • _MG_4625
  • _MG_4642
  • _MG_4654
  • _MG_4680
  • _MG_4696
  • _MG_4714
  • _MG_4715