kuvailija.fi

Meinasin sitten kotiin jäädä. Kaikenlaista sitä ihmisrievun päässä saattaa liikkua. Onneksi Ruuskasen Heino sai suostuteltua tämän sohvaperunan maastoon, sillä säiden puolesta kisaviikonloppu oli paras miesmuistiin.

Sen verran kuitenkin liisin totutusta, että otin kaupungin Skodan käyttööni pariksi päiväksi ja kävin molempina päivinä päiväseltään keikat kisamaastoissa. Nappasin töistä myös toisen Mark kakkosen mukaan, sillä objektiivin vaihtaminen, jos mikä, on erittäin riskialtista puuhaa arktisissa olosuhteissa. Samalla se myös nopeuttaa tilanteisiin ehtimistä, kun on aina sopiva putki kupeilla roikkumassa.

Lauantai 7.2.2015

Kuten aina, lauantai alkoi Pikku-Syötteeltä. Sää oli tässä vaiheessa vielä varsin sumuinen ja heittelipä hieman luntakin. Hiihtäjä hiihtäjältä kisailijat katosivat rinnettä laskeskellen usvaan. Niinpä mediaväen ja kutsuvieraitten oli myös siirryttävä ensimmäiselle etapilleen, joka oli tällä kertaa Hanhilammen maastossa. Samaisessa paikassa olivat majoittuneet ensimmäisen yönsä viettäneet kilpailijat. Nyt rannalle oli järjestetty ensimmäinen tehtävärasti, jonka aiheena oli etäisyyden arviointi. Maastoon oli merkitty kaksi pistettä, joiden keskinäinen etäisyys piti pystyä arvioimaan mahdollisimman tarkasti. Itse veikkasin 72 metriä.

Hanhilammelta joukkomme siirtyi kaupunginvaltuuston puheenjohtajan Timo Vähäkuopuksen tuliterän talon pihamaalle. Moottorikelkoin siirryimme Vähä-Kuopusjärven, eli Pikku-Kuopusjärven toiselle puolelle, jossa seurasimme hetken kirjallista ensiaputehtävää suorittavaa kilpailijajoukkoa. Vesi oli noussut jään päälle, mutta hiihtäjiä se ei haitannut; sen verran hanki kuitenkin järven selällä kantoi. Palattuamme takaisin Timon kartanolle tarjosivat hän ja talon emäntänä touhuava Merja joukollemme kahvit ja jälkiruoaksi vielä uunijuustoa. Voi että olikin hyvää! Siitä on kulunut jo kokonainen ihmisikä, kun moista herkkua olen viimeksi päässyt maistamaan. Kiitokset Timolle ja Merjalle kestityksestä!

Emme tietenkään voineet jatkaa herkuttelua loputtomiin, vaikka mieli olisi tehnytkin. Siispä siirryimme tiettömille taipaileille ja kohti Syötteen kansallispuiston aluetta. Moottorikelkkojemme kuljettajina toimivat Vesa Simonen, vanha konkari jo ties kuinka pitkän ajan takaa ja tuoreempi tuttavuus Jani Suua, Koillismaan alueen uusi erätarkastaja. Heidän hoiteisiinsa meidän oli helppo jättäytyä: jouheva ja turvallinen matkantekomme oli takuulla taattua. Pöllyttelimme ensin Hiltusen kämpälle, jonne osa seurueestamme halusi jäädä pitämään taukoa. Median edustajat, minä mukaan luettuna, jatkoimme matkaamme Ylpiätuvan kautta Ahmatuvalle. Välillä piti pysähtyä pariin otteeseen kuvailemaan, sillä aurinkoinen sää loi otolliset olosuhteet paksun tykyn taltioimiseen. Saimmepa samalla sihtiimme muutaman hiihtäjänkin ja vasta tätä kirjoittaessani totesin seuraavana päivänä maailmanmestaruuden napanneen Finngrip Kuusamon tallentuneen onnekkaasti muistikortille.

Ahmatuvalla vietetyn evästauon jälkeen palailimme takaisin ja noukimme mukaamme Hiltuseen jääneet matkatoverimme. Matkan varrella kohtasimme kuvausryhmän kuvaamassa varmaankin jotain toiminta- tai mainospätkää. Näin ainakin päättelin reittimme varrelle pysäköidystä dronesta ja kuusikon keskellä käyskentelevästä lumikenkäilijästä, jota pitkällä L-putkella varustettu henkilö sihtaili. Kävimme vielä Iso-Kuopusjärven pohjoispuolella sijainneella tehtävärasti 4:llä, jossa kisailijoitten piti pystyä hajusta tunnistamaan erilaisia nesteitä. Itse tunnistin ainakin bensiinin, paloöljyn ja tervan. Hämärä alkoi tässä vaiheessa askeutumaan Metsälän ylle, joten minun oli aika lähteä autoilemaan takaisin Kurenalle.

Palautin auton kaupungintalon pihalle vain tullakseni muutaman tunnin yöunen jälkeen hakemaan sen takaisin. Hohhoijjaa, aivan kuin auto olisi jotenkin kulunut, jos olisin voinut pitää sitä yön ajan kotipihassamme. Vaan kaipa se on jonkinlainen sääntö, että kaupungin autoa ei saa säilyttää muutamaakaan tuntia muualla kuin kaupungintalon parkkipaikalla. Maalaisjärki on tässäkin asiassa kaukana.

Sunnuntai 8.2.2015

Kaavittuani aamuaikaisella kaksi autoa, omamme ja kaupungin, yön aikana vaatimattomaksi jääneen Laina-myrskyn tuivertamista nietoksista pääsin aloittamaan matkani kohti Metsälää. Sovimme edellispäivänä Metsähallituksen kavereitten kanssa, että he ottavat minut poroaidalta kelkan kyytiin ja näin sitten tapahtuikin. Palloiltuani muutaman hetken aamutoimiaan suorittavien kilpailijoitten keskuudessa koitti viimein lähdön hetki. Seurattuamme muutaman minuutin ajan räjähtäviä lähtöjä lähdimme mekin etenemään kilparadan reunoja kiertävää moottorikelkkauraa. Välillä koukkasimme kilpailijoitten keskuuteen, kommenteista päätellen jopa hieman haitolle asti, kuvaamaan kohti rynnistäviä hiihtäjiä. Sainkin heistä jonkin verran vallan mukiinmeneviä otoksia, mutta erityisen iloinen olen kuvasta, jossa minuutin takaa-ajoasemasta lähtenyt Juha Julkunen ohittaa Tuomo Aholan. Tuossa järjestyksessä herrat myös maaliin saapuivat, joskin ero oli venähtänyt noin kolmeen minuuttiin Julkusen hyväksi.

Mukavasti ja todella nopeasti vierähtänyt kisaviikonloppu oli näin osaltani ohi. Kiitän Pudasjärven Urheilijoita yhteistyökumppaneineen jälleen kerran kaikesta huolenpidosta!