kuvailija.fi

Jyrkän maastoissa

Heti ensialkuun täytynee mainita, että maastojuoksun SM-kisojen aikana roiskin yhteensä 3940 kuvaa, joista tänne kelpuutin 16. Eivät nekään kovin kummoisia ole, mutta aina kuitenkin yhden tarinan täytteeksi.

Kisat alkoivat lauantaina 12.5.2012 jatkuen tuon päivän junnujen ja seniorien juoksuilla. Sää oli erittäin kolea koko päivän ja aamusta sateli jopa hieman räntää. Tarkoituksenani oli kuvata kaikki maaliintulijat ja laittaa heidän kuvansa nettiin, ja niinpä ravasin päivän maalialueen ja lehdistöteltan väliä. Teltan suojissa Jenny hoiteli niin kuvat kuin tuloksetkin lähes reaaliaikaisena kisojen nettisivuille.

Sunnuntaina 13.5. olivat vuorossa sitten varsinaiset SM-kisat ja sää oli muuttunut suorastaan loisteliaaksi. Lämpötila oli kohonnut huomattavasti, joskin pohjoisenpuoleinen tuuli piti sen kurissa. Mutta aurinko paistoi ja se oli ainakin minulle kaikkein tärkeintä!

Tällä kertaa en viitsinyt jäädä maalialueelle pyörimään, vaan siirryin suosiolla radan varteen juoksijoita jahtaamaan. Siinäpä se päivä sitten kuluikin juostessani pitkin kankaita vähän väliä lehdistöteltalla poiketen. Luokittelen itseni äärimmäisen epäurheilijamaiseksi, eikä edes penkkiurheilu tahdo minulta luonnistua. Niinpä aloin tuntea hiipivää väsymystä räpsiessäni kuvia rataa kiertävistä juoksijoista ja olin lähes torkahtaa maatessani puolukanvarpujen seassa auringonpaisteessa. Onneksi säpsähdin montusta kuuluvaan lähtölaukaukseen ja olin jälleen valmis töihin.

Valokuvien kannalta minulla ei ole mitään erityistä sanottavaa tähän loppuun, mutta kisat järjestänyttä Pudasjärven Urheilijoita täytyy jälleen kerran kehua. Koko koneisto toimi äärimmäisellä tarkkuudella ja sen jokainen ratas tiesi taatusti tehtävänsä. Hyvän esimerkkinä mainittakoon, että kisojen päätyttyä jäimme vielä lehdistötelttaan hoitelemaan loppuja tuloksia nettiin ja sillä välin lähes koko lähtö- ja maalialue oli kadonnut!