Olympuksen kahden vuoden kestotesti

Hankkiessani toukokuussa 2016 Olympus OM-D E-M5:n ja M.Zuiko Digital 12-40mm 1:2.8 Pro -paketin tunsin saaneeni luotettavan järjestelmän, jonka kanssa saattaisin erehtyä ties mille tiettömälle taipaleelle tai maailmanhistorian suurelle tapahtumapaikalle.

vastavalosuojaKuukausien ja lopulta kahden vuoden kuluessa aloin hieman epäilemään ostokseni luotettavuutta. Jo ensimmäisenä kesänä ihmettelin jatkuvasti irtoilevaa vastavalosuojaa. Usein huomasin sen irtoamisen ajoissa ja vain pienen etsimisen jälkeen se löytyikin. Kunnes eräänä päivänä sitä ei enää löytynytkään. Suojan kiinnitys on omituisen hempuli. Sen molemmin puolin on lukitusnappi, joita yhtä aikaa painamalla ja sitten suojaa kiertämällä se irtoaa objektiivista. Paitsi, että lukituksen poistoon ei oikeastaan tarvitsekaan kuin vain toista nappia ja koska kuljetan kameraa oikealla lonkallani, juuri se merkitsevä lukitusnappi hipoi jatkuvasti hipiääni. Kevyesti toimiva nappi siis avasi lukituksen ja kun suojan pyöräyttämiseen ei juuri puhallusta kummempaa voimaa tarvinnut, oli lopputulos taattu. Ajattelin kyseessä olevan jonkinlainen maanantaikappale ja ostin alkuperäisen varaosan kadonneen tilalle.

Kunnes sitten sekin katosi. Nyt ryhdyin etsimään sille korvaavaa tuotetta, joka pysyisi paikallaan edes jonkin aikaa. Löysin Digitarvikkeesta JJC-merkkisen kiinalaisen kopion ja ostin sen kokeeksi. Kappas, se merkitsevä nappi oli tässä toisella puolella, joten sitä ei edes lonkkani pystynyt vahingossa painamaan! Tuon hyvän lisäksi vastavalosuojan yläreunassa on pieni luukku, joka helpottaa pyöröpolarisaatiosuotimen käyttämistä. Testattu on ja toimivaksi sekin todettu! Tässä tapauksessa halvalla sai hyvää, tai ainakin alkuperäistä parempaa.

Höyhenenkevyesti irtoavan linssinsuojan tilalle pihistin Jennyltä jo aivan varmuuden vuoksi Tamronin suojan, jonka kunnolliset hampaat pitävät sen paikoillaan kovassakin ryskeessä.

Etsimen suojasta kehkeytyi myös oma episodinsa. Ensimmäinen irtosi ja rikkoutui kompuroidessani suksien kanssa hankikannolla, toinen katosi Pariisin kaduilla jossakin Sacré-Cœurin ja Notre Damen välillä. Kauan pidin sen jälkeen hankkimaani suojaa jemmassa lipaston laatikon uumenissa, kun sitten viimein asetin sen tyhmyyttäni paikoilleen. Näin sinetöin kolmannenkin etsimen suojan kohtalon ja se katosikin jo parin päivän kuluttua Salaniemen laavun maastoon. Kahden silmäparin ja kahden kuonon voimin suoritetuista etsinnöistä huolimatta suojaa ei löydetty. Kamelin selkä alkoi hiljalleen katkeamaan.

Facebookin Olympus Kuvaajat -ryhmästä sain vinkin, että eräs Nikonin malli passaisi kameraani, eikä taatusti irtoaisi. Ehdin jo sitä ennen tilaamaan uuden aivan vain kameran jälleenmyyntiarvon turvaamiseksi. Tilasin kokeeksi myös tuon Nikon DK-23 -suojan, sillä se ei ollut hinnan kiroissa, päin vastoin kuin alkuperäinen vastineensa. Sen saavuttua perille istutin sen kameraan ja kappas, sitä ei aivan pienin voimin enää irti saakaan! Ainoa miinuspuoli asiassa on, että takanäytön voi avata vain alareunasta. Se ei kuitenkaan käyttöäni haittaa, joten nyt alkoi vaikuttamaan jo hyvältä!

hinhankiinnikeKunnes kului jälleen pari päivää. Huomasin, että kameran vasemman puoleinen hihnalenkin kiinnike oli irronnut rungosta. Reiästä näkyi jotain kuparin väristä, eli ilmiselvää elektroniikkaa. Kameran säänkestävyys oli näin menetetty. Tällä kertaa mielessäni ei edes käynyt ryhtyä hankkimaan varaosia, vaan dumppasin reiän umpeen Sikaflexilla. Siitä tuli parempi kuin uutena, joskin se aikaisemmin mainittu jälleenmyyntiarvo oli näin saatu romahdutettua.

Pistin ystävällismielistä noottia maahantuojalle. Jotenkin ei tunnu oikein hyväksyttävältä, että vain pari vuotta vanha kamera suorastaan lahoaa käsiin. En vain jaksa uskoa kirjelmäni tekevän mitään vaikutusta, joten elämä saa sen puolesta jatkua tavalliseen tapaansa. Canoneitten kanssa minulla ei ole koskaan ollut vastaavia ongelmia, vaikka niiden kanssa on koluttu paljon rankemmissa olosuhteissa kuin Olympuksen kanssa konsaan. 

Jotenkin vain olen silti niin ihastunut tuohon pikku kapistukseen, että en hentoisi siitä luopua. Kuvanlaatu on hyvä ja käyttö helppoa, kun vain on saanut sen monipuoliset asetukset oman mielensä mukaisiksi. Kiireisen kuvaajan kameraksihan siitä ei oikein ole, mutta sitä vartenhan minulla on vanha kunnon 5D kamerarepussa pölyltä suojassa.

Tunnustan jo hieman katselleeni sillä silmällä Panasonicin DHC-G80:aa. Objektiivit kun noissa kahdessa ovat MFT-standardin ansiosta vaihtokelpoisia, joten tarvitsisin vain rungon. Mutta eipä mennä asioitten edelle. Taidan kuitenkin käyttää rakkaan tee-se-itse -romuni loppuun <3