kuvailija.fi

Eräskin työpäivä

Pytkynharjua Naamankajärvellä

Enpä muista, että olenko koskaan aikaisemmin kantanut töitäni Kuvailijalle. Nyt sen ajattelin kuitenkin tehdä, sillä kuuluuhan kaikenmoinen kuvailu hyvin olennaisesti myös palkkatyöhöni, halusitte sitä tai ette. En siis tohdi luvata, että tämä jäisi viimeiseksi kerraksi.

Vaikka olenkin mediatuottaja, istun silti varmaankin noin 95% työajastani toimistossa ja tuotan raakamediaa sitten omalla ajallani. No, ehkä hieman liioittelen, mutta joka tapauksessa juuri tälle päivälle olin tehnyt jo hyvissä ajoin kalenterimerkinnän lähteäkseni materiaalinhankintamatkalle. Kohteeksi valikoitui Syötteellä sijaitsevan Lumiareenan rakennustyömaa.

Edellisviikon sääennusteet lupailivat tälle keskiviikolle aurinkoista, mutta kovin harmaalta maisema silti ratin takaa näytti Porokellon ilmoitusnappia tavan takaa hipelöidessäni. Tyynessä säässä pilvet näyttivät makoilevan Iso-Syötteen laella pysyvästi. Alhaallakin satoi jotain jäätävän tihkun ja pakkaslumen väliastetta, joten tilanne ei näyttänyt hääviltä ainakaan dronen lennättämisen suhteen. Päätin kuitenkin ottaa muutaman kuvan aivan vain maan pinnasta ja käydä sitten kirkkaampaa säätä odotellessa jossain muualla.

Ajelin Iso-Syötteen huipulle poikamaisesti hieman revitellen, neliveto kun istahtaa niin mukavasti mutkaisille mäkiteille. Kuuma metalli napsuen ja lemuten kävin hotellityömaan parkkipaikalla toteamassa aukean olevan niin täynnä kaikenlaista rakennustarviketta, ajoneuvoa ja duunaria, että päätin palata suosiolla takaisin alakertaan.

Pyyhälsin samaa kyytiä Luokkavaaran kautta Syötteen myllylle saakka. Mutkaista, mäkistä ja ajoittain jopa hieman jäistäkin myllytietä oli mukava pörrätä menemään, joten mylly laavuineen tupsahti kuin tyhjästä keulan eteen. Myllyoja oli vuolaan virtansa ansiosta vielä sulana, joten siinä kuvaillessa vierähti tovi jos toinenkin. Unohdin vain taas vaihteeksi jalustan toimistooni, joten en päässyt kokeilemaan itseltään Tuomas Rajalalta käytettynä hankkimiani harmaasuotimia. Harmitti. Veden virtauksen olisi niin hienosti saanut jähmetettyä yhdeksi kiinteäksi pötköksi. Tukemalla kameran puuhun ja käyttämällä 1/13 sekunnin valotusaikaa sain kuitenkin edes jotakuinkin välttäviä tuloksia aikaiseksi.

Päätin käydä jälleen tarkistamassa tilanteen Lumiareenan seudulla. Juuri tuolla hetkellä mitään ei satanut, joten sain dronenkin hetkeksi ilmaan. Kovin ylös sitä ei kannattanut nostaa, sillä kuva alkoi sumenemaan voimakkaasti. Sain kuitenkin taltioitua sen verran, että saatoin sanoa saavuttaneeni tavoitteeni. Lennätin "kopua" myös Luppovedelle päin, mutta siellä tohiseva lumitykki puhalteli usvaa sen verran voimallisesti, että päätin ottaa härvelin alas ja siirtyä jälleen eri paikkaan.

Nälkäkin alkoi tulla. PIkainen vilkaisu internetiin kertoi Pikku-Syötteellä tarjoiltavan tänään muusia ja uunikalaa. Kuulosti hyvältä, mutta lounasajan alkuun oli vielä puolisen tuntia aikaa. Niinpä ajattelin piipahtaa pikaisesti Naamankajärvellä, tarkemmin sanoen Pytkynharjun itäisen pään muodostavalla kapealla niemellä. Kannatti piipahtaa, sillä harjun päälle kivuttuani maisema oli kuin jostain goottiltyyppisestä aikuisten sarjakuvasta ohuen lumikerroksen peittäessä harjun harjalla kulkevaa polkua. Harjun molemmin puolin, jykevien, puhdaspiirteisten honkien takaa avautuva järven selkä oli jo valkean jään peittämä. Jäähän avautuneista railoista oli vesi levinnyt pitkin jään pintaa muodostaen hauskoja, tummansinisiä polkuja. Lunta leijaili taivaalta, enkä uskaltanut nakata kopua taivaalle ikuistaakseni näkymän. Muutoin mäiskin kuvia harjulla sen verran paljon, että niiden kanssa tuli lopulta vallan runsaudenpula. Tyylilleni uskollisena nähtäväksi laitoin näistäkin vain pari mielestäni parasta. Ja hei, tein myös somepäivityksen, jonka joku valveutuneimmista on kenties huomannutkin!

Aika vierähti Naamangalla sen verran nopeasti, että lounasaika oli ehtinyt alkaa jo jonkin aikaa sitten. Niinpä ajelinkin suoraan Syötekeskukseen ja astelin jo varsin tutuksi tulleeseen ravintolaan. Laskeskelin yöpyneeni tässä hotellissa jo puolen sataa yötä ja asiaa tarkemmin mietittyäni luku vallan hätkähdytti. Paikalla ravintolassa näytti olevan niin Syötteen koululaisia kuin paikallisten rakennustyömaitten henikilöstöäkin. Tilaa oli silti, joten pöytävarausta ei tarvinnut. Seurakseni tupsahti yllättäen serkkupoikani vaimo, jonka itsensä omistaman siistintäalan yrityksen edustajana hän tässä rakennuskompleksissa toimi. Lounas katosi parempiin suihin vallan huomaamatta siinä kuulumisia vaihdellessamme.

Lounaan nautittuani kurvailin vielä kerran Lumiareenan tuntumaan. Sain kuin sainkin vielä muutaman kuvan työmaasta ja parin päivän päästä avajaisiaan viettävästä huoneistohotelli Kiteestä. Mutta kuten aikaisemminkin, runsaana alaspäin leijaileva pakkaslumi ei antanut armoa ja otin kopterin alas siirtyäkseni jälleen eri paikkaan.

Ajelin kohti luontokeskusta, jonka tiesin olevan kiinni. Parkkipaikalla oli muutama auto, mutta niinhän siellä on aina. Parkkeerasin itsekin ja tallustelin keskuksen pääovelle. Sisältä rakennuksesta kuului sirkkelin ulvontaa ja laavullakin oli äänekästä väkeä. Niinpä käännyin kannoillani takaisin, sillä en ollut suinkaan tullut tänne tyydyttämään sosiaalisia tarpeitani, sillä minulla ei sellaisia tapaa olla juuri muutenkaan. Nyt en enää kääntynytkään kohti matkailukeskusta, vaan suuntasin kulkuni Pärjänjoentietä myöten länteen.

Pyöräytin Dussen tuttuun parkkiin aivan Rytinkisalmentien risteyksessä ja astelin Pärjänjoen rantaan. Joki oli alkanut suvantopaikoiltaan jo jäätymään, mutta virtasi pääosin vielä vuolaana. Täydessä hiljaisuudessa ylävirran suunnasta kulkeutuva sohjo tuntui kahisevan rantaan osuessaan lähes huumaavan äänekkäästi. Sopivaa kuvakulmaa tuloksetta etsiessäni katseeni kiinnittyi oksiin kiinni jäätyneeseen, rutistuneeseen Pirkka-oluttölkkiin. Otin siitä kuvan. Pian maassa näkyi toinenkin tölkki, tällä kertaa ehyt. Sitten löytyi tyhjä makkarapaketti. Ja tupakka-aski. Vessanpytyn vesisäiliö. Kiukku alkoi hiljaa huutaa sisälläni, joten sen tukahduttaakseni hain autosta roskapussin, johon roskat vesisäiliötä lukuun ottamatta keräsin. Millaisia matalamielisiä, vajaaälyisiä ihmisen irivikuvia täällä liikkuukaan? Mitä helvettiä päässä pitää pyöriä, että tullaan muka nauttimaan luonnosta ja silti heitellään kaikki saasta pitkin vesiä ja metsiä? Kärräsin toisten tänne kantamat moskat omaan roskikseeni.

Hengitettyäni muutaman kerran syvään ajelin Kellarilammen parkkipaikalle. Mitään ei tuntunut ainakaan maahan saakka satavan, joten pakkasin dronen reppuun ja astelin varusteineni kohti lampea. Sitten viime käyntini, jota en edes äkkiseltään muista, polku oli linjattu uudelleen. Alitin kuitenkin esteeksi asetetun lippusiiman ja etenin vanhaa polkua myöten suorinta reittiä lammen rantaan. Rantoja kiertävät lavarakennelmat oli näköjään poistettu, jäljelle maastoon oli jäänyt vain selkeät painaumat ja vähäinen määrä jätettä. Laitoin kopterin lentokuntoon ja nostin sen vajaan 60 metrin korkeuteen. Siinä vaiheessa kuva alkoi hieman sumentumaan, joten kovin kauhean korkealla eivät pilvet täälläkään leijuneet. Näpsin kuvia varsin graafisen näköisestä maisemasta, laavusta ja jään pinnasta, jossa tuuli oli juoksuttanut ohutta lunta. Mielestäni en kummoisia otoksia saanut otettua, joten takaisin maalikylille kutsuva puhelinsoitto saattoi tullakin ihan oikeaan aikaan.

Kappas, yllättävän paljon tekstiä sain suollettua kuvien määrään suhteutettuna, joten jos olet saanut tämän luettua, niin kiitän kiinnostuksesta!

_P7A6624
DJI_0397
DJI_0398
DJI_0399
_P7A6641
_P7A6642
_P7A6654
_P7A6657
_P7A6660
_P7A6671
DJI_0426
DJI_0428
_P7A6688
_P7A6692
_P7A6701
_P7A6702
_P7A6705
  • _P7A6624
  • DJI_0397
  • DJI_0398
  • DJI_0399
  • _P7A6641
  • _P7A6642
  • _P7A6654
  • _P7A6657
  • _P7A6660
  • _P7A6671
  • DJI_0426
  • DJI_0428
  • _P7A6688
  • _P7A6692
  • _P7A6701
  • _P7A6702
  • _P7A6705