kuvailija.fi

Sony A6400

Sony A6400

Mainostavat tämän kameran olevan loistava tubettamiseen, vloggailuun, bloggailuun ja ties mihin sosiopaattiseen häröilyyn, mutta enpä voisi olla vähempää moisista  kiinnostunut. Minulle riittää kuva silloin tällöin.

Olympus OM-D E-M5 oli mainio reissukamera aina siihen saakka, että siitä alkoi tippumaan osia matkojen varrelle. Etenkin sen optiikka oli loistava, mutta minkäs teet, kun työkaluun ei voi enää luottaa. Myöskään Olympuksen jämähtäminen jollain tavalla  vanhanaikaiseen MFT-järjestelmäänsä ei herättänyt enää luottamusta. Siinäpä pari hyvää syytä hankkia uusi kamera.

Olin jo jonkun aikaa silmäillyt Sonya hieman sillä silmällä, se kun kuulosti olevan niin omaa luokkaansa peilittömien kehittämisessä. Täyskennoisen jouduin kuitenkin unohtamaan heti kättelyssä, hinnat kun tuntuivat, ja tuntuvat edelleen, julkishallinnon palkkoja nauttivalle suorastaan tähtitieteellisiltä.

Eräänä keväisenä päivänä bongasin Facebookin valokuvauskirppikseltä paketin, joka jäi kalvamaan mieltäni. Käyttämätön ja avaamattomaan tehtaan pakettiin paketoitu Sony A6400 16-50mm f/3.5-5.6 PZ OSS -objektiivin kera ja vain 900 euroa. Sehän on noin 300 euroa vähemmän kuin mitä liikkeissä siitä näyttivät pyytävän. Ei yhtään paha. Uskaltaisikohan ostaa periaatteessa sian säkissä? Mikähän lie laitteen historia? Myyjä vaikutti kyllä peräti ammattimaiselta valokuvaajalta.

Siinä aikani jaakobinpainia painittuani otin itsestäni niskaperseotteen ja heilautin ns. laajakaarisen heiton. Kun myynti-ilmoitukseenkaan ei vielä ollut tullut yhtään kommenttia, naputtelin minä siihen kiireesti ja muka hyvin asiantuntevasti "av, yv". Kaipa se tehosi, sillä vain muutaman minuutin kuluttua kaupat oli tehty ja jäin odottelemaan pakettia pääkaupunkiseudulta.

Odotellessa oli aikaa tutustua tehtyyn ostokseen paremmin selailemalla netistä testejä ja kokemuksia. Malli oli tuolloin vielä niin uusi, että kovin kauheasti asiaa ei verkosta löytynyt, mutta kuitenkin sen verran, että mielenkiinto alkoi heräilemään.

Ja tulihan se lootakin sieltä viimein muutaman päivän odottelun jälkeen.

Ensituntuma

Aika kulmikas kapistus. Mutta kyllä siitä silti oikein hyvän otteen saa. Onneksi omat kourani eivät ole mitkään metsurin kourat. Pieni ja kevyt, kuten peilittömän aps-c -kameran kuuluukin olla. Suhteellisen tukevan oloinen, vaikka taitaakin olla hyvin pitkälti puhdasta muovia. Etsin sijaitsee poikkeuksellisesti aivan kameran vasemmassa reunassa, joka osoittautuikin mainioksi paikaksi; nenä ei ole kiinni takanäytössä ja oikealle kädelle jää enemmän tilaa operoida heikon näppituntuman omaavia, pikkiriikkisiä nappuloita. Hanskat kädessä niiden käyttäminen onkin toivotonta ja vaatii hyvän lihasmuistin kehittymistä. Sisäänrakennettu salamakin kameraan on saatu sovitettua, mutta sehän ei minua juuri kosketa. Saranoitu takanäyttö kääntyy ylös ja alaspäin, mutta ei lainkaan sivulle. Harvoin moista ominaisuutta kaipaankaan, mutta eihän sitä koskaan voi tietää. Black Rapid -slingini laitoin paikoilleen, alkuperäishihna sai siis jäädä pakettiinsa.

Kameran valikkorakennelma on sekava ainakin näin Canoneita omistaneen mielestä. Mutta kun valikon kanssa on tullut edes jollain tavalla sinuiksi, huomaa, että kamera ja sen käyttösäätimet ovat ohjelmoitavissa todella monipuolisesti. Itselleen sopivien asetusten löytäminen yritysten ja erehdysten kautta ottaa toki oman aikansa.

Hämmästyin hieman laturin puutetta, akkuja kun on tarkoitus ladata niiden ollessa kiinni kamerassa. Se taas tuntui hyvän kuvausajan tuhlaamiselta, joten tilasin lähes saman tien Digitarvikkeesta kahden akun laturin ja kaksi tarvikeakkua. Ne eivät yhteensäkään juuri satasta enempää kustantaneet, mutta kasvattivat tehollista kuvausaikaa huomattavasti. Usb-lataus on osoittautunut sekin aivan loistavaksi keksinnöksi, sillä akut voi hätätilanteessa ladata vaikka läppärillä tai virtapankilla.

Objektiivi(t)

En tykkää mukana tulleesta 16-50mm f/3.5-5.6 PZ OSS -objektiivista yhtään. Sähköisessä zoomissa ei ole näppituntumaa lainkaan, se on hidas ja käsin käytettynä pitää ärsyttävää, rahisevaa ääntä. Kuvatkin ovat kulmista varsin pehmeitä ja se ei etenkään kaupunkikuvauksessa ole oikein suotavaa. Tarkennus on aika nopea, mutta uskon senkin olevan enemmän kameran kuin objektiivin ansiota. Pieni ja kevyt objektiivi kyllä on, mutta nekään eivät välttämättä aina ole pelkästään positiivisia seikkoja. Polttovälialue on kuitenkin passeli moneen käyttöön, eikä kuvanvakaimenkaan olemassaolo useimpia häirinne.

Siinäpä monta hyvää syytä ryhtyä etsimään kittiobjektiiville korvaajaa. Sonya paremmin tuntematta objektiivien kiinnitykset tuottivat ensin hieman hämmennystä, mutta lopulta opin, että omaan kameraani sopii parhaiten pienelle kennolle tarkoitettu E-bajonetti. Täysikokoiselle kennolle sopivat taas FE-merkityt. Molemmat kyllä sopivat periaatteessa myös ristiin, mutta kennojen eroavaisuuksien takia kuvat muodostuvat niiden pintaan väärillä tavoin. A-bajonetti on puolestaan tarkoitettu peilijärjestelmille, joten siitä ei tässä sen enempää.

Lähdin etsimään uutta objektiivia polttoväli edellä. Maisemien ja kaupunkinäkymien tallentamisen takia kuvan tulisi oli olla tarpeeksi laaja, kinokoossa mitattuna ainakin 24 mm. Kun siitä vähennettään pikkukennoisen kameran croppikerroin, tarkoittaisi se laajimmalla alueella n. 16 mm:n kinovastaavuutta. Pitkässä päässä ei ollut niin tarkkaa, kunhan se ei olisi liian pitkä. Minulla kun ei ole tarvetta kuvailla pulujen silmiä tai tirkistellä ihmisiä, vaan menen tarvittaessa mieluummin reilusti lähemmäs.

Huomioni kiinnitti Zeiss Vario-Tessar T* SEL 16-70mm f/4 ZA OSS. Polttovälialue vaikuttaisi käyttööni oivalliselta ja kuvanvakain (OSS) kompensoisi mukavasti heikohkoa valovoimaa (f/4). Toisaalta se ei toisi menetettyä syväterävyyden hallintaa takaisin. Sillä ei myöskään olisi kummoisia makro-ominaisuuksia, mutta toisaalta liian monipuoliset objektiivit ovat aina ominaisuuksiltaan kompromisseja.

Lueskelin testejä ja arvosteluja lähes kyllästymiseen asti. Joissain teknisissä julkaisuissa arvosteltiin 16-70:n vaatimatonta kuvanlaatua ja sen takia heikkoa hinta-laatusuhdetta. Jostain syystä minä vain halusin silti juuri sen, ja lopulta tämä legendaarisen Ken Rockwellin arvostelu ratkaisi ostopäätökseni. Vertailin kotimaisten verkkokauppojen hintoja ja lopulta Superkuva vei voiton, mutta vain hiuksen hienosti. Erot eivät tosiaankaan isoja olleet Rajalaa lukuun ottamatta, jossa hinnat ovat aina kallimmmat kuin muualla. Joskus ihmettelenkin, miten firma on vieläkin hengissä kaikkien näitten vuosikymmenien jälkeenkin. Kaipa heillä on sitten lyömättömiä tarjouksia, tai jotain.

Kun sitten sain kakkulan käsiini ja kameran keulille, en olisi voinut olla vähempää tyytymätön. Kuvat ovat teräviä kulmasta kulmaan ja toimivan kuvanvakaajan ansiosta kuvaaminen onnistuu pidemmälläkin valotusajalla. Rakenne on hieman muovinen, mutta se on silti tukeva ja tuntuu hyvältä kädessä. Liikkuvat osat liikkuvat sulavasti ja hiljaa, mutta niinhän lähes tonnin arvoisessa lasissa kuuluukin. Mukana tullut vastavalosuojakin pysyy tukevasti paikoillaan, toisin kuin käytöstä poistamani Olympuksen suoja.

Jonkinmoista sääsuojausta hieman tuohon kaipailen. Toistaiseksi mitään ei kuitenkaan ole sattunut edes vesisateella, mutta edessä on vielä pitkä, luminen ja jäinen talvi. Hankin sen keulille kuitenkin varalta Kenkon suojafiltterin, josko obiskan etummaisen linssin saisi näin suojattua mahdollisilta kolhuilta.

Kamera käytössä

Kamera on tätä kirjoittaessani ollut nyt käytössä kevään, kesän ja syksyn. Sääennusteiden mukaan alkaa talvi huomenna, joten se on siis vielä edessä päin. Kamera on ollut völjyssä niin helteessä kuin vesisateellakin, kairassa ja kaupungilla. Se on lojunut Pudasjärven rantaliejukossa ja Schönbrunnin pölyisellä tantereella, eikä se silti ole nikotellut vielä millään muotoa. Kun akkujakin on lähes alusta saakka ollut käytettävissä kolme kappaletta, on siinä riittänyt myös virtaa normaalien kuvailupäivien tarpeiksi.

Huomiota herättävin ominaisuus on mielestäni ollut sen hämmästyttävän nopea tarkennuskyky. Ihmisiä tai koiria kuvatessa se tuntuu tarkentavan silmiin nopeammin kuin oma ajatus, ja tarvittaessa se myös pysyy niissä kiinni kuin liimattuna.

Asensin kännykkääni Sonyn sovelluksen, jonka avulla saan halutessani kuvat kätevästi nettiin. Koska olen kuitenkin tällainen nihilisti ja haluan nähdä ottamani kuvat ensin isolla näytöllä ja kehittää raw-tiedostot täsmälleen haluamikseni, ei tuota ominaisuutta ole juurikaan tullut käytettyä. Ehkäpä otan sen tehokkaampaan käyttöön nyt, kun perustin kuvailija.fi:lle pari sosiaalisen median kanavaa. Syytä ainakin olisi.

Wifin lisäksi liitäntöjä kamerassa on itselleni enemmän kuin tarpeeksi. Muistikortin sijainnista rutisen sen verran, että jos ihminen omaa nakimmat sormet kuin itselläni on, voi kortin irrottaminen olla lähes verenpainetta kohottavaa. Toinen ärsytystä tuottava seikka on kortin alustuksen hitaus. Eihän se toki minuuttikaupalla kestä, mutta kun on tottunut parin sekunnin formatointiin, on kymmenkunta sekuntia pitkä aika. Se kertoo myös paljon kameran kirjoitusnopeudesta, joka on kuulemma varsin heikko. Itselleni se on vielä riittänyt, videoita kun en juuri filmaile ja sarjatultakin käytän harvoin ja harkitusti.

Ai niin, pitäähän siitä kuvanlaadustakin jotain sanoa. Koska en osaa tarpeeksi paljon ja tarpeeksi hienoja, teknisiä sanoja, kerron lyhyesti kuvanlaadun olevan loistava, dynamiikkaa riittää reippaaseenkin jälkikäsittelyyn. Lisäksi 24 megapikselin kenno tuottaa tarpeeksi suuria kuvia reiluunkin rajaustarpeeseen, joskin rajansa rajaamisellakin.

Ainahan se täysikokoisen kennon omaava peilitön olisi poikaa, mutta kukaan ei ole vielä ilmoittautunut sponsorikseni moisen hankintaan. Ihan pitää omalla kustannuksella kapistuksensa hommata, joten näitäkään tuotearvosteluja ei ilmesty välttämättä edes joka vuosi.

Ensisavut

Muutama otos heti kameran alkutaipaleelta. Kaksi viimeistä on näpätty eri vehkeellä.

_DSC0009
_DSC0017
_DSC0036
_DSC0042
_DSC0044
_DSC0056
_P7A2946
_P7A2985
  • _DSC0009
  • _DSC0017
  • _DSC0036
  • _DSC0042
  • _DSC0044
  • _DSC0056
  • _P7A2946
  • _P7A2985