Nyt mua viedään linnasta linnaan 2022

Lomamatkamme Suomessa poikkeavat monin tavoin matkasta johonkin ulkomaan kohteeseen. Matkaa taitetaan ensisijaisesti omalla autolla, majoituspaikat vaihtuvat, säät muuttuvat ja rahaa palaa reilusti enemmän. Suomessa on monella tapaa kuitenkin erittäin turvallista ja puhdasta, infrastruktuuri on pitkälle kehittynyttä ja virkavalta luotettavaa. Suomessa pärjää varsin hyvin yhdellä kielellä, joskin alueellisia eroja tietysti on. Luonto näkyy kotimaassamme joka paikassa, joka on hyvää ja kaunista.

Koronan takia myös kotimaanmatkailumme on ollut jäähyllä pari vuotta. Nyt halusimme ottaa mokomaan kulkutautiin hieman etäisyyttä ja kääntää Dusterin keula kohden itäistä ja kaakkoista Suomea. Ja kuten tavallista, matkaa tehdään hyvin pitkälti kätköilyn ehdoin. Mukanamme kulkee myös oma, suloinen lapinporokoiramme Rakka.

Kätköt vievät meitä paitsi tunnettujen nähtävyyksien pariin myös suurelle yleisölle täysin tuntemattomiin paikkoihin. Tämän reissun teemana meillä oli Nyt mua viedään linnasta linnaan -multikätkösarjan aloituspisteiden keräileminen sekä kätkökartan vihertäminen. Vihertäminen tarkoittaa sitä, että pyritään kätköilemään vähintään yhden kätkön verran jokaisessa Suomen kunnassa. Oma Suomemme onkin jo aika hyvin koluttu eteläistä ja läntistä rannikkoseutua sekä Ahvenanmaata lukuun ottamatta.

Tiistai 14.6.

Pudasjärvi – Kajaani

Aurinko paistoi, kuten jokaisen lomareissumme alkajaisiksi on tapana. Kaikki lukuisat reput ja kapsäkit, viileäkaappi, retkikeitin ja Rakka oli pakattu autoon, joten olimme valmiit matkaan.

Ensimmäinen varsinainen kohteemme oli Kajaanin linna ja sen ympäristö. Sitä ennen meidän tuli ajella 180 kilometriä Dusterilla, joka ei ole tullut tunnetuksi ylellisestä ajo- ja matkustusmukavuudestaan asfalttiteillä. Sen vahvuudet ovatkin aivan muissa seikoissa. Matkanopeudeksi päätimme asettaa 80 – 90 km/h, joka on paitsi taloudellinen myös ajomelun suhteen hyvä nopeus. Lisäksi se sallii nopeitakin pysähdyksiä, jos jotain mielenkiintoista ilmenee yhtäkkiä lähimaastoihin.

Pysähdyttyämme välillä kertaalleen yhdellä kätköllä päätimme pitää oikean tauon Puolangan Pessimismitalossa. Talosta on tullut meillä vakituinen pysähtymispaikka sen mainioitten leivosten ja mukavan sisustuksen takia. Lisäksi pessimisti-aate on aina kannatuksen arvoista. Senpä takia mukaamme lähti nytkin sieltä matkamuistoja mukaamme, nimittäin ensi vuoden Pessimisti-kalenteri ja aiheeseen sopiva t-paita. Tutustuimme kätköilyn merkeissä myös vasta viime kesäksi valmistuneeseen Pessimistitalon ulkoilma-teatteriin. Vaikka mitäpä se hyvejää.

Puolangan ja Kajaanin väli sujui kummemmitta yllätyksittä paria kätköä lukuun ottamatta. Ukkonen jyrähteli taivaanrannassa ollessamme juuri tekemässä lähtöä Lassilanlammen kätköltä ja päästyämme auton suojiin taivaalta rommautti sitten kunnon kuuron. Koska kellokin oli yhtäkkiä jo puolenpäivän aika, kaarsimme Kontiomäen Nesteelle lounastamaan. Henkilökohtaisen teemani mukaan söin itse kalapainotteisen aterian, Jenny puolestaan jotain muuta.

Kajaaniin saapuessamme aurinko paistoi lähes pilvettömältä taivaalta. Ajelimme suoraan linnan lähellä sijaitsevan kanavanvartijan talon viereen ja läksimme kohden Tervakanavaa ja sen ympäristössä sijaitsevia kätköjä. Voimalaitoksen kuohut nostattivat kauniin vesipilven Kajaaninjoen ylle. Joku oli kalalla kanavan alapäässä, mutta muita ihmisiä liikkui tienoolla harvakseltaan.

Siirryimme sitten tutkimaan jo entuudestaan tuttuja linnan raunioita lyhyen kävelymatkan päähän joen ja tien toiselle puolen. Vanha silta oli varsin kapea, eikä jalkakäytävällä sopinut kunnolla ohittamaan vastaantulijoita. Jotkut hyppäsivätkin ajoradalle, vaikka autot kulkivat muutenkin ohitse lähes hihoja hipoen. Lieköhän sillalla koskaan sattunut kummempia onnettomuuksia.

Kajaanin linna on rakennettu 1600-luvulla turvaamaan Ruotsille Täyssinän rauhassa siirtynyttä Kainuun aluetta. Työt etenivät laiskahkosti ja linnaa pidettiinkin aluksi vankilana. Linnan siirryttyä Pietari Brahen omistukseen 1650 hän rakennutti siitä aatelislinnan. Mainittakoon tässä yhteydessä, että esi-isäni suoraan ylenevässä polvessa (Lochtander) toimi Kajaanin kaupungin raatimiehenä Brahen aikoihin.

Kajaanin linnassa
Jenny ja Rakka Kajaanin linnassa

Linna koki kohtalonsa suuressa Pohjan sodassa, kun venäläiset räjäyttivät sen 1716. Lopullisesti sen sotilaallisen merkityksen rippeetkin katosivat 1809, kun Suomesta tuli osa Venäjän keisarikuntaa. Linnan myötä paikalle oli kuitenkin syntynyt kyläyhteisö, jonka tunnemme nykyisin Kajaanin kaupunkina.

Kiertelimme pitkin raunioita ja makustelimme menneisyyttä. Hieman jännitystä elämään toi kiltti mäyräkoira, joka tuntui hieman häiritsevän Rakan sielunelämää. Sen kummemmitta kommelluksitta sain jälleen kosketella omin käsin pientä palaa Suomen ja ihmiskunnan historiaa.

Saaren päässä vain parinkymmenen metrin päässä kätköstä pieni tyttönen puhalteli saippuakuplapalloja ilmeisten isovanhempiensa kanssa. Kaikissa sateenkaaren väreissä kimaltelevat pallot olivat henkäyksenomaisessa tuulessa leijuessaan suorastaan runollisen näköisiä, eikä tyttösen iloinen nauru suinkaan latistanut seesteistä tunnelmaa.

Ote kätköloggauksesta

Kajaani – Juuka

Kaikki loppu aikanaan, niin myös vierailumme Kajaanissa. Sitä ennen pysähdyimme yhdistetylle jäätelö- ja suunnittelutauolle Sotkamontien Shellille. Sen turvin jatkoimme varsin katkonaista matkaamme kohden Kolin lähellä Juuassa sijaitsevaa majapaikkaamme. Välillä satoi enemmän, välillä vähemmän. Osan matkaa paistoi myös aurinko, joten sään voi sanoa olleen vaihteleva.

Eräs mielenkiintoinen kätkö matkamme varrella sijaitsi Räpyläkylän pirunpellossa.

Ajattelin pirunpellon olevan kotoisasti pään kokoisista kivistä muodostunut tasainen laakio. Enpä ajatellutkaan, että se voisi muodostua paikoin jopa henkilöauton kokoisista lohkareista. Eteneminen oli siis lähinnä loikkimista ja varovaista jalansijan etsimistä, joka ei millään muotoa muistuta kävelemistä. Vain kertaalleen kellahdin kyljelleni sateen liukastamaan kalliokkoon, joka oli omiaan rauhoittamaan tahtia.

Ote kätköloggauksesta

Keräilimme enimmäkseen aivan tien varteen sijoitettuja kätköjä ja nautimme matkasta kesäisessä Suomessa. Juuan kirkonkylällä meitä kuitenkin houkutteli luokseen Juuanjoen Herralankosken partaalle rakennettu Juuan Myllymuseo. Myllyn kerrotaan olleen toiminnassa ainakin 1880-luvulta 1950-luvun lopulle. Nykyinen mylly on vuodelta 1927 ja se on kunnostettu toimintakuntoiseksi vesimyllyksi vuosina 2013-2014. Kauniin Puu-Juuan yhteydessä sijaitsevan myllyn yhteydessä meitä vartoi myös virtuaalikätkö, jonka toimintaohjeitten mukaisesti mallailimme itseämme ja myllyn ympäristöä yhteiseen valokuvaan. Mikäpä olikaan näissä maisemissa mallaillessa.

Kello alkoi olla jo paljon, joten meidän tuli jo kiristää hieman tahtia ehtiäksemme käymään vielä kaupassa ennen sovitun aikaikkunan sulkeutumista vuokrahuoneistoomme Koli Freetimessa. Tuskinpa tuo olisi täällä iloisessa Itä-Suomessa ollut niin minuutin päälle, mutta kun olemme saaneet kotikasvatuksemme muassa periaatteen, että sovituista asioita ei liisitä. Kahvinhimomme oli kuitenkin sen verran suurta, että pysähdyimme vielä kahvittelemaan Neste Kolinportille, jossa myös tankkasin auton. Matkaa oli nyt tehtynä 348 kilometriä ja janoinen Duster oli hörppinyt menovettä 36,84 litraa. Koska bensalitra maksoi 2,695 euroa, kustansi käynti tankilla liki 100 euroa.

Koli Freetime oli meille entuudestaan tuntematon paikka. Alueella on monenlaisia ja tasoisia vuokramökkejä, leirintäalue, asuntovaunualue sekä muutamia vanhaan päärakennukseen remontoituja vuokrahuoneita. Iloinen ja välitön neitonen vastaanottotiskin toisella puolen toivotti meidät aidolla hymyllään tervetulleiksi, ja kun ilta-aurinkokin paistoi kauniisti Valkealammen toiselta puolen, tuntui olomme heti kotoisalta. Rakka haukkua ryskytti harmistuneena Dusterin peräpaksissa niin, että kangas raikui. Respan viereisessä salissa puhuttiin jotain Jesajan kirjasta, joten se yhdistettynä murkkuikäisiin ihmistaimiin päättelimme käynnissä olevan rippikoululeirin. Mukavia ja asiallisia nuoria.

Huoneemme vaikutti myös oikein mukavalta ja asialliselta parisänkyineen ja jääkaappeineen. Meillä oli myös oma kylpyhuone, joten olo oli siten kuin hotellissa. Ikkunastamme avatui näkymä ilta-auringossa kylpevään pieneen tupaan, joka taitaa nykyisin hoitaa lähinnä varaston virkaa. Jennyn käyttäessä Rakkaa kakkakiertueella käyskentelin itse alueella lämpimästä kesäillasta ja sääskettömyydestä kameran kanssa nautiskellen. Kävimme illemmalla lisäksi vielä koko joukon voimin kävelyllä alueelta erkanevaa latupohjaa seuraillen. Iltapalaksi nautimme valmissalaatit, joista tulikin yllättäen uusia kestosuosikkejamme. Rakka ja viereisen huoneen lajitoverinsa pöhähtelivät ja haukahtelivat toisensa kommenteille, mutta rauhoittuivat lopulta varsin nopeasti. Katseltuamme vielä sängyssä loikoillen aimo annos James Bondia oli unen hyvä tulla.

Keskiviikko 15.6.

Juuka – Joensuu

Hyvin nukutti, vaikka sänky osoittautuikin hivenen liian pehmeäksi. Lieköhän siitä jouset käytön myötä kuoleutuneet. Nautimme aamiaiseksi leipää ja jogurttia omasta jääkaapistamme, sillä emme tulleet varanneeksi aamupalaa firman puolesta. Rivakoitten aamutoimien jälkeen pakkasimme tavaramme, siirsimme ne autoon ja karautimme liikkeelle alati kostuvassa säässä. Taivas oli synkän harmaa, mutta me vannoimme pyhästi palaavamme tänne vielä takaisin.

Koska aamukahvinjanomme oli hirmuinen, ajoimme kahdeksan kilometriä tulosuuntaamme Kolinportille nauttiaksemme höyryävän kuumat mukilliset möryvelliä. Kassalla oli meneillään lievä hässäkkä, kun maksupäätteet eivät kyenneet ottamaan vastaan asiakkaiden pankkikortteja. Onneksi meillä on nykyisin aina muassamme jonkin verran käteistä, joten tietoliikennekatkokset eivät välttämättä kosketa omia maksutapahtumiamme. Sumpit siemaistuamme läksimme kohden Joensuuta, joka ei kauhean kaukana ollutkaan.

Ilman lyhyitä välipysähdyksiä ei tämäkään matka edennyt. Kätköjen takia kävimme mm. ongella, karistelimme muurahaisia yