kuvailija.fi

Suomi-neidon hartioilla

Pallastunturilla

Tämä on kertomus kesän 2016 lomamatkasta, joka suuntautui Pallastunturille ja Kilpisjärvelle. Luoteinen Suomi valikoitui suunnaksemme lähinnä sen takia, että kätköilykartassamme Enontekiö ja paluumatkan varrelle sattuvat Ylitornio ja Pello tuli saada vihertämään, ts. niistä meillä ei ollut vielä ainuttakaan löytöä. Valokuvaaminen jäi vallan toissijaiseksi, kuten nykyisin lähes aina.

Maanantai 20.6. - Kurenalus - Pallastunturi

Matkaan lähdimme maanantaiaamuna. Muutamaa pientä kätköpysähdystä lukuunottamatta matkasimme suoraan Rovaniemelle, jossa pidimme ensimmäisen kunnollisen kahvittelutauon. Alkumatkahan on niin tuttu, että sen voi ajaa vaikka unissaan. Tästä eteenpäin maisemat olivatkin sitten jo hieman vähemmän tutut, sillä ajelimme pitkin Ounasjokivartta aina Leville saakka. Aurinko paisteli mukavasti selän takaa, kunnes se viimein moisen turistirysän ohitettuamme painui pilveen, jotka puolestaan toivat tullessaan ravakat vesikuurot. Vettä sateli sitten enemmän tai vähemmän kuuroluonteisesti Pallastunturille saakka.

Hotelli Pallas oli meille aivan uusi tuttavuus. No, kerran olen aikaisemmin käynyt pihalla yhden tupakan verran pyörimässä, mutta sitä ei voi oikein vierailuksi kehua. Ensimmäisenä mieleen painuivat ympäröivät tunturimaisemat, joiden keskelle hotelli on aikoinaan pykäisty. Päällisin puolin rakennus vaikutti olevan vallan lentoon lähdössä; katolta puuttui tiiliä ja maali rapisi tummista seinistä sekä ikkunoiden pokista. Hotellin edusta oli yhtä valtavaa asfalttikenttää, joka kupruili paikoin todella pahasti. Jostain syystä hotelli kuitenkin tuntui suorastaan kutsuvan suojiinsa. Ja sinnehän me menimme.

Heti aulasta huokuivat vanhan hotellin perinteet, rentous ja kaikin puolin välitön tunnelma. Vastaanotto oli iloinen ja asiallinen, joten tunsimme heti olevamme tervetulleita. Siellä täällä lojui nuorisoa, jotka sohvien sisään uppoutuneina ja päät kyyryssä näppäilivät älyluurejaan. Ilmeisesti vanhemmat olivat päässeet valitsemaan lomakohteen.

Vaellettuamme läpi hieman tunkkaisten käytävien saavuimme huoneeseen 319. Jo käytävät raidallisine kokolattiamattoineen antoivat esimakua tulevasta: olimme tehneet aikamatkan 70-luvulle! Jokainen yksityiskohta oli täysin alkuperäistä, niin hyvässä kuin pahassakin. Paitsi televisio, joka oli aivan nykyaikainen analogisia kanavia lukuun ottamatta. Mutta eihän tänne telkkaria oltu tultu töllöttämään!

Emme jääneet lepäilemään, vaan lähdimme tutustumaan lähimaastoihin. Tosiasiassa meitä houkutteli vanhan hotellin tienoille piilotettu kätkö. Alkuperäinen funkkis-tyylinen hotellihan on siis sijainnut vajaan kilometrin verran lähempänä Pallastunturia, mutta saksalaiset tuhosivat sen lähtiessään vuonna 1944. Alkumatka tallusteltiin puista polkua, ei siis pitkoksia, myöten. Takaamme saapui myös joukko vaeltajia rinkkoineen ja annoimme heidän mennä menojaan, ennen kuin ryhdyimme kätköilypuuhiin.

Purnukka löytyikin vaivatta ja päätimme jatkaa matkaamme kohti Taivaskeroa. Satulaa lähestyttäessä roikkuvat pilvet saavuttivat kerot ja meidät. Yltyvä tuuli ja ravakka sade ajoi meidät takaisin kohti hotellia. Tutustuimme vielä hetken hotellin vähäisiin jäänteisiin ja Lena Stenbergin niiden yhteyteen luomaan tilataideteokseen, joka toimii myös vanhan hotellin muistomerkkinä. Sääkin poutaantui ja muuttui jopa aurinkoiseksi.

