Jussi

jussiOikealta nimeltäni olen Juha Nyman ja synnyin Oulussa jouluaattona 1971. Varhaisimmat muistikuvani liittyvät elämäämme Aleksanterinkatu 77:ssä, jossa isäni toimi talonmiehenä ja äitini rappusiivoojana sisareni käydessä koulua Nuottasaaren ala-asteella. Muutto vanhempieni kotiseudulle Pudasjärven Ala-Siurualle tapahtui 1975, jossa tuli sitten vietettyä lapsuus ja osa teini-ikää. Keskustaan, eli Kurenalle perheeni muutti 1987 lähdettyäni opiskelemaan sähköasentajaksi. Ammattiin valmistuin 1990, josta siirryinkin sitten sujuvasti työelämään ja armeijaan. Varusmiespalvelukseni suoritin Jääkäriprikaatissa Sodankylässä ja reserviin siirryin PST-ohjusryhmää johtavana alikersanttina. Kahden kertausreissun jälkeen sain ylennyksen kersantiksi ja rähinäremmin rinnuksilleni.

Ensimmäinen työpaikkani oli Jyrkkäkosken leirintäalueen yövahtina Pudasjärven Urheilijat ry:n palveluksessa. Kauan en siinä toimessa jaksanut olla, vaan siirryin Pudasjärven kunnan palvelukseen liikuntahallin valvojaksi. Tuo aika oli ratkiriemukasta kaverini ollessa samaan aikaan töissä nuorisotilojen valvojana samassa rakennuskompleksissa. Armeijan jälkeen olin Koillis-Pohjanmaan ammattioppilaitoksen Pudasjärven yksikön palveluksessa useampaankin kertaan: ensin autonkuljettajana, sitten toimistoapulaisena ja jopa opettajien sijaisena. Kaikkea sitä sähköasentajan papereilla pystyykin tekemään!

Nykyisen työnantajani Pudasjärven kaupungin palveluksessa olen ollut vuodesta 1996, ensin nuorten työpajan pajatyöntekijänä, sitten pajaohjaajana ja lopulta nykyistä titteliäni, webmasteria, vastaavissa töissä. Työnkuvaani liittyy toki muutakin kuin pelkkää internetin kanssa hämmentämistä, kuten esimerkiksi taittotyöt ja valokuvaus, joka on myös rakkain harrastukseni.

Harrastuksiini lukeutuu myös geokätköily, jossa tavoitteena on löytää pakastepurkkeja ja muita kodin säilöntäastioita maastosta ja taajamista käyttäen hyväksi miljardien dollarien arvoista amerikkalaista sotilasteknologiaa. Tärkeä mielenkiinnon kohde on myös omatoiminen historian tutkiminen, josta tarkoitukseni ei kuitenkaan ole suorittaa väitöskirjaa. Olenpa haahuillut kylillä aiheen tiimoilta metallinpaljastimenkin kanssa.

Mielenlaadultani olen ällöttävän tasainen, joskin saatan silloin tällöin tulistuakin. Vanhempieni geenit siis yhdistyvät minussa täydellisesti. Jotkut sanovat minua huumorintajuiseksi, itse kutsun itseäni sarkastiseksi. Luonteenpiirteisiini lukeutuu myös valikoiva laiskuus, joka yleensä kostautuu tavalla tai toisella. Itseäni miellyttävissä asioissa voin taas vastaavasti olla ylettömänkin ahkera. Rasismia en hyväksy, enkä muutenkaan pidä heikompien sortamisesta, saatika väkivallasta. Kannatan myös seksuaalista tasa-arvoa, sillä mikäpä minä olen toisia tuomitsemaan.

Olen myös aikamoinen erakkoluonne. En siis kaipaa jatkuvasti ihmisiä ympärilleni sekoittamaan tekemisiäni ja ajatuksiani. Luonnehtisin sitä sukuviaksi, tai ehkä pikemminkin -ominaisuudeksi. Ystäviäni ajatellen se on ehkä hieman huono ominaisuus, mutta eivät he varmasti ystäviäni olisi ollenkaan, jos eivät sitä olisi koskaan ymmärtäneet ja hyväksyneet. Töissä käsitteet "tiimi" ja "palaveri" ovat minulle kirosanoja.

Poliittinen näkökantani on viher-puna-sini-keltainen. Sosialistinen näkemykseni kiteytyy kunnallishallinnon palveluksessa, jossa haluaisin olla kaikille jollain tavalla avuksi, mutta se yleensä kielletään minulta vetoamalla budjettiin. Se taas aiheuttaa joskus voimakasta turhautumista. Rakastan luontoa ja sen jokaista yksityiskohtaa, enkä kannata kaikkien luontoarvojen muuttamista valuutaksi. Vihreys näkyy useimmiten myös päälle päin, sillä pidän mielelläni maasto- ja retkeilyvaatteita niin töissä kuin vapaa-ajallakin. Rahaa en rakasta, mutta kylläkin kaikkea sitä, mitä sillä voi hankkia. Olenkin hieman materialistinen ja se taas viittaa oikealle. Mutta vain vähän.

Nykyisin asustelen pienen perheeni, eli Jennyn ja lapinporokoira Keron kanssa paritalon puolikasta Kurenalla. Savukoskelaislähtöisen Jennyn myötä Lappi on tullut minulle entistäkin rakkaammaksi ja sinne mieleni halajaa tämän tästä. Kenties jonain päivänä kaiho käy ylivoimaiseksi ja matkamme suuntautuu lopullisesti neljän tuulen maahan.

Est rerum omnium magister usus

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.