Valokuvaus

Tällä sivulla esittelen valovoimaisimman harrastukseni tuotoksia. Harrastukseni voi katsoa alkaneen kesällä 2003, kun sain luvan hankkia työkäyttööni digitaalisen järjestelmäkameran, Canon 10D:n. Varustukseen kuului tuolloin Canonin 50 mm:n ja Sigman 24 mm:n objektiivit, joiden avulla sain paljon aikaan. Useiden zoom-vuosien jälkeen olenkin vähitellen palailemassa takaisin teräväpiirtoisten ja valovoimaisten prime-linssien ääreen. Koenkin sen olevan eräänlainen merkki kuvailijan aikuistumisesta.

Koska en ole tittelinkipeä tai erityisen kunnianhimoinen, en ole yrittänytkään kouluttautua alalle, vaan olen halunnut opetella kaiken yrityksen ja erehdyksen kautta. Sen toki usein huomaa, niin hyvässä kuin pahassakin. Olen pitänyt vain yhden näyttelyn, mutta sainpa kuitenkin muutaman kuvan esille Shanghain maailmannäyttelyyn vuonna 2010. Lehtiin ja muihin julkaisuihin olen toki myynyt kuviani, mutta nekin työnantajan piikkiin. Lompsaa ei tällä hommalla lihoteta.

Kuvaan mielelläni kaikkea mahdollista maan ja taivaan väliltä, mutta eniten tunnen tarvetta taltioida tulevaisuuden historiaa, ohikiitäviä silmänräpäyksiä ympärillämme, jotka eivät koskaan palaa takaisin. Sielultani olenkin lehtikuvaaja ja kunnioitankin suuresti legendaarista Magnum-kuvatoimistoa ja erityisesti sen alkuaikojen legendaarisia perustajia ja valokuvaajia: Henri Cartier-Bresson, Robert Caba, Rene Burri... Rakastan impressionistista ilmaisua ja makron mukanaan tuomaa pienen pientä, lähes abstraktia maailmaa.

Maailma on nykyisin täynnä kuvia. Vuosituhannen vaihteen jälkeen valokuva on kärsinyt raskaan sarjan inflaation ja täytyykin olla todella omintakeinen, että kuvillaan lyö itsensä läpi. Etenkin sosiaalinen media on täynnä toinen toistaan hienompia revontulia ja auringonlaskuja, jotka ohitan todella sujuvasti. Silmäkarkki-kuvien katselemisesta saatika niiden metsästämisestä en jaksa enää innostua ja jätänkin kaupallisten kuvien ottamisen mielelläni aivan muille kuvaajille.

Niinpä näpsinkin kuvia lähinnä omaksi ilokseni, sattumanvaraisia hetkiä ja näkymiä taltioiden.
Jos joku saa kuvistani hyvän tai pahan mielen, niin oma on ongelmansa.

Kuviani löytyy omalta Flickr-tililtäni ja Pudasjärven kaupungin Flickr-tilitä sekä Pudasjärven kaupungin galleriasta.

Kuvauskalustoni

Kamerat Lasirojua Muuta kamaa
Canon 5D Mark II
Olympus OM-D E-M5
Canon EF 24-70 mm F 2.8L USM
Canon EF 100-400 mm F 4.5-5.6L IS USM
Canon EF 100mm F 2.8L IS USM Macro
Sigma 50mm f1.4 DG HSM
Tamron AF2x -telekonvertteri
M.Zuiko 12-40mm f:2.8 Pro
Manfrotto 055XPROB -jalusta
Manfrotto 498RC2 -kuulapää
Lowepro Mini Trekker AW -kamerareppu
Canon TC-80N3 -lankalaukaisin
Canon C -kulmaetsin
Black Rapid RS-7 -hihna
Harmaakortti
Jälkituotannon hoitelen kotona Adobe Lightroomilla, töissä softana toimii Photoshop.