Mukavan päivän päätteeksi nautimme Lapland hotel grillipihvit ja jälkiruoaksi Creme bruleen ja suklaakakkua herkkutatti-kinuskikastikkeella ja puolukkajäätelöllä. Hyvä oli kellahtaa vatsansa viereen köllölleen!

Tiistai 21.6. - Kilpisjärvellä ja hieman Norjassakin

Sääennusteiden mukaan tämä päivä olisi paras vierailla käsivarren Lapissa. Meillä molemmilla kätkökartta oli Enontekiön osalta punaisella, eikä Jenny ollut vieraillut seudulla ikänään muissakaan asioissa. Tukevan hotelliaamiaisen jälkeen oli hyvä lähteä liikkelle. Matkaakin oli tehtävänä ihan reilusti; näillä nurkin kun etäisyydet tuppaavat olemaan ihan omaa luokkaansa. Aurinko paisteli puolipilviseltä taivaalta.

Skoda nieli kilometrejä ahnaasti ja mielellään. Täytyy kyllä sen kunniaksi sanoa, että on se vain tähän asti kuljettamistani kulkupeleistä kivuttomin ajettava pitkillä maantietaipaleilla. Silti ikävöin Kingcabia ja etenkin sen nelivetoa ja maavaraa. Korkeita näkymiä. Ja riskiä moottoria. Isoa lavaa. Mutta kaikkeahan ei voi saada.

Pysähdyimme menomatkalla vain kerran kahvilla jossain matkamuistomyymälässä. Paikka oli rauhallinen ja viihtyisä, toisin kuin toisella puolen tietä sijaitseva kilpailijansa, joka oli koristeltu räikeääkin räikeämmillä mainoksilla ja ties millä hilavitkuttimilla. Niinpä kuitenkin mekkaloiva turistilauma oli sinne asettunut. Parilla purkillakin pysähdyttiin välillä, mutta ne eivät kauaa matkantekoamme hidastaneet.

Viimein saavuttiin Kilpisjärvelle. Senhän tiesi jo siitä, että maisemat muuttuivat radikaalisti ja yhtäkkiä. Ohitimme kuitenkin kylän sujuvasti, sillä mielemme teki käväistä pikaisesti Norjassa. Jennyllä ei kuningaskunnasta ollut vielä ainuttakaan löytöä, joten tässä oli hyvä tilaisuus saada Euroopan kartta tuon valtakunnan osalta vihertämään. Itselläni sieltä on löytöjä jo ennestään, mutta pari lisää ei toki tee koskaan pahaa. Valtakunnan vaihdoksen huomaa näillä nurkilla lähinnä 30 km/h:n nopeusrajoituksesta, pienestä sään piiskaamasta tönöstä tien poskessa sekä tiemerkintöjen ja liikennemerkkien muuttumisesta. Siispä kävimme nopsaan ulkomailla ja palasimme tyytyväisinä takaisin.

Tarkoituksemme oli alunperin käydä Saanan huipulla, mutta koska paluumatkakin oli vielä tehtävänä, niin päätimme sen sijaan käydä etsimässä kätkö sota-aikana Saanan viereen pakkolaskun tehneen pommikoneen jäännöksiltä. Matkaa oli ainoastaan n. 1,5 kilometriä suuntaansa, joten reissu oli tehty pian tehty. Mutta kannattava se oli, ainakin näin sotahistorian harrastajan näkökulmasta katsottuna puhumattakaan komeista maisemista, jotka meitä ympäröivät. Säänkin puolesta vierailu Junkersilla oli mainio valinta, sillä hetikohta päästyämme takaisin autolle alkoikin satamaan ja ihan kaatamalla. Saanakin katosi jonnekin pilviverhon sisään. Etsimme vielä joitain tien varrella sijaitsevia helppoja kätköjä, joita riittikin ihan mukavasti. Suunnittelimme jo majoittuvamme joskus Kilpisjärvelle ja viettävämme enemmänkin aikaa näissä maisemissa.

Koska nälkä jo näiversi, päätimme hyödyntää Retkeilykeskuksen seisovaa pöytää. Lapettuani lautaseni täyteen paistettuja muikkuja ja istahdettuamme pöydän ääreen soi puhelin. Työtoverihan sieltä soitteli Pudasjärven kaupungintalon valtuustosalista ja manaili ongelmia suoran nettilähetyksen äänessä. Aikamme siinä ihmeteltyämme tilannetta puhelimitse ääni alkoi viimein onneksi kulkemaan. Huomasin syöneeni puhelun aikana ateriani, jonka mausta en muista ikävä kyllä mitään. Vatsa sillä kyllä täyttyi. Jatkoimme paluumatkaamme ajoittain rankassa vesisateessa. Sää kuitenkin poutaantui Muoniota lähestyttäessä.

Koska nälkää oli saatu siirrettyä ja kellokin oli jo paljon, nautimme hotellille saavuttuamme vain kylmät siiderit ja kömmimme pehkuihin. Tämä oli ollut hyvä päivä. Tai oikeastaan erinomainen.

Keskiviikko 22.6. - Taivaskerolla

Tälle päivää oli Pallastunturille ennustettu silkkaa aurinkoa. Niinpä päätimme vierailla läheisellä Pallastunturilla, tarkemmin sanoen yhdellä sen huipuista, Taivaskerolla. Taivaskero tunnetaan parhaiten vuoden 1952 olympiatulen sytyttämispaikkana. Muistona siitä sen huipulla sijaitsee muistolaatta. Mutta ensin nautimme tietenkin herkullisen ja tuhdin aamiaisen. Sen verran pitänee kuitenkin muutoin mainiosta aamiaisesta motkottaa, että pekonissa ei ollut suolaa. Koostumus sillä oli kyllä erinomainen.

Pakkasimme reppuumme juotavaa ja muutamia välipalapatukoita. Aurinko paisteli jo täydeltä terältään ja sehän lämmitti kuoritakin alla hikoavaa ihoa. Onneksi välissä oli teknistä vaatetta. Ylöspäin oli menossa myös yksin liikkuva ulkomaalainen herrasmies, joka ei kiirettä pitänyt. Niinpä ohitimme hänet jo alkuamatkasta hänen istuessaan rauhakseen kivellä maisemia katselemassa. Sorastettu polku päättyi saavuttaessamme Taivaskeronsatulan ja jostain ihmeen syystä kulkukin samalla helpottui. Eikö sen sorastuksen pitäisi helpottaa liikkumista, eikä päinvastoin? Sen kummemmin asiaa miettimättä jatkoimme taivallustamme. Vastaamme tuli kaksi paria ihan oikeita vaeltajiakin.

Yllättävän nopeasti olimme 809 metrin korkeudella meren pinnasta. Sehän on noin yhdestoistaosa Mount Everestin korkeudesta! Koska huipulla sijaitsi purkiton "maakätkö", eli earth cache, suoritimme sen vaatimia tehtäviä ja tietenkin ihailimme joka suuntaan avautuvia hulppeita maisemia. Koska matka oli hauska niin, päätimme jatkaa matkaamme eteenpäin kiertäen koko Taivaskeron kierroksen. Pituutta sille kertyisi noin yhdeksän kilometriä.

Suunnatessamme jo alaspäin könysi meitä vastaan samainen ulkomaalainen herrasmies, jonka otimme jo hyvän matkaa sitten. Hän oli oman kertomansa mukaan kadottanut reittimerkinnät jossain kohtaa ja etsi nyt tätä sinisellä merkittyä polkua. Ajatus tuntui hieman hassulta, sillä reitti oli tähän mennessä ollut vallan selvä. Ehkäpä hän oli harhautunut Taivaskeronsatulalla sijainneiden metalliopasteiden takia, jonka suuntaviitat osoittivat aivan minne sattuu. Kovat tuulet ovat tehneet tehtävänsä ja pyöritelleet koko tolppaa.

Tallustelimme yli Laukukeron laskettelurinteiden, kun siniset reittimerkinnät yhtäkkiä päättyivät kuin seinään. Eipä siinä ongelmaa sinällään ollut, sillä hotelli oli koko ajan näkyvillämme, mutta tokihan olisi mukavaa, jos reitti olisi merkitty alusta loppuun. Tai lopusta alkuun, jos sen haluaa kiertää toisin päin. Noin kolmen ja puolen tunnin leppoisan taivalluksen jälkeen olimme takaisin hotellilla ja totesimme kantaneemme eväspatukat mukanamme niihin koskematta. Tuolla ne keittiön kaapissa edelleenkin syöjäänsä odottelevat. Vaan sepä olikin kyllä vallan leppoisa reissu, jota oli siunattu upeilla kansallismaisemilla!

Jäätelöt ja limpparit nautittuamme kävimme vielä ajelulla Särkijärvellä, Muonion kirkonkylällä ja Pallasjärvellä. Illalla nautimme hotellin ravintolassa maukkaat Lapland hotels hampurilaiset ja jälkiruoaksi Maakerkelän kanelikermassa haudutettua leipäjuustoa kanelijäätelön ja hillasiirapin kera. Päivän päätteeksi tutustuimme hotellin ympäristöön luotuihin tilataideteoksiin, Orava avenueen ja alku/loppuun.

Tämä oli ehkäpä paras lomapäivä koskaan!

Torstai 23.6. - Aavasaksan kautta kotiin

Taas piti tankata aamiaista ihan ruhtinaallisesti. Tarkoituksenamme oli ajella länsirajaa myöten Ylitornion Aavasakselle, josta sitten koukkaamme Tervolan ja Ranuan kautta kotiin. Noukimme tämän tästä VT21:n varrella sijaitsevia kätköjä ja saimmekin Pellon ja Ylitornion viimein vihertämään kätkökartallamme. Tauon pidimme Pellon Nesteellä, josta käsin yritimme löytää Eero Mäntyrannan patsaan yhteyteen piilotetun kätkön. Olivat tainneet kunnalliset ruohonleikkaajat sen kuitenkin äkätä ja nakata roskana roskien joukkoon.

Kerran nuoruudessani olen pikaisesti käynyt Aavasaksalla, mutta en muista siellä kyllä tuolloin olleen niin paljon rakennuksia ja muuta infraa, kuin mitä siellä nyt vastaan tuli. Mutta hieno paikkahan se oli kaikin puolin, todellakin käymisen arvoinen! Kätkökin oli fiksusti laitettu hieman sivummalle, joten sen saimme etsiä aivan rauhassa. Vaikka rauhallistapa tuolla oli kyllä muutoinkin, juhannuksen viettäjätkin kun taisivat olla vasta tuloillaan.

Ylitornion ja Tervolan välinen tieosuus oli tylsääkin tylsempi. Tervolasta ajelimme Välijoella sijaitsevan kätkön kautta Rovaniemen ja Ranuan väliselle tieosuudelle, joka olikin sitten koko reissun ahdistavin. Musta ja uuden karhea pikku-Mersu nimittäin ajoi välillä pelottavan lähellä takapuskuriamme ja koko ajan keskiviivan päällä aina Ranualle saakka, jossa pysähdyimme pikaisesti karkkikauppaan. Ohitse se ei silti lähtenyt, vaikka tilaa olisi ollutkin. Olipa mersisti vielä aiheuttaa siinäkin yhteydessä onnettomuuden ohittaessaan meidät kääntyessämme eläintarhan parkkiin. Toinen tapaus sattui vähän aikaisemmin, kun olimme lähdössä ohittamaan vanhempaa Mersua satasen alueella sen körötellessä noin kahdeksaa kymppiä. Pitkähkön suoran päässä oli tulossa auto, mutta katsoin ehtiväni oikein hyvin ohitse. Ollessamme jo melkein rinnalla Mersun kuljettaja painoi yhtäkkiä kaasua, eikä päästänytkään meitä ohitseen ja minun oli palattava kiireen vilkkaa takaisin omalle kaistallemme. Hetken siinä jarruteltuaan Mersu painoi kaasua ja katosi musta savupilvi perässään horisonttiin. Jonkin matkan päässä se kääntyi takaisin paluusuuntaansa. Noin helposti moinen ääliö oli pilata maailman parhaan lomareissun ikinä.

Emme antaneet sen häiritä kotimatkaamme ja Ranualla vietetyn lyhyen kahvitauon jälkeen alkoikin varsinainen loppusuora. Ja koska ilta oli vielä nuori, lämmitimme hyvän reissun kunniaksi saunan. Laukutkin saimme purettua vielä samalle iltaa, joka on jo itsessään pieni ihme!

Perinteinen lähtöpotretti
Molkokönkäällä
Kastetta maassa
Harvinaista nykyisin
Hotelli Pallas: paluu menneisyyteen
So seventies
Ihqut kokolattiamatot
Kohti vanhaa hotellia
Aurinkokin pilkistelee
Porokämppä, taustalla hotelli
Tunturi meni pilveen
Pahin sade väistyy
Takaisin hotellille
Kaverit
Vanhan hotellin maastossa
Näkymä nenän edestä
Helppoa on kulku
Rajalla
Norjan maisemissa hetken verran
Pieniä ja nättejä
Huoltotien tukevaa siltaa tutkimassa
Matkalla Junkersille
Saanan marastolla
Sulaa alumiinia
Junkers 88:n jäännöksiä
Tunturimaisemaa Saanan kupeelta
Saana ja pitkät portaat
Viimeiset laukaukset
Muotkatakka, maanteidemme korkein kohta
Nämä viitat osoittivat yllättävästi oikeisiin suuntiin
Vatikurun maisemaa
Tulehan sieltä!
Taivaskeronsatulaa
Jenny ja Kero Taivaskerolla
Minä ja Kero samassa paikassa
Taustalla siintää Hotelli Pallas
Seikkailijat Taivaskerolla
Paluumatkalla hotellille
Rakkaa riittää
Laukukeron rakkaa
Laukukuru. Talven jälkiä.
Kaukana siintää Ylläs
Hotelli Pallas
Orava avenuen varrelta
alku/loppu
Eero Mäntyranta se jaksaa hiihtää
Struven ketju Aavasaksalla
Aavasaksan paviljongilla
Näkymä Tornionjokilaaksoon
Aavasaksalla. Mitähän siinä rupatellaan?
  • Perinteinen lähtöpotretti
  • Molkokönkäällä
  • Kastetta maassa
  • Harvinaista nykyisin
  • Hotelli Pallas: paluu menneisyyteen
  • So seventies
  • Ihqut kokolattiamatot
  • Kohti vanhaa hotellia
  • Aurinkokin pilkistelee
  • Porokämppä, taustalla hotelli
  • Tunturi meni pilveen
  • Pahin sade väistyy
  • Takaisin hotellille
  • Kaverit
  • Vanhan hotellin maastossa
  • Näkymä nenän edestä
  • Helppoa on kulku
  • Rajalla
  • Norjan maisemissa hetken verran
  • Pieniä ja nättejä
  • Huoltotien tukevaa siltaa tutkimassa
  • Matkalla Junkersille
  • Saanan marastolla
  • Sulaa alumiinia
  • Junkers 88:n jäännöksiä
  • Tunturimaisemaa Saanan kupeelta
  • Saana ja pitkät portaat
  • Viimeiset laukaukset
  • Muotkatakka, maanteidemme korkein kohta
  • Nämä viitat osoittivat yllättävästi oikeisiin suuntiin
  • Vatikurun maisemaa
  • Tulehan sieltä!
  • Taivaskeronsatulaa
  • Jenny ja Kero Taivaskerolla
  • Minä ja Kero samassa paikassa
  • Taustalla siintää Hotelli Pallas
  • Seikkailijat Taivaskerolla
  • Paluumatkalla hotellille
  • Rakkaa riittää
  • Laukukeron rakkaa
  • Laukukuru. Talven jälkiä.
  • Kaukana siintää Ylläs
  • Hotelli Pallas
  • Orava avenuen varrelta
  • alku/loppu
  • Eero Mäntyranta se jaksaa hiihtää
  • Struven ketju Aavasaksalla
  • Aavasaksan paviljongilla
  • Näkymä Tornionjokilaaksoon
  • Aavasaksalla. Mitähän siinä rupatellaan?