kuvailija.fi

Rooma - Urbs Aeterna

Tämä on matkakertomus Pudasvieskan matkailukerhon kaikkien neljän vapaajäsenen seikkailuista ikuisen kaupungin artisokan tuoksuisilla vioilla ja piazzoilla. Koska kertomuksesta uhkasi tulla vallan pitkä, julkaisin sen osina.

Jo tässä vaiheessa haluan kiittää matkaseuralaisiani Jennyä, Annea ja Pekkaa sekä Kerosta huolta pitänyttä kasvistäti-lampuri Riikkaa!

Maanantai 28.3.

Herätys klo 02.30 oli yllättävän helppo, vaikka silmiä ei ollut tullut juurikaan ummistettua. Lieneekö pientä matkakuumetta ilmassa, vai mistäköhän johtui? Pekka ja Anne saapuivat noutamaan meitä klo 03.30, tapansa mukaan minuutilleen ja matkamme pääsi näin alkamaan. Oulunsalon lentoasemalla oli rauhallista sinne saapuessamme, eikä jonottamisia tarvinnut sietää. Minua suosi arpaonni ja päällysvaatteista otettiin räjähdejäämätesti, joka yllättäin osoittautui negatiiviseksi. Olinkohan kuitenkin vain hieman epäilyttävän näköinen? Helsinki-Vantaalla siirryimme lähes suoraan portilta toiselle ja näin hyvin alkanut matkamme jatkui Airbusin nokan suuntautuessa kohti Roomaa.

Noin kolmen tunnin ajan sinivalkoiset siivet kantoivat meitä tyylikkäästi ja kaikkein tyylitietoisimmat korkkasivat välillä pienen shampanjapullonkin. Itse ilakoin saaneeni pitkästä aikaa ikkunapaikan, mutta hymyni hyytyi, kun paljastui, että paikkamme sijaitsivat varauloskäyntien kohdalla. Ikkunoista ei ollut tietoa, mutta jalkatilaa oli sitten senkin edestä. Ei se hullumpaa ollut sekään. Joka tapauksessa kolmen tunnin lennon jälkeen laskeuduimme Leonardo Da Vincin kentälle Fiumicinoon aivan aikataulun mukaisesti klo 10.15 paikallista aikaa. Sää näytti Italiassa olevan pilvipoutainen lämpötilan huidellessa jossain 15 asteen tuntumassa.

Matkalaukkumme saapuivat oikeaan paikkaan ja etukäteen tilatun taksin kuljettaja vartoili meitä uloskäynnin vieressä. Paksuun toppatakkiin puettu vanhempi herrasmies johdatteli meidät ulos terminaalista mustaan tilataksiinsa ja näin pääsimme menomatkamme viimeiselle etapille. Moottoritien varrella ei juuri nähtävyyksiä ollut, pikemminkin hieman rähjääntynyttä maaseutua ja teollisuusalueita sekä rutosti autoja, joista suurin osa oli suomalaisen silmin kovin, kovin pieniä. Kun pääsimme Rooman keskustaan, ymmärsi helposti miksi. Nähtävyydet alkoivat heti ajaessamme ensimmäisten nukkumalähiöitten ohi. Tai meille ne olivat nähtävyyksiä, paikallisille pikemminkin sanatonta ylpeyttä kumpuavia itsestäänselvyyksiä.

Kuljettajamme ei sattunut ensimmäisellä yrityksellä hotellillemme ja yhden kunniaikierroksen jälkeen hän jätti meidät noin korttelinmitan päähän hotellin ovesta. Eipä siinä mitään, matkatavaramme eivät niin paljoa painaneet, etteikö niitä voinut tuota matkaa kantaa. Tai pikemminkin vetää, joskin iso rolley oli mukulakivisellä päällysteellä hieman epävakaa. Hotellimme Hosianum Palace sijaitsi kapeaakin kapeammalla Via dei Polacchilla aivan Rooman yleisesti tunnustetun keskipisteen Piazza Venezian tuntumassa. Ensivaikutelma majapaikastamme oli positiivinen ja samaa tuntumaa jatkoi asiallisen oloinen henkilökunta. Mitään sisäänkirjautumisia ei tarvittu, respan tyttönen otti vain kopiot passeistamme. Koska huoneitamme ei oltu vielä siivottu, jätimme laukkumme säilytykseen ja läksimme etsimään hieman murua rinnan alle. Vastaanottovirkailijattarella olikin meille pari suositusta ja ohjeiden perusteella lähdimme hieman hakemaan ensituntumaa kaupunkiin.

Heti "kotikadulta" hieman suuremmalle vialle käännyttyämme Rooma iski kasvoihimme kuin märkä rätti: valtavasti sekasortoiselta vaikuttavaa liikennettä niin autoin kuin Vespoin, rutosti ihmisiä, jotka valuivat eteenpäin rauhakseen kapeilla jalkakäytävillä, ärsyttävä-äänisiä hälytysajoneuvoja, mutta ennen kaikkea toinen toisensa lomassa, taso tason päällä ja sulassa sovussa 2500 vuotta vanhaa kulttuurihistoriaa aina antiikista keskiajan ja renesanssin kautta tähän päivään! Pieniä kuppiloita, lihakauppoja, tupakkakauppoja, pastakauppoja, leipäkauppoja, matkamuistokauppoja ja jalkapohjissa tuntuvaa mukulakiveä. Jos jalankulkijana halusi päästä eteenpäin tai säilyä ehyenä, oli parempi vain ottaa mallia paikallisista ja astua rohkeasti suojatielle; moottoriajoneuvot kyllä väistivät, mikäli ehtivät. Liikennevaloja tuntui olevan liikenteeseen nähden vähän, mutta useimmissa niissä oli kätevä sekuntilaskuri, joka näytti jäljellä olevaa ylitysaikaa. Silmiin pistivät runsaslukuiset poliisit ja karabinieerit, jotka raskaasti aseistautuneina vartoivat pienimpiäkin nähtävyyksiä ja hallintorakennuksia. O tempora, o mores...

Ensimmäinen varsinainen nähtävyys, jolle osuimme, oli Largo di Torre Argentina. Paikalla on sijainnut Rooman tasavallan aikana neljä temppeliä ja Pompeiuksen teatteri, jonka curiassa Julius Caesar murhattiin. Emmepä siis yhtään vähäisemmälle paikalle sattuneet, eikä kävelymatkaa ollut hotelliltamme kuin vajaa 200 metriä! Raunioitten suojissa toimi myös vapaaehtoisvoimin toimiva suoja kodittomille kissoille. Kaivausalueen reunalla olisi ollut myös kätkö, mutta emme saaneet sitä sattumaan edes silmiimme.

Koska nälkä mörisi suolenmutkassa, astelimme rauhallisella sivukadulla sijaitsevaan Ristorante Sant'Annaan. Ja koska Italiassa olimme, päätimme heti ryhtyä hankkimaan referenssiä ihan oikeasta pizzasta. Itse tilasin Pizza Diavolan, enkä tullut pettymään. Täytteenä oli ainoastaan tomaattikastiketta, runsaasti mozzarella ja päällimmäisenä ohuen ohutta, mausteista salamia. Ohut ja jopa hieman sitkeän rapea pohja tarjosi hyvän suutuntuman. Palanen pysyi myös hyvin koossa käsin syödessä. Talon viinin kanssa sitä nauttisessa tuli lähes kyynel silmäkulmaan: voiko mikään näin yksinkertainen olla näin jumalaisen hyvää? Pizzainen maailmankuvani oli nyt totaalisen järkkynyt, eikä kotona tule mikään olemaan enää entisellään.

Ruokailun jälkeen päätimme käydä Pantheonilla. Tuo alunperin kaikille Rooman jumalille pystytetty temppeli on parhaiten säilynyt monumentti antiikin ajoilta. Ja on se tosiaankin vaikuttava: vulkaanisesta betonista valettu kupoli kohoaa 43 metrin korkeuteen. Huipun oculuksen suoma valo riittää hyvin valaisemaan sisätilat. Sanovat, että sateella sen reunoilta alas valuva vesi on yksi Rooman kauneimmista näyistä, mutta meidän vierailumme aikana taivaalta ripsinyt vähäinen vesi ei vaikuttanut näkymään mitenkään. Aikamme monttu auki taivasta kohti huokailtuamme jatkoimme matkaamme. Niin, olisi siinä lähistöllä ollut toki kätkökin, mutta matkamuistojen myyjä oli parkeerannut itsensä ja myyntiartikkelinsa juurikin sähkökompassin osoittamaan sijaintiin, joten ohitimme sen sujuvasti. Päätimme lähteä kämpille hieman lepuuttamaan jalkojamme ja jatkaa kiertokävelyä hieman myöhemmin.

Tunnin huilattumme suuntasimme kulkumme kohti Piazza Veneziaa. Sanonta kuuluu, että "kaikki tiet vievät Roomaan, mutta Rooman kaikki tiet vievät Piazza Venezialle". Ja sen kyllä huomaa! Meteli on lähes päätähuumaavaa autojen ja skootterien pyöriessä ympyrää aukiolle rakennetussa kiertoliittymässä. Aukion reunaa koristaa mm. kermakakuksi ja kirjoituskoneeksi kutsuttu Altare della Patria, yhdistyneen Italian ensimmäisen kuninkaan Victor Emmanuellen muistomerkki. Suurikokoinen, pompöösi rakennelma on vallannut ison osan muinaista Capitoliumia, joka minua tietenkin suunnattomasti harmittaa. Mutta tehty mikä tehty. Aukion reunamailta löytyi reissun ensimmäinen kätkökin.

Ihmispaljoudessa edeten jatkoimme matkaamme välillä pienempiä ja hiljaisempiakin katuja myöten Fontana di Treville. Kuinka kaunis se olikaan! Edes sen ääreen ahtautunut valtava, monikielinen lihamassa ei vaikuttanut näkymästä nauttimiseen. Lähteen rakennelmat oli vasta puhdistettu kirkkaan valkeiksi ja työt olivat ympärillä olevien rakennusten osalta osin vielä keskenkin. Kiersimme hieman sivummalle heittämään kolikko lähteeseen, sillä halusimme näin varmistaa paluumme Roomaan. Pakollisten kuvaussessioiden jälkeen lähdimme jatkamaan jälleen matkaamme. Sääkin poutaantui ja aurinko näyttäytyi pilvien rakosista. Elämähän hymyili auringon kanssa kilpaa!

Lähes suoran reitin varrella törmäsimme useampaankin pienempään nähtävyyteen. Yksi niistä oli Marcus Aureliuksen pylväs, jota kiertää reliefein koristeltu spiraali, joka esittää Marcus Aureliuksen sotaretkiä. Ristinkin sen sujuvasti "antiikkiseksi Korkeajännitykseksi". Obeliskeja vastaamme sattui niin nyt kuin koko Rooman matkamme aikana paljon. Eikä sitä tarvitse ihmetellä, sillä suurin osa maailman obeliskeista sijaitsee Roomassa. Valtaosa niistä on tuotu jo antiikin aikana Egyptistä, jolloin se oli osa imperiumia. Pian olimmekin Piazza Navonalla. Keisari Domitianuksen entisen stadionin paikalle rakennetulla aukiolla on kolme vaikuttavaa suihkulähdettä, ja tietenkin obeliski. Piazzaa ympäröi komeat barokkityyliset rakennelmat. Täällä olisi ollut "helppo" multikätkö, mutta sen etsiminen meni monestakin syystä aivan hunningolle. Kätköilyharrastus Roomassa näytti olevan tuskaisaa hommaa, ainakin näin keskellä päivää.

Suunnistimme kohti Tiber-jokea, jota paikalliset jostain syystä Tevereksi kutsuvat. Jokivartta alaspäin seuraillen saavuimme Isola Tiberina -saaren tuntumaan. Saarelle pääsimme Rooman vanhinta edelleen käytössä olevaa siltaa, Ponte Fabriciota myöten. Saarelta bongasimme kätkön, jota varsin kesyt lokit yrittivät vartioitsea. Mutta turhaan, sillä me olimme isompia ja vahvempia! Koska meillä alkoi olla jo nälkä, päätimme vielä tallustella Trasteveren (paikallinen toispuol jokke) puolelle etsimään jotain mukavaa ruokapaikkaa. Ja sellainen myös löytyi: Sette Oche in Altalena (seitsemän hanhea keinussa). Hassusta nimestään huolimatta paikallinen Rigatonni alla carbonara oli suorastaan suussa sulavaa! Muutenkin paikka oli erittäin viihtyisä, joskin alussa viereisessä pöydässä järjetöntä älämölöä ylläpitänyt joukko amerikkalaisia opiskelijoita pisti ärsyttämään. Onneksi lähtivät muualle metelöimään. Myös talon viini oli hyvää, vaikka jotkut väittävät, että niitä ei muka koskaan kannata ostaa. Höpöpuhetta moinen.

Ravintolassa kului leppoisasti pari tuntia ja väsy alkoi painaa. Niinpä ylitimme joen samaa reittiä kuin tullessamme, mutta suuntasimme sitten kulkumme mahdollisimman suoraa reittiä Gheton läpi hotellille. Ghetto on täällä tosiaankin ihan oikea ghetto, eli aikoinaan juutalaille varattu asuinalue. Useimmat ravintolat ja ruokapaikat tarjoavatkin kosheria. Alueen historiasta kertovat myös kullatut katukivet asuintalojen edessä: niihin on kirjoitettuna toisen maailmansodan aikana keskitysleireihin vietyjen ihmisten nimiä ja päivämääriä. Hotellimme sijaitsi juuri ja juuri gheton ulkopuolella, mutta sen verran jo väsy painoi, että lähialueen raskas menneisyys ei unensaantiin vaikuttanut. Ja olimmehan kävelleetkin varovaisten arvioiden mukaan yli kahdeksan kilometriä.

IMG_1595
IMG_1597
IMG_1598
IMG_1599
IMG_1605
IMG_1613
IMG_1618
IMG_1626
IMG_1628
IMG_1631
IMG_1636
IMG_1639
IMG_1640
IMG_1642
IMG_1646
IMG_1648
IMG_1650
IMG_1651
IMG_1658
IMG_1660
IMG_1661
IMG_1666
IMG_1667
IMG_1668
IMG_1669
IMG_1671
IMG_1672
IMG_1673
IMG_1674
IMG_1675
IMG_1676
IMG_1678
IMG_1679
IMG_1680
IMG_1682
IMG_1684
IMG_1685
IMG_1687
IMG_1689
IMG_1694
IMG_1700
IMG_1702
IMG_1705
IMG_1707
IMG_1710
IMG_1711
IMG_1713
IMG_1715
IMG_1717
IMG_1722
IMG_1723
IMG_1724
IMG_1727
IMG_1730
IMG_1735
IMG_1743
IMG_1763
IMG_1766
IMG_1767
IMG_1770
IMG_1773
IMG_1774
IMG_1775
IMG_1776
IMG_1779
IMG_1782
IMG_1783
IMG_1786
IMG_1787
IMG_1788
IMG_1791
IMG_1794
IMG_1795
IMG_1799
  • IMG_1595
  • IMG_1597
  • IMG_1598
  • IMG_1599
  • IMG_1605
  • IMG_1613
  • IMG_1618
  • IMG_1626
  • IMG_1628
  • IMG_1631
  • IMG_1636
  • IMG_1639
  • IMG_1640
  • IMG_1642
  • IMG_1646
  • IMG_1648
  • IMG_1650
  • IMG_1651
  • IMG_1658
  • IMG_1660
  • IMG_1661
  • IMG_1666
  • IMG_1667
  • IMG_1668
  • IMG_1669
  • IMG_1671
  • IMG_1672
  • IMG_1673
  • IMG_1674
  • IMG_1675
  • IMG_1676
  • IMG_1678
  • IMG_1679
  • IMG_1680
  • IMG_1682
  • IMG_1684
  • IMG_1685
  • IMG_1687
  • IMG_1689
  • IMG_1694
  • IMG_1700
  • IMG_1702
  • IMG_1705
  • IMG_1707
  • IMG_1710
  • IMG_1711
  • IMG_1713
  • IMG_1715
  • IMG_1717
  • IMG_1722
  • IMG_1723
  • IMG_1724
  • IMG_1727
  • IMG_1730
  • IMG_1735
  • IMG_1743
  • IMG_1763
  • IMG_1766
  • IMG_1767
  • IMG_1770
  • IMG_1773
  • IMG_1774
  • IMG_1775
  • IMG_1776
  • IMG_1779
  • IMG_1782
  • IMG_1783
  • IMG_1786
  • IMG_1787
  • IMG_1788
  • IMG_1791
  • IMG_1794
  • IMG_1795
  • IMG_1799
  • Tiistai 29.3.2016

    Uni maittoi mainiosti, vaikka sijauspatjaton joustinsänky olikin jättänyt jousiensa kuviot selkänahkaani ja huonelämpötila huiteli 25 asteen korvilla. Hien sai kuitenkin liotettua helposti n. 70 x 70 sentin kokoisessa suihkussa, kun vain muisti olla kolhimatta kyynärpäitään C ja F -merkinnöin varustettuihin hanoihin. Päättelin toisesta tulevan Celsiuksia, toisesta Fahrenheiteja, mutta kumpi niistä oli kylmää ja kuumaa, jäi hieman hämärän peittoon.

    Aamupalaa tarjottiin hotellin kellarikerroksessa. Joissain hotelliarvosteluissa moitittiin aamiaisen ominaisuuksia, mutta me olimme kyllä tarjontaan todella tyytyväisiä. Seisovat pöydät oli katettu pekonilla, nakeilla, munakokkelilla, useammanlaisilla sämpylöillä, juustoilla, leikkeleille, jogurteilla, mehuilla ja ties millä. Kahviinkin sain lorotella kuumaa maitoa ja kupposen kera nautittiin herkullisia leivonnaisia. Yleensä saimme olla syömässä aivan keskenämme, sillä samassa hotellissa yöpyvä ruotsalainen mummonelikko käytti toista kahdesta käytössä olleista ruokasalista. Ruokailun lopetettumme huikkasin rakkaan naapurimaamme edustajille ohimennen "god morgon", joka aiheutti helposti havaittavan reaktion: ainakin yksi heistä pomppasi ilmaan hämmästyksestä ja vastauskin tuli koko joukolta yhteen ääneen kuin komppaniaa tervehdittäessä ikään. Luulivat ilmeisesti olevansa ainoat pohjoismaitten edustajat Roomassa, mokomat.

    Päivän teemana oli Vatikaani. Niinpä ajoimme hissillä hotellimme kattoterassille tiirailemaan, näkyisikö sen kupoli sinne saakka. Olisi se ehkä näkynytkin, jos välissä ei olisi ollut jokin iso rakennus. Lopulta suuntasimme kulkumme lähes suorinta mahdollista reittiä kohti katolisen kirkon ylintä päämajaa. Päätimme kuitenkin kulkea pienempiä ja kapeampia kujia, sillä kaikki kiva ja aito tuntui asuvan niissä. Fontana delle Tartarughen läheisyydestä nappasimme myös kätkön ja sujautimme sinne uuden reissaajamme, Hiiden hirven, aloittamaan matkanteon. Kätkön saaminen takaisin piiloonsa olikin sitten hankalampaa, mutta onnistui lopulta tiimityöskentelyn avulla.

    Matkamme jatkui rennosti askeltaen, kuten paikallisilla on tapana. Hieman yllättäin eteemme avautui suurehko tori, joka oli lähes ääriään myöten täynnä myyntikojuja, joista suorastaan pursusi toinen toistaan herkullisempia vihanneksia, lihaa, kalaa ja muuta mannaa. Lähemmän tarkastelun perusteella tori paljastui Campo de' Fioriksi, Rooman kenties vilkkaimmaksi markkinatoriksi, jonka tapana on kojujen kaikottua muuttua varsinaiseksi yöelämän keskukseksi. Tuoretavaralle meillä ei nyt ikävä kyllä ollut tarvetta, joten ihailimme upean näköistä lihakaupan näyteikkunaa ja jatkoimme matkaamme erään mysteerikätkön loppupistettä kohden. Turha ehkä kertoakaan, että purkkia ei löytynyt.

    Jonkin matkan päässä suorastaan hätkähdin eteeni avautuvasta näkymästä: siellähän oli Castel Sant'Angelo, alunperin keisari Hadrianuksen hautamausoleumiksi rakennettu pyöreämuotoinen, järkälemäinen rakennus. Rauhassa eivät ole antaneet hänen ja hänen seuraajiensa nukkua ikuista untaan, vaan tuhkauurnat ovat aikojen ja taistelujen melskeissä tuhoutuneet. Sanoisin moista tekoa suhteellisen anteeksiantamattomaksi. Linnakkeeksi muuntumisensa jälkeen rakennus on toiminut myös paavillisena asuntona ja nykyisin se toimii museona. Ihailimme linnaketta kuitenkin vain ulkopuolelta Tiber-joen ylittävältä antiikinaikaiselta Ponte Sant'Angelolta, joka oli myös erään aasialaispariskunnan häävalokuvaussession näyttämönä. Lisättäköön tähän väliin, että sillalla ollut kätkö löytyi, ja vieläpä helposti.

    Vatikaanin suuntaan näytti olevan tunkua. Niinpä valitsimme pääkadun suuntaisen sivukadun, jonka varrella emme kohdanneet kuin muutaman nunnan ja paikallisen jätehuolto-organisaation edustajat, joita oli ahtautunut pieneen roska-autoon peräti kolme kappaletta. Ilmeisesti olivat Rooman kaupungin työntekijöitä, sillä vaikutti siltä, että yksi teki työt ja muut kaksi lähinnä aukoivat suutaan huomattavan kovaäänisesti. Katu kuitenkin loppui ja tungos alkoi.

    Pietarinaukiolle oli saapunut muutamia muitakin viettämään pilviseksi povattua tiistaipäivää. Minkälaista sitten Roomassa onkaan aurinkoisella säällä - kaljuuntuvan kuupani kärsimien palovammojen perusteella en ehkä halua sitä tietääkään. Joka tapauksessa astuimme rohkeasti peremmälle ja suuntasimme kulkumme sinne minne kaikki muutkin, eli kohti kaikkein suurinta väestöntihentymää. Vellovana massana tuo tihentymä puristautui aukion reunoja koristavien pylväiden väliin, joiden siimekseen oli asetettu turvatarkastukseen liittyvät läpivalaisulaitteet. Niinkö tuota vielä ihan vyökin piti pois ottaa, näin pyhässä paikassa sentään? Kiirettä ei toki ollut, sillä jonottamiseen - jos sitä jonoksi haluaa kutsua - vierähti aikaa lähes tunti. Tuossa ajassa kärähtivät niin kalju kuin niskakin, johon jäi kuitenkin valkoinen raita muistuttamaan kaulassa roikkuneesta kamerasta.

    Lopulta niin jonotus kuin lopulta varsin vaivaton turvatarkastuskin olivat takana päin ja jatkoimme kulkuamme kohti Pietarinkirkkoa. Kivisten rakennusten varjossa oli mukavan viileää ja äskeinen ihmismassakin hajosi kuin tuhka tuuleen. En yhtään ihmettelisi, jos paikalla olisi ollut lähes Pudasjärven väestön verran jonkin asteista hengenahdistusta kokevia tai vain kaltaisiamme uteliaita kulkijoita. Odotellessamme seurueemme naispuolisten jäsenten saapumista paikallisesta pikkulasta Pekka huomasi vieressämme pulun, jolta puuttui yksi varvas. Jäljelle jääneeseen jalkaterään oli kääriytynyt jonkinlainen lanka ja hetken ajan olin jo ottamassa rassukkaa kiinni pelastaakseni sen lisäkärsimyksiltä. Ääni takaraivossani kuitenkin sammutti nopeasti moisen mielihalun, mutta niin vain tuo kuva syöpyi alitajuntaani ja siellä se kajastelee vieläkin. Lyhyen odottelun jälkeen pääsimme kuitenkin sisälle kaikkein pyhimpään.

    Alku vaikutti vaatimattomalta: eteinen oli vain hitusen Tuomas Sammelvuo -salia suurempi, joskin tämä oli täynnä freskoja. Seuraavasta, ehkä noin kolmikerroksisen talon korkuisesta oviaukosta sisään astuttuamme aloin hahmottamaan näkemääni. Ne pienet, värikkäät pisteet horisontissa taisivat olla ihmisiä. Ja heitä oli paljon. Tilaa oli niin paljon, että kädet kun levitti, niin eivät tulleet seinät vastaan. Saattoi hypätäkin, eikä pää kopsahtanut kattoon. Vakavasti puhuen, onhan Pietarinkirkko aivan käsittämättömän suuri. Suurempiakin kirkkoja kuulemma on, mutta ainakaan minä en niitä kaipaa, enkä äkkiseltään osaa edes kuvitella. Mitat katoavat jonnekin, kun ei ole mitään mihin verrata. Aivan kupolin alla siitä sai jonkinlaisen käsityksen, kun totesimme kupolin reunoilla kulkevien kaiteiden takana marssivien muurahaisten olevankin ihmisiä. Ja että aivan kupolin huipulle on 134 metriä matkaa. Seinät olivat niin täynnä maalauksia ja veistoksia, että niiden yltäkylläisyys sai paljaisiin hirsiseiniin tottuneen barbaarin voimaan lähes pahoin. Kuinkahan monta anetta onkaan kaupattu tämän kaiken kustantamiseksi? On siinä sivistymätöntä rahvasta kyllä höynäytetty oikein olan takaa. Vaan pois turha hurskastelu: olen edelleenkin erittäin vaikuttunut näkemästäni ja kokemastani!

    Aloimme hieman väsyä jatkuvaan tungokseen ja lähdimme paluumatkalle jo reilun puolen tunnin kirkkokierroksen jälkeen, paavin postikonttorin kautta tietenkin. Sieltä löytyivät paitsi kortit, myös moniaita matkamuistoja. Pietarinaukiolta poistuttuamme löysimme erään kätkönkin ja heti sen ääreltä poistuttuamme oli sitä menossa hakemaan seuraavakin alan harrastaja. Meitä tuntui täällä olevan enemmänkin. Kätkön perässä saapastelimme myös eteenpäin. Koska emme sitä kuitenkaan lopulta löytäneet, päätimme pitää ruokatauon Ristorante Pizzeria Goosessa, joka otollisesta sijainnistaan huolimatta oli erittäin rauhallinen. Matkaa Vatikaanin muureille ei ollut kuin kivenheitto, joskin suurimmat turistimassat jäivät jo lähes puolen kilometrin päähän. Nyt maistui pizza, itse tilasin Prosciutto Cotton. Ohuen ja rapean pohjan päällä oli jo tutuksi tullut kerros tomaattikastiketta ja mozzarellaa, aivan päällimmäisenä oli ohuita siivuja keitettyä prosciutto-kinkkua. Ei yhtään pöllömpää, ei suinkaan! Talon oma viini oli jälleen vallan asiallista ruokajuomaa. Yksi reissun parhaita ravintoloita!

    Tarkasteltuamme karttaa totesimme ykskantaan, että meidän kannatti ehkä nousta Gianicolon kukkulalle, kun kerran tässä suunnassa oltiin. Niinpä vertailimme hieman reittejä ja päädyimme lopputulokseen, että ensin kohti rantaa ja kipuamme sieltä sitten ylös. Kätköilijän vakiovarustukseen kuuluva kartallinen gps-laite osoitti tässä vaiheessa olevansa painonsa arvoinen kullassa. Matka taittui, välillä jopa tunnelia myöten, eikä aikaakaan, kun useamman tiputetun hikipisaran jälkeen löysimme itsemme kukkulan huipulta. Sieltä avautuvien näkymien lisäksi ihastusta, kuten myös kummastusta, herätti Villa Lante, Suomen tiedeinstituutin omistama huvila. Miten ihmeessä muka Suomen valtio voisi omistaa renesanssityylisen rakennuksen kenties Rooman parhaalla paikalla, vieläpä aivan kansallissankari Giuseppa Garibaldin muikean muistomerkin läheisyydestä? Mutta tottahan se on, ja hienoa!

    Sen verran jo väsy alkoi taivaltajia painamaan, että päätimme lähteä Garibaldin muistomerkiltä suorinta reittiä Trasteveren kautta kotiin. Mielessämme siinteli vielä vuoden takainen Prahan matkamme ja Petrinin kukkula, jonka rinteillä risteilivät viihtyisät ja hyvin hoidetut polut. Ne mielessämme lähdimme tavoittelemaan myös paikallisia polkuja. Etsimme polun pään ja lähdimme taivaltamaan. Polkua ei oltu ensinnäkään hoidettu, vaan se oli pikemminkin roskainen ja tyhjien viinipullojen reunustama. Pusikot kasvoivat välillä lähes polun päällä ja kaikeksi hyväksi totesimme korkean metalliaidan erottavan meidät ja varsinaisen puiston toisistamme. Lopulta polku lähti viemään rinnettä ylöspäin ja palasi takaisin tielle vähän matkan päässä lähtöpisteestämme. Väliltä löytyi silti tuntemattomaksi jääneen roomalaisen tribuunin hautamuistomerkki, joten sekin todistaa historian olevan täällä tosiaankin koko ajan läsnä. Pitkähkön portaikon jälkeen olimme sitten Trasteveren puolella. Tiberin ylitimme tällä kertaa Ponte Sisto -sillan kautta. Hieman jo väsähtänyt taivalluksemme jatkui kohti majapaikkaamme. Jossain vaiheessa kapeilla gheton kujilla totesin gps:n olevan aivan hukassa. Ja jos se on hukassa, niin siihen sokeasti luottava on myös. Tämän jälkeen otimme järjen käteemme ja pärjäsimme ilman nykyajan tekniikka aina hotellihuoneisiimme saakka. Kätköilijän vakiovarustukseen kuuluva kartallinen gps-laite osoitti tässä vaiheessa olevansa painonsa arvoinen muovia ja jotain halpaa metallia.

    Virvoittavan suihkun ja huilitauon jälkeen oli aika lähteä etsimään illallispaikkaa. Koska alakerran aulabaari oli auki, ajattelimme ottaa hieman vauhtia sen kautta. Ja olihan se paikka janoiselle kuin keidas erämaassa. Pari olutta ja viinilasillista tylsytti päivän aikana kertyneestä janosta pahimman terän. Hieman jäi tunne, että baarissa käy vähänlaisesti asiakkaita, sillä tarjoilijana toiminut keski-ikäinen rouvashenkilö - saattoi toki olla neitikin - pisti parastaan ja tarjoili meille suolaista pikkupurtavaa sekä pieniä suklaamunia, ja loihtipa pienet vartaalliset raikkaita hedelmiäkin. Suorastaan liikuttavaa palvelualttiutta! Meitä kävi myös tervehtimässä paikallinen mustarastas, joka onneksi lyhyen törmäilyn ja räpistelyn päätteeksi pääsi ulos paikalle kutsutun talonmiehen avattua takaoven. Tyytyväisinä alkaneeseen iltaan jatkoimme kohti ghettoa.

    Aikamme ruokapaikkoja tarkasteltuamme valitsimme kohteeksemme Giggetto al Portico D'Ottavia -nimisen syöttölän. Jo siinä vaiheessa, kun meiltä tiedusteltiin pöytävarausta, alkoi hieman jännittämään. Meidät kuitenkin ohjattiin suureen pöytään ja jäimme tutkimaan paikan menua. Olipa vaikeaa: mieli teki välillä jotain muuta kuin pizzaa ja pastaa. Listalla näytti olevan lammasta muodossa kuin muodossa, joten päädyin tilaamaan herkulliselta kuulostavan Braciolette d'abbacchio alla Scottaditon. Kyseessä on siis grillattua lammasta. Suhteellisen pitkään odotettuamme annokset viimein saapuivat hieman hutiloivan tarjoilijan loiskutellessa kastiketta niin lattialle kuin pöydällekin. Lieköhän tuolla hieman jännittänyt, sillä päällepäsmärin näköinen vanhempi herrasmies tuijotteli toimintaa tiukoin katsein. Tuijottipa tuo välillä meitäkin ja minua hieman hirvitti. Annokseeni kuului lopulta kolme erittäin luupitoista ribsiä ja sitruunasiivu. Syötävää kertyi yhteensä ehkä noin 30 grammaa. Mutta talon viini oli jälleen hyvää, kenties reissun parasta. Eikä se kolmekymmentä grammaa lihaakaan pahaa ollut, päin vastoin. Sitä olisi saanut olla vain enemmän. Joka tapauksessa tulimme siihen loppupäätökseen, että emme ole koskaan syöneet kilohinnaltaan noin kallista grilliruokaa: koko kattaus maksoi 104 euroa. Kaiken kukkuraksi Anne, joka tilasi saman annoksen kuin minä, sai ensin lautasellisen joitain tummanvihreitä möykkyjä, joiden päättelimme olevan lampaanaivoja yrttiliemessä. Kyllä vain, sitäkin oli listalla.

    Päivä oli ollut kuitenkin niin upea, että mikään ei pystynyt lannistamaan mieliämme ja painuimmekin tyytyväisinä pehkuihin. Kun vain saimme ensin kaikki sähkölaitteemme lataukseen; hotellihuoneissamme oli nimittäin huomattavan vähän pistorasioita nykyaikaisen matkailijan tarpeisiin. Buona notte!

    IMG_1802
    IMG_1805
    IMG_1808
    IMG_1809
    IMG_1811
    IMG_1814
    IMG_1815
    IMG_1816
    IMG_1820
    IMG_1821
    IMG_1823
    IMG_1826
    IMG_1828
    IMG_1831
    IMG_1834
    IMG_1839
    IMG_1843
    IMG_1845
    IMG_1852
    IMG_1853
    IMG_1857
    IMG_1858
    IMG_1859
    IMG_1860
    IMG_1867
    IMG_1868
    IMG_1876
    IMG_1877
    IMG_1881
    IMG_1882
    IMG_1883
    IMG_1885
    IMG_1886
    IMG_1887
    IMG_1889
    IMG_1895
    IMG_1896
    IMG_1898
    IMG_1900
    IMG_1901
    IMG_1903
    IMG_1904
    IMG_1905
    IMG_1906
    IMG_1907
    IMG_1908
    IMG_1909
    IMG_1910
    IMG_1911
    IMG_1913
    IMG_1914
    IMG_1915
    IMG_1918
    IMG_1929
    IMG_1934
    IMG_1935
    IMG_1938
    IMG_1940
    IMG_1943
    IMG_1944
    IMG_1945
    IMG_1948
    IMG_1954
    IMG_1955
    IMG_1961
    IMG_1963
    IMG_1964
    IMG_1965
    IMG_1967
    IMG_1975
    IMG_1976
    IMG_1977
    IMG_1978
    IMG_1980
    IMG_1981
    IMG_1982
    IMG_1983
    IMG_1984
    IMG_1987
    IMG_1988
    IMG_1989
    IMG_1990
    IMG_1991
    IMG_1992
    IMG_1994
    IMG_1998
  • IMG_1802
  • IMG_1805
  • IMG_1808
  • IMG_1809
  • IMG_1811
  • IMG_1814
  • IMG_1815
  • IMG_1816
  • IMG_1820
  • IMG_1821
  • IMG_1823
  • IMG_1826
  • IMG_1828
  • IMG_1831
  • IMG_1834
  • IMG_1839
  • IMG_1843
  • IMG_1845
  • IMG_1852
  • IMG_1853
  • IMG_1857
  • IMG_1858
  • IMG_1859
  • IMG_1860
  • IMG_1867
  • IMG_1868
  • IMG_1876
  • IMG_1877
  • IMG_1881
  • IMG_1882
  • IMG_1883
  • IMG_1885
  • IMG_1886
  • IMG_1887
  • IMG_1889
  • IMG_1895
  • IMG_1896
  • IMG_1898
  • IMG_1900
  • IMG_1901
  • IMG_1903
  • IMG_1904
  • IMG_1905
  • IMG_1906
  • IMG_1907
  • IMG_1908
  • IMG_1909
  • IMG_1910
  • IMG_1911
  • IMG_1913
  • IMG_1914
  • IMG_1915
  • IMG_1918
  • IMG_1929
  • IMG_1934
  • IMG_1935
  • IMG_1938
  • IMG_1940
  • IMG_1943
  • IMG_1944
  • IMG_1945
  • IMG_1948
  • IMG_1954
  • IMG_1955
  • IMG_1961
  • IMG_1963
  • IMG_1964
  • IMG_1965
  • IMG_1967
  • IMG_1975
  • IMG_1976
  • IMG_1977
  • IMG_1978
  • IMG_1980
  • IMG_1981
  • IMG_1982
  • IMG_1983
  • IMG_1984
  • IMG_1987
  • IMG_1988
  • IMG_1989
  • IMG_1990
  • IMG_1991
  • IMG_1992
  • IMG_1994
  • IMG_1998
  • Keskiviikko 30.3.2016

    Niska jumissa ja päätä jomotti. Vaikka voisi muuta luulla, eilen oli tullut juotua varmaankin liian vähän ja lievä nestehukka tuppasi kostautumaan. Asiaa eivät helpottaneet liian pehmyt tyyny, eikä korkea huonelämpötila. Pyöriskelin sängyssä aamuyöstä saakka, mutta olin kuulemma silti nukkunutkin jossain välissä, väittivät seinänaapurit. Niin, jostain syystä tämän barokkilinnan väliseinät tuntuivat olevan seitinohuet, vaikka päällisin puolin voisi kuvitella toisin. Annen matka-askissa onneksi oli särkylääkettä tuhdin aamiaisen kera nautittavaksi ja elämä alkoi voittamaan.

    Mustarastaat lauloivat ja aurinko paistoi kääntyessämme hotellin ulko-ovelta vasemmalle. Lintujen laulu kuitenkin katosi saapuessamme Piazza Venezian aamuruuhkaan. Sydän pamppaillen ja kämmenet hikoillen syöksyimme autojen ja vespojen näennäisen kaoottiseen virtaan. Parin ohikiitävän hetken kuluttua totesimme olevamme turvallisesti Capitoliumin, eli nykyisen Campidoglion puolella aukiota. Muinaisen Rooman läheisyyden pystyi jo aistimaan.

    Tarkoituksenamme oli tutustua tämän päivän aikana minulle niin rakkaaseen aiheeseen, antiikin Roomaan. Tuo matka oli tarkoitus aloittaa aivan alusta, eli tarunhohtoisten Romuluksen ja Remuksen jalanjäljissä legendaariselle Forum Romanumille, muinaisen Rooman imperiumin älylliseen ja poliittiseen keskipisteeseen. Matka alkoi kipuamalla itsensä Michelangelon suunnittelemia portaita ylös Piazza del Campidogliolle, jonka keskustaa koristi Gladiaattori-elokuvastakin tutun keisari Marcus Aureliuksen ratsastajapatsas. Muinaisesta Capitoliumista ei ole käytännössä jäljellä enää mitään, sillä aluetta on rakennettu voimallisesti keskiajalta lähtien aina 1600-luvulle saakka, jolloin monilahjakkuus Michelangelon suunnittelema aukio valmistui lopullisesti. Jatkoimme matkaamme aukion läpi kohti rakennusten välistä kajastavaa valoa.

    Edessämme oli näky, joka lähes pakahdutti minut: Forum Romanum, joka kylpi aamuauringon nostattamassa hennossa usvassa. Etualalla kohosivat Septimius Severuksen riemukaari sekä Saturnuksen ja Vestan temppelien pylväät. Itsensä Caesarin rakennuttaman Basilica Julian pylväiden tyngät, Basilica AemeliaRostra, josta poliitikot kauppasivat rahvaalle näkemyksiään ja kuunkin taivaalta. Hieman etäämpänä Vestan neitsyiden talo temppeleineenMaxentiuksen basilika, joka oli juuri remontissa, Tituksen riemukaariAntoninuksen ja Faustinan temppeli. Forumin takaa kohoava Palatium-kukkula keisarillisine palatseineen. Upeaa. Uskomatonta. Ja kaikki tämä aivan kohta käsinkosketeltavana.

    Lähin lipunmyyntipiste oli Via dei Fori Imperalin varrella aivan näköetäisyydellä Forumin toisella reunalla. Matkan varrella seurasimme hetken aluetta tutkivien arkeologien työskentelyä kiipeilyvaljaidensa kanssa. Jonnekin he olivat aikeissa kivuta, tai kenties laskeutua. Kiristimme kuitenkin tahtia, sillä huomasimme suuren turistiryhmän olevan lähestymässä lippujonon päätä. Melkein pistimme jo juoksuksi ja ehdimme kuin ehdimmekin kiilaamaan törkeästi heidän eteensä. Jono kuitenkin eteni ripeästi ja vilautettuamme reppujemme sisältöä portilla vartioivalle poliisille pääsimme astelemaan teille, jotka johtivat kaikkialle.

    Minulla piti saada kosketella vähän jokaista kiveä. Sillä tavalla minä tunnen yhteyttä niihin ihmisiin, jotka ovat sitä samaa paikka joskus koskettaneet. Se on minun tapani siirtyä ajassa taakse päin. Eikä sitä oltu edes kielletty. Rauhallisesti etenimme Via Sacraa eteenpäin. Välillä piti ihan muuten vain istahtaa kaatuneen pylvään päälle ja katsella ympärilleen. Kuvitella toogissaan tärkeilevää ylimystöä ja poliitikkoja keskustelemassa joutavia kaltaistensa kanssa, kerjäläistä pyytämässä almua ostaakseen palasen leipää läheisestä tabernasta. Keskiluokan kansalaisen istumassa parturintuolissa siistittävänä. Maksullisten naisten tarjoamassa palveluitaan hyvin maksaville asiakkailleen.

    Aurinko paistoi. Olin kotona.

    Jälkikäteen tarkasteltuna suurin yllätys meitä odotti aivan Palatium-kukkulan juurella. Ajauduimme nimittäin suuren, lasisen seinän äärelle. Emme tietenkään vastustaneet kiusausta, vaan astuimme sisään lasisen seinän lasisesta ovesta. Astuimme Santa Maria Antiquaan, joka on ollut täysin suljettuna yleisöltä vuodesta 1980 vuoteen 2016 saakka, eikä se vieläkään ole aina auki. Tästä ei kerrottu yhdessäkään matkaoppaassa, eikä sitä tunne edes suomenkielinen Wikipedia. 400-luvulla rakennettu basilika on nimittäin hautautunut vuonna 847 sattuneessa maanjäristyksessä keisarillisen palatsin jäännöksiin. Basilika kaivettiin takaisin päivänvaloon vuonna 1900. Kierros basilikan sisällä tarjosi hienon matkan Rooman valtakunnan jakaantumisen aikoihin: seinillä oli runsaasti hyvin säilyneitä, upeita bysanttilaistyyppisiä freskoja. Näytteille oli asetettu myös monenmoista koriste- ja käyttöesineistöä sekä mosaiikkeja. Eräässä huoneessa meidät kohtasi upea multimediaesitys, joka sai minut kananlihalle sen kiidättäessä katsojaansa 1500 vuoden päähän menneisyyteen ja takaisin. Kukkulan huipulle johtavaa ramppia myöten pääsimme tarkastelemaan Forumia korkealta yläilmoista. Lieneeköhän tuota tiilistä ramppia myös viimeiset keisarit kulkeneet saapuessaan kirkonmenoihin? Tuskin ovat ainakaan itse kävelleet. Koko päivää ei ollut kuitenkaan aikaa ihailla maisemia, vaan oli palattava jälleen maanpinnalle.

    Matkamme antiikiin Rooman halki jatkui ohi Maxentiuksen basilikan, ohi Tituksen riemukaaren sekä Antoniuksen ja Faustinan temppelin, kunnes lähdimme lyhyen evästauon jälkeen uudelleen nousemaan kohti Palatium-kukkulan lakea, nyt portaita myöten. Täältä saattoi jo erottaa tutun siluetin Forumin päässä: Colosseumhan siellä esitteli meille jyhkeää olemustaan! Ensin kuitenkin tutustuimme pikaisesti ylhäisön asumusten jäännöksiin. Keisarillinen palatsi tuli tällä kertaa vain ohitettua, joskin lähietäisyydeltä, mutta olen luvannut itselleni tutustua siihen tarkemmin seuraavalla kerralla. Sana "palatsi" muuten juontuu Palatium-kukkulan nimestä. Tämä on myös paikka, mihin Romulus ja Remus tarujen mukaan perustivat Rooman kaupungin. Silkkaa faktaa kuitenkin on, että kukkulalla on ollut pysyvää asutusta jo 1000 eaa.

    Lähdimme hiljakseen etenemään kohti Colosseumia. Tuo Rooman ylväs maamerkki ei kaukana olekaan, itse asiassa se on kuin Forum Romanumin huvittelulle pyhitetty jatke. Katselimme vähän aikaa amfiteatterin edustan ihmisvilinää ja yritimme päätellä suuntaa johon jatkaa. Pitkä jono kiemurteli areenan toiselta puolelta ja lähdimme tavoittelemaan sen päätä. Asetuimme jonon hännille paahtavaan auringonpaisteeseen. Ympärillämme matkaoppaat yrittivät houkutella ihmisiä asiakkaikseen luvaten nopeampaa jonottamista. Kauppasi eräs heistä meillekin palveluksiaan, mutta emme tarttuneet syöttiin. Kaupan oli myös pullovettä, auringonvarjoja ja selfietikkuja. Parisataametrinen jono eteni kuitenkin ihmeen rivakasti ja saavutimme jo noin kolmen vartin jälkeen jälleen yhden turvatarkastuspisteen läpivalaisulaitteineen. Täällä näköjään ei jätetä mitään sattuman varaan, ja parempi niin. Asetellessani sitten vyötä takaisin housuihini tipahtivat Prahasta hankkimani Policen aurinkolasit otsaltani umpikiviselle lattialle ja toinen linssi irtosi. Harmistusta lievensi tietoisuus siitä, että olisivat ne voineet varmasti turhemmallekin lattialle tipahtaa! Sain kyllä lasit korjattua myöhemmin, ja vieläpä ihan itse.

    Katsomon toiseen kerrokseen noustiin portaat, joita on aikoinaan noussut moni veristen huvien ystäväkin. Hieman ihmettelimme askelmien korkeutta, sillä käsittääksemme antiikin ajan ihminen on ollut nykyistä pienempi, joten heillä on täytynyt olla varsin tuhdit reisilihakset. Rakennuksen seinät on aikojen saatossa riisuttu marmoripinnoitteestaan ja laattoja on mm. poltettu kalkiksi. Kivien yhteen sitomiseen tarkoitetut pronssikiinnikkeetkin on viety parempiin tarkoituksiin ja siitä muistona seinissä oli paljon epämääräisiä reikiä. Colosseum on toki kärsinyt rajusti myös luonnonvoimien johdosta, etenkin maanjäristykset ovat aiheuttaneet suuria tuhoja. Vuonna 1349 sattunut maanjäristys romahduttikin koko eteläisen ulkoseinän ja tottahan siitä vapautuneet kivet on pitänyt käyttää hyödyksi mm. Pietarinkirkkoa rakennettaessa. Areenaa on käytetty myös kivilouhoksena ja onpa siihen suunniteltu joskus jopa villatehdastakin.

    Sisäpuolelta Colosseum on silti edelleen sykähdyttävä näky: aivan pohjimmaisena näkyvät gladiaattoreiden, avustavien orjien sekä kuolemaan tuomittujen ihmisten ja villieläinten käytössä olleet käytävät, joita on peittänyt puinen kansi. Kannen päällä on ollut vielä kerros hiekkaa, jolla on estetty veren valuminen lavan alla kulkevien ihmisten ja eläinten päälle. Katsomossa on ollut parhaimmillaan jopa 50 000 verenhimosta mylvivää katsojaa, joille on väliajoilla tarjoiltu pientä purtavaa ja juotavaa. Katsomon yllä on ollut kevyt kangaskatos suojana liialta auringolta ja sateelta. Nykyajan mittapuullakin mitattuna katsomo on todella suuri, esim. Helsingin olympiastadionille mahtuu alle 40 000 urheilun ystävää. Saatoin melkein kuvitella nenässäni hurmeen kuparisen tuoksun, kun katsomo kohahtaa pään tai muun ruumiinosan irrotessa kehosta ja elottoman ruumiin mätkähtäessä sätkien hiekkaiselle tantereelle. Pölyn laskeutuessa ihmismassa yltyy valtaisiin suosionosoitukseen, torvensoittajat soittavat fanfaareitaan. Jopa keisari itse nousee ylös kunnioittaakseen suurta taistelijaa, joka tulee saamaan palkkionsa sekä etenkin naiskatsojien varauksettoman ihailun. Mutta vapauttaan hän ei saa, ei ainakaan vielä. Jos saa sitä koskaan. Jos selviää edes hengissä siihen saakka. Jos. Herään ajatuksistani ja huomaan kulkevani modernimmassa seurassa ympäri areenan toisen kerroksen tasannetta. Pian, aivan liian pian kierros päättyikin. Kävimme lopuksi katselemassa hieman matkamuistoja Colosseumin kirjakaupasta ja olisihan siellä kaikenlaista kivaa ollutkin, mutta mitään ei silti matkaamme lähtenyt.

    Alkoi olla jo melkoinen nälkä, joten oli aika etsimään ruokapaikkaa. Se oli aivan varma, että näin läheltä Colosseumia ei hevillä löytyisi rauhallista ja sopuhintaista ravintolaa. Pienen tuumaustauon jälkeen lähdimme kokeilemaan onneamme Colosseumin itäpuolelta. Yhden ainoan korttelin kierrettyämme törmäsimme Shamrock Irish Pub Celioon ja astuimme sisään. Paikkahan oli liki tyhjä ja autuaallisen hyvin ilmastoitu! Istahdimme pöytään ja päätimme tutustua italiaiseen lasagneen. Samalla tilauksella otimme Pekan kanssa kunnon tuopit olutta, kylläkin saksalaista, naiset nauttivat jääkylmää siideriä. Pubi oli täynnänsä irlantilaisaiheista rekvisiittaa, jopa tarjoilijattaren käsivarteen oli tatuoitu apilakuvio. Mukava paikka, kerta kaikkiaan! Ruokakin oli hyvää ja edullista, juomista puhumattakaan. Tästä oli hyvä taas jatkaa eteenpäin uusin voimin.

    Meillä hieman Jennyn kanssa huoletti Vatikaanin kätköjen kohtalo, sillä meillä ei ollut sieltä yhtään varmaa löytöä. Niinpä halusimme käydä pyörähtämässä mutkat Basilica di San Giovanni in Lateranolla, jonka lähiympäristöstä pitäisi löytyä erään Vatikaanin mysteerikätkön loppupiste. Siispä marssimaan pitkin luotisuoraa katua kohti keisarillisten ratsujoukkojen kasarmien päälle rakennettua valtaisaa katedraalia. Välillä piti pysähtyä nostamaan hieman lisää käteistä. Siitä tulikin hieman pidempi nosto, sillä Anne ei saanut rahojaan ulos automaatista. Onneksi pankki oli auki ja henkilökunnan ystävällisellä avustuksella kaikki kääntyi parhain päin.

    Lateraanikirkkokin oli vaikuttavan kokoinen ilmestys. Sen takapihalle, jonka suunnasta saavuimme, on pystytetty Konstantinuksen obeliski, joka on aivan siitä korkeimmasta päästä Rooman obeliskeja. Alunperin se on koristanut Colosseumin keskikoroketta, josta se kolmeen osaan rikkoutuneena on siirretty nykyiselle paikalleen. Tähänkin kirkkoon olisi ollut jono turvatarkastukseen, mutta nyt ei ollut tarvetta päästä aivan sisätiloihin saakka. Etuoven ympäristö oli aidattu turva-aidalla ja paikkaa vartioi jo totuttuun tapaan karabinieerit rynnäkkökivääreineen. Aikamme haahuiltuamme gps:n nuolta seuraten tulimme lopputulokseen, että kätkö on paikassa, johon emme pääse käsiksi sen välittömässä läheisyydessä keskustelevien alkuasukkaiden takia. Jopa osasi harmittaa. Ei muuta kuin samaa reittiä takaisin kohti Colosseumia. Välillä pysähdyimme espressoille ja latteille Caffè San Clementeen. Hieman hämmennystä herätti tarjoilijattaren tiedustelu tiskistä tai pöydistä, vaikka olihan tuon tiedustelun tarkoitus jo tiedossa. Koska meillä ei ollut tarkoitusta jäädä paikkaan asumaan, valitsimme tiskin ja siemaisimme kahvit parempiin suihin. Näin pääsimme puolta halvemmallakin.

    Matka eteni rivakkaa tahtia ohi Colosseumin ja "Kirjoituskoneen", ja kohta olimme huoneissamme lepuuttamassa väsyneitä jalkojamme. Päänuppini alkoi olla jo suhteellisen punakka etenkin laeltaan, johon aurinko ottaa nykyisin kaikkein voimallisimmin alati harvenevan karvoituksen takia. Sanovat, että järki ja tukka eivät pysy samassa päässä ja toivon totisesti sen pitävän paikkaansa. Ilta oli kuitenkin vielä nuori ja jo vakiintuneeseen tapaamme mielemme teki illastaa jossain kivassa paikassa. Läksimme etsiskelemään sopivaa paikkaa jostain lähietäisyydeltä. Kauas ei Roomassa tarvitse, eikä kannatakaan lähteä, sillä kaupunki on pullollaan hyviä ravintoloita. Jo seuraavan kulman takana saattaa odottaa iloinen yllätys. Pysähdyimme välillä gelatolle, eli italialaiselle jäätelölle, joka koostumuksensa ansiosta on meikäläistä vastinettaan huomattavan paljon parempaa. Lisäksi gelatossa on useimmiten vieläpä käsityön leima. Gelatoa tuli nautittua mielestäni aivan liian vähän tällä reissulla, joten seuraavalla kerralla pitää ottaa vahinko takaisin.

    Löysimme sitten itsellemme ruokapaikankin, ja aivan hotellimme lähistöltä: La Taverna di Edoardo II. Paikalla oli lisäksemme ainakin suurehko seurue ranskalaisia, joita oivalliseksi huuliveikoksi osoittautunut tarjoilijamme viihdytti sujuvalla ranskankielellä. Suomea hän ei osannut, mutta tyyppi pisti silti parastaan vain olemalla oma itsensä ja onnistui luomaan tähän muutenkin surrealistiseen ravintolaan hulppean tunnelman. Varsin gayn tavernan seinät oli maalattu vaaleanpunaisiksi ja ne oli kyllästetyt ilmeisestikin omistajan itsensä luomalla ITE-taiteella sekä monenkirjavalla skitsilllä. Seiniä kiersivät paksut, kankaiset boordit. Taustamusiikki valloitti alkuun koko äänimaiseman, mutta se ei fiilistelyämme haitannut. Itse nautiskelin capricciosa-pizzan ja jälkiruoaksi isoäidin kakkua Napolin tapaan. Juomanamme oli jälleen mainiota talon viiniä, jota roomalaiseen tapaan nautittiin ihan tavallisista juomalaseista. Tarjoiltavat olivat suorastaan suussa sulavia, enkä yhtään liioittele, jos pidän tätä ravintolaa monessa suhteessa reissun parhaana. Suosittelen etenkin ennakkoluulottoman asenteen omaaville kulinaristimatkailijoille! - Il conto per favore -Supito!

    Tyytyväisenä päivän antiin väännyimme kukin tahollamme köllölleen vatsojemme viereen. Grazie!

    IMG_2002
    IMG_2005
    IMG_2008
    IMG_2009
    IMG_2010
    IMG_2011
    IMG_2014
    IMG_2016
    IMG_2018
    IMG_2019
    IMG_2020
    IMG_2021
    IMG_2022
    IMG_2024
    IMG_2026
    IMG_2029
    IMG_2031
    IMG_2033
    IMG_2034
    IMG_2035
    IMG_2036
    IMG_2040
    IMG_2041
    IMG_2042
    IMG_2053
    IMG_2057
    IMG_2059
    IMG_2060
    IMG_2061
    IMG_2064
    IMG_2065
    IMG_2069
    IMG_2070
    IMG_2071
    IMG_2074
    IMG_2075
    IMG_2076
    IMG_2078
    IMG_2079
    IMG_2084
    IMG_2086
    IMG_2087
    IMG_2089
    IMG_2090
    IMG_2094
    IMG_2100
    IMG_2109
    IMG_2113
    IMG_2114
    IMG_2116
    IMG_2119
    IMG_2124
    IMG_2125
    IMG_2126
    IMG_2129
    IMG_2130
    IMG_2131
    IMG_2133
    IMG_2134
    IMG_2137
    IMG_2143
    IMG_2145
    IMG_2146
    IMG_2148
    IMG_2149
    IMG_2151
    IMG_2156
    IMG_2157
    IMG_2159
    IMG_2167
    IMG_2172
    IMG_2187
    IMG_2196
    IMG_2199
    IMG_2201
    IMG_2202
    IMG_2203
    IMG_2204
    IMG_2205
    IMG_2206
    IMG_2208
    IMG_2210
    IMG_2212
    IMG_2215
    IMG_2216
    IMG_2217
    IMG_2219
    IMG_2222
    IMG_2228
    IMG_2230
    IMG_2234
    IMG_2238
    IMG_2240
    IMG_2242
    IMG_2243
    IMG_2244
    IMG_2245
    IMG_2246
    IMG_2248
    IMG_2253
    IMG_2254
    IMG_2256
  • IMG_2002
  • IMG_2005
  • IMG_2008
  • IMG_2009
  • IMG_2010
  • IMG_2011
  • IMG_2014
  • IMG_2016
  • IMG_2018
  • IMG_2019
  • IMG_2020
  • IMG_2021
  • IMG_2022
  • IMG_2024
  • IMG_2026
  • IMG_2029
  • IMG_2031
  • IMG_2033
  • IMG_2034
  • IMG_2035
  • IMG_2036
  • IMG_2040
  • IMG_2041
  • IMG_2042
  • IMG_2053
  • IMG_2057
  • IMG_2059
  • IMG_2060
  • IMG_2061
  • IMG_2064
  • IMG_2065
  • IMG_2069
  • IMG_2070
  • IMG_2071
  • IMG_2074
  • IMG_2075
  • IMG_2076
  • IMG_2078
  • IMG_2079
  • IMG_2084
  • IMG_2086
  • IMG_2087
  • IMG_2089
  • IMG_2090
  • IMG_2094
  • IMG_2100
  • IMG_2109
  • IMG_2113
  • IMG_2114
  • IMG_2116
  • IMG_2119
  • IMG_2124
  • IMG_2125
  • IMG_2126
  • IMG_2129
  • IMG_2130
  • IMG_2131
  • IMG_2133
  • IMG_2134
  • IMG_2137
  • IMG_2143
  • IMG_2145
  • IMG_2146
  • IMG_2148
  • IMG_2149
  • IMG_2151
  • IMG_2156
  • IMG_2157
  • IMG_2159
  • IMG_2167
  • IMG_2172
  • IMG_2187
  • IMG_2196
  • IMG_2199
  • IMG_2201
  • IMG_2202
  • IMG_2203
  • IMG_2204
  • IMG_2205
  • IMG_2206
  • IMG_2208
  • IMG_2210
  • IMG_2212
  • IMG_2215
  • IMG_2216
  • IMG_2217
  • IMG_2219
  • IMG_2222
  • IMG_2228
  • IMG_2230
  • IMG_2234
  • IMG_2238
  • IMG_2240
  • IMG_2242
  • IMG_2243
  • IMG_2244
  • IMG_2245
  • IMG_2246
  • IMG_2248
  • IMG_2253
  • IMG_2254
  • IMG_2256
  • Torstai 31.3. ja perjantai 1.4.2016

    Viimeinen tehollinen matkapäivämme valkeni aurinkoisena. Sovimme, että Anne ja Pekka lähtevät päiväksi omille teilleen ostosten pariin, kun taas Jenny ja minä aioimme suunnata kulkumme vielä kerran antiikin ihmeiden ja löytämättömien kätköjen pariin. Aamiaisen jälkeen läksimmekin hotellin ovelta vastakkaisiin suuntiin. Varsinaisena päämääränämme oli eräs mysteerikätkö, jonka loppupiste sijaitsi San Saban jesuiittakirkon läheisyydessä. Sitä ennen ehtisimme tutkia monta historiallista kohdetta.

    Vain hetken aikaa maleksittuamme saavuimme Marcelluksen teatterin läheisyyteen. Teatterin rakennustyöt aloitti aikoinaan itse Caesar, mutta se valmistui vasta hänen seuraajansa Augustuksen aikana. Keskiajalla teatteriin on rakennettu lisäksi vielä yksi kerros, jonka huoneistot ovat edelleen asuinkäytössä. Siis ei varmasti yhtään hullumpia kämppiä, joskin olisivat toisaalta saaneet olla rakentamattakin! Teatterin arkkitehtonisia ratkaisuja on muuten käytetty hyväksi Colosseumia rakennettaessa.

    Jatkoimme matkaamme ja saavuimme aukiolle, joka tunnetaan nimellä Piazza della Bocca della Verità. Antiikin aikana nämä kulmat on tunnettu Forum Boarina, joka tunnettiin ennen kaikkea karjamarkkinoistaan. Samassa paikassa on myös järjestetty aivan ensimmäiset gladiaattoriottelut. Koska alue sijaitsee Palatiumin ja Tiberin välissä, on jokirannassa ollut myös vilkaisliikenteinen satama. Forumin yhteyteen rakennettiin jo toisella vuosisadalla eaa Portunuksen ja Hector Olivariuksen temppelit, jotka ovat edelleen ilonamme. Toisen temppelin läheisyydestä löytyi aamuaikaisella helposti löydettävä kätkökin. Aamuhan alkoi kaikin puolin mukavasti!

    Aukion toisella puolella sijaitsee kenties yksi Rooman tunnetuimmista, joskaan ei suurimmista, nähtävyyksistä: Bocca della Verità - Totuuden suu. Tuo marmoriin hakattu naamataulu sijaitsee Basilica di Santa Maria in Cosmedinin eteisessä. Tuohon aikaan aamusta kivirinkula oli vielä visusti kaltereiden takana, mutta tiivis nippu aasialaisperäisiä turisteja jo jonotti niiden avautumista kärsivällisesti. Veistoksen alkuperästä ei taida kukaan olla yhtä mieltä: jotkut ajattelevat sen olevan olevan osa antiikkista suihkulähdettä, viemärin kansi tai jonkun jumalan kuva. Keskiaikainen legenda kuitenkin kertoo, että jos työntää kätensä kiviukon suuhun ja mielen päällä on jotain vilppiä, puree äijä sormet poikki! Emme ottaneet haastetta vastaan, vaan jatkoimme matkaamme jäämättä odottamaan ovien avautumista.

    Hyvin pian saavuimmekin pitkän aukion päähän. Aukio ei ollut enempää eikä vähempää kuin itse Circus Maximus! Suuruutensa päivistä tuo Palatium- ja Aventinus-kukkuloiden väliin rakennettu kilparata on muuttunut varsin vaatimattomaksi ruoho- ja hiekkakentäksi. Kilparadan ja keskikorokkeen muodot ovat kuitenkin edelleen helposti tunnistettavissa. Myös keisari Augustuksen palatsin aitio kohoaa edelleen korkealle Palatium-kukkulan päällä. Circus on ollut varmasti uljas näky kulta-aikoinaan. Yleisöä sen katsomoon on sopinut peräti 150 000, joka kertoo paljon areenan koosta. Kisat koostuivat suurimmaksi osin ravikisoista, joissa 12 kahden tai neljän hevosen vetämää kevyttä valjakkoa kilpailivat paremmuudestaan. Yhden kisan kesto oli yleensä seitsemän kierrosta, eli melkein kymmenen kilometriä! Aina eivät ratsut ja ratsastajat saapuneet ehyinä - tai edes elossa - maaliin saakka. Areenalla käytiin myös perinteisempiä gladiaattori- ja villieläintaisteluja.

    Kuljailimme pitkin entistä katsomon pohjaa kohti gps:n neuvomaa pistettä. Navakaksi yltynyt, jopa kylmältä tuntuva tuuli tuntui tunkeutuvan luihin ja ytimiin, joten minun tuli etsiytyä puitten siimesten sijasta aurinkoon pollani polttamisen uhallakin. Tuloillaan oleva romuska varoitteli tulostaan, mutta se ei fiilistelyäni haitannut. Kätkö löytyi Jennyn tarkkojen silmien ansiosta nopeasti, joten oikaisimme areenan ja keskikorokkeen kautta areena toiselle puolelle samalla auringosta ja rauhasta nautiskellen. Lopulta meidän tuli kuitenkin jatkaa matkaamme ohi FAO:n päämajan kohti San Sabaa.

    Mielemme teki pysähtyä espressolle tämän tästä, mutta jostain syystä jatkoimme vain matkaamme eteenpäin gps:n suuntanuolta seuraten. Minulla valui kylmä hiki ajoittain lähes valtoimenaan kadoten hetken kuluttua kuin föönillä kuivattuna. Näinkö sen piti tämän reissun päättyä, sairasvuoteeseen? Onneksi oloni kuitenkin parani auringon alkaessa lämmittää myös varjoisimpia seutuja ja tuulen hieman tyyntyessä. Sen siitä saa, kun lähtee pohjolan talven keskeltä puolipukeisena etelän aurinkoon.

    San Saban kirkon liepeillä oli rauhallista. Hieman silti hermostutti: onkohan kätkö täällä, saammeko varmistettua löytöämme Vatikaanista? Kunnes Jenny huomasi sen. Se oli se, se oli kätkö! Tukahdutettua riemua säteillen kirjailimme nimemme logivihkoon ja lähdimme samoja jälkiä iloisina takaisin päin. Otimme gps:stä uuden suunnan kohti Priorato dei Cavalieri di Maltaa, Maltan ritareiden päämajaa.

    Kaikessa vaatimattomuudessaan kauniille piazzalle saapuessamme paikalla oli gelatoauto ja nainen, joka kyykisteli muurin juuressa. Tiesimme kyllä hyvin, mitä hän oli puuhailemassa ja vakaana aikomuksenamme oli myös hieman kyykistellä. Siispä asetuimme jonoksi hänen taakseen. Huomattuaan meidät hän poistui pian paikalta vähin äänin ja niin pääsimme mekin vuorollamme kyykistelemään. Kyykkimisen tarkoituksena oli katsoa ristiritarikartanon portin avaimenreiästä. Avaimenreiästä näki puutarhaan, jonka toisella puolella näkyi itse Pietarinkirkko. Jotain maagista tässä tosiaan oli, yhdellä vilkaisulla avaimenreiästä näki nimittäin kahteen valtakuntaan: Italiaan ja Vatikaaniin, tai jos sen hengellisemmin haluaa ilmaista - maalliseen ja taivaalliseen. Aikamme kyykisteltyämme ja valokuvailtuamme istahdimme hetkeksi penkille aukion toiselle puolen ja tuona hetkenä turistivirrat aukesivat. Olimme paikalla todellakin oikeaan aikaan!

    Jatkoimme paluumatkaamme kohti hotellia. Matkan varrella tutustuimme mm. Sant'Aleccion puutarhasta avautuviin näkymiin yli Rooman kattojen sekä kuuluisaan Appelsiinipuutarhaan, eli Savellon puistoon, jonka lukuisat hedelmää kantavat appelsiinipuut kukoistavat korkeitten pinjojen varjossa. Nurmikkoalueet oli harmillisesti aidattu muovinauhoin; näin haluttiin ilmeisesti suoda nurmelle ja sillä kukkiville kukille elpymisrauha menneestä talvesta. Sen takia puistossa sijaitseva kätkökin jäi hakematta. Mutta puisto oli kaunis ja kauniit olivat siltä avautuvat maisematkin.

    Lähdimme laskeutumaan hiljakseen alas Aventinukselta kohti Tiberin rantaa. Kaupunkikin oli jo herännyt täyteen tohinaansa. Päätimme suunnata vielä kerran Isola Tiberinalle, tuolle Tiberin ainoalle saarelle, joka veneen muotoisena halkoo vuolasta virtaa. Välillä ehdimme ihailemaan lähes kaksi vuosisataa eaa rakennettua siltaa, Pons Aemiliusta, jonka jäljelle jääneet osat kohoavat Tiberistä ylväänä, aikaa uhmaten.

    Tarkoituksemme oli löytää saarelta kaksikin kätköä ja sitä varten laskeuduimme rakennusten tasalta joenpenkalle. Saaren penkat on kauttaaltaan vuorattu valkoisella kalkkikivellä lähes kaksi tuhatta vuotta sitten ja yhä edelleen ne häikäisevät suojatonta kulkijaa, etenkin sellaista, joka meni rikkomaan aurinkolasinsa Colosseumin lattiaan. Purkillista kätköä emme löytäneet, mutta toista varten teimme erinäisiä havaintoja ja laskelmia pistäen ne visusti mieleemme. Sen verran alkoi jo väsy painamaan, että päätimme viivyttelemättä lähteä kohti hotellia. Pysähdyimme kuitenkin gelaton tuskissamme saarella sijaitsevan jäätelökioskin eteen, mutta vilkaistuamme sen hinnastoa jatkoimme kiireen vilkkaa matkaamme.

    Levähdettyämme hetkisen lähdimme mekin ostoksille. Kierroksen aloitimme jo tutuksi tulleesta lähikaupasta, Mozzarella Maniasta, josta löysimme evääksemme suuret ja herkulliset sämpylät, jollaisia täkäläisillä näytti olevan tapana syödä kävellessään. Ilmeisesti sen verran tutuksi ehtivät naamamme tulla paikan ilmeiselle omistajattarelle, että "buongiornon" sijaan hän tervehti meitä jo tuttavallisella "ciaolla". Sen verran tuhti sämpylä oli, että ehdimme vallan hyvin nauttimaan ne loppuun Fontana delle Tartarughen suurehkon kukkapurkin reunalla istuskellen. Nälän pahin terä taittui ja jatkoimme jälleen matkaamme.

    Lähinnä kätköjen perässä edeten tutkimme samalla näyteikkunoita. Jennyllä oli matkamuiston osalta selvä missio: hänen tuli saada ostaa Bialettin Mini Express, kahden hengen mutteripannun. Sitä etsiessä etsiessämme Largo di Argentinan kätköä jo kolmannen kerran siinä onnistumatta, etsimme tuloksetta myös Stefano del Caccon kätköä, mutta San Marcello al Corson edustalla viimein tärppäsi. Jos pelkästään kaikki Rooman kirkot olisi kätkötetty, olisi niitä n. 900. Se on muuten paljon kirkkoja se!

    Löytyihän se espressokeitinkin lopulta ja vieläpä iha Bialettin merkkiliikkeestä. Mukaan saivat kaupattua myös kahvia ja varaosia, sekä parmesaaniraastimen, joka taisi olla omalla toivelistallani. Nyt alkoi olla jo niin kauheat kahvintuskat, että säntäsimme toiselle puolen katua Già Roma 1886:een. Ensin tuli tunne, että nyt meni rahat ja tuli köyhyys, mutta virkistävät espressot, kivennäisvedet ja piirakkapalaset nautittuamme palasivat elämä ja tulevaisuudenusko. Eikä annoksien hinta nyt kuitenkaan maata kaatanut, vaikka joimmekin kahvit istuen emmekä seisten. Päätimme kuitenkin suunnata kohti hotellia, emmekä isommin matkalla enää pysähdelleet. Ilmakin oli pohjoiseen talveen tottuneelle äkkiseltään liian lämmin lähennellen hellelukemia.

    Kanssapariskuntammekin oli jo saapunut majapaikkaamme ja sovimme hieman elvyttyämme lähteä kylmien juomien kautta syömään. Menimme aivan kulman takana sijaitsevaan Vinandoon, jonka tyhjällä terassilla nautimme huurteiset oluet ja valkkarit. Hieman silmiinpistävää oli olutlistan lyhyys ja viinilistan pituus. Toki se on tietenkin myös ymmärrettävää, sillä onhan Italia toki paremmin tunnettu viineistään kuin oluistaan.

    Juomat nautittuamme siirryimme Giggetto 2:een, aikaisemmin vierailemamme Giggetto al Portico D'Ottavian sen takapihalla sijaitsevaan pikkuveljeen. Kovinhan se oli vaatimaton, sisustukseen ei oltu juurikaan panostettu ja ruokalistakin oli kovin lyhyt. Istahdimme kuitenkin alas ja päätimme valita listasta artisokkaa roomalaiseen tapaan. Artisokkahan tosiaan kuuluu olennaisena osana roomalaiseen keittiöön ja se on jäänyt toistaiseksi testaamatta. Juomaksi valitsimme pullollisen talon viiniä. Annokset tulivat nopeasti, kuten olettaa sopi. Hieman ensin epäilytti koko vihannes, mutta ensimmäisen suupalan nautittuamme muuttui ääni kellossa! Tuo hauduttamalla valmistettu, oliiviöljyssä uitettu ja yrtein maustettu juureksentapainenhan oli suorastaan herkullinen. Mutta koska emme tienneet miten sitä syödään, jätimme varren tyngän lautasellemme. Nuori tarjoilija oli tilanteen tasalla tullessaan hakemaan lautasiamme ja neuvoi meitä syömään loputkin: "Eat it all, it is good!". Sen teimme, ja hyväähän se tosiaan oli. Tilasimme vielä risotot, koska sekin oli jäänyt kokeilematta, vaikka Italiassa oltiin. Enkä muista kyllä koskaan parempaa risottoa syöneenikään, mikäli koskaan oikeaa risottoa olen maistanutkaan. Vaatimaton paikka, mutta hyvä ruoka! Päästyämme ravintolasta ulos alkoivat nuoret ravintoloitsijat sulkea oviaan. Aivan kuin olisivat vain odottaneet meidän poistumistamme. Mekin poistuimme, sillä huomenna olisi edessä pitkä matka kotiin ja vielä piti pakata laukut valmiiksi, sillä aamulla siihen ei ollut enää aikaa.

    Perjantai 1.4.2016

    Aamiaisen jälkeen oli jo aika alkaa odottelemaan taksia, joka oli tilattu hotellin respasta pari päivää aikaisemmin. Farmari-Focus saapuikin sovittuun aikaan ulko-oven eteen ja hotellin henkilökunnan hyvästeltyämme hyppäsimme sen kyytiin. Kyynel vierähti silmäkulmaani ajaessamme Palatium-kukkulan ohitse ja hyvästellessäni Augustuksen ja Livian. Onneksi kukaan ei nähnyt.

    Mutta mikä taksimatka tästä tulikaan! Raivokasta pujottelua, mutkien oikomisia ja kaasun polkemista vauhdin kohotessa parhaimmillaan 150 kilometriin tunnissa massiivisen liikenteen seassa! Toisten autojen perän lähestyessä vinhaa vauhtia pisti aina hieman jännittämään, mutta perille pääsimme. Taksamittarikaan ei ollut päällä, mutta 50 euroa noin rivakasta kyydistä ei ollut suinkaan paha hinta. Jos tulomatka kesti kolmisen varttia, ellei hieman pitempäänkin, paluumatka ajettiin alle puolessa tunnissa.

    Mennen tullen kenttämuodollisuudet sujuivat nopeasti ja ongelmitta. Paluumatkalla jouduimme odottelemaan Helsinki-Vantaalla nelisen tuntia Oulun lentoa, mutta hyvässä seurassa aika kului nopeasti. Välillä kävimme rentoutumassa Kainuu-loungessa, jossa taisin hieman torkahtaakin. Tuleva lentsu oli kovasti tuloillaan; siihen malliin tuppasi välillä väsyttämään. Laskeutuessamme Oulunsalon kentälle räkäkin siirtyi nenästä vasempaan korvaan ja kipeäähän se kävi. Eipä sillä tavalla ennen olekaan käynyt, toivottavasti ei tule myöskään tavaksi. Loppumatka taittui mukavan rauhallisesti ja turvallisesti Pekan ohjastaessa Mersunsa Kurenalle.

    Sellainen reissu se. Voisin ottaa uusiksi, ihan milloin vain!

    IMG_2258
    IMG_2260
    IMG_2261
    IMG_2264
    IMG_2267
    IMG_2269
    IMG_2272
    IMG_2274
    IMG_2275
    IMG_2281
    IMG_2285
    IMG_2288
    IMG_2290
    IMG_2291
    IMG_2294
    IMG_2295
    IMG_2297
    IMG_2298
    IMG_2299
    IMG_2301
    IMG_2305
    IMG_2306
    IMG_2308
    IMG_2311
    IMG_2312
    IMG_2323
    IMG_2327
    IMG_2329
    IMG_2330
    IMG_2331
    IMG_2337
    IMG_2339
    IMG_2342
    IMG_2343
    IMG_2345
    IMG_2347
    IMG_2349
    IMG_2350
    IMG_2352
    IMG_2353
    IMG_2354
    IMG_2358
    IMG_2359
  • IMG_2258
  • IMG_2260
  • IMG_2261
  • IMG_2264
  • IMG_2267
  • IMG_2269
  • IMG_2272
  • IMG_2274
  • IMG_2275
  • IMG_2281
  • IMG_2285
  • IMG_2288
  • IMG_2290
  • IMG_2291
  • IMG_2294
  • IMG_2295
  • IMG_2297
  • IMG_2298
  • IMG_2299
  • IMG_2301
  • IMG_2305
  • IMG_2306
  • IMG_2308
  • IMG_2311
  • IMG_2312
  • IMG_2323
  • IMG_2327
  • IMG_2329
  • IMG_2330
  • IMG_2331
  • IMG_2337
  • IMG_2339
  • IMG_2342
  • IMG_2343
  • IMG_2345
  • IMG_2347
  • IMG_2349
  • IMG_2350
  • IMG_2352
  • IMG_2353
  • IMG_2354
  • IMG_2358
  • IMG_2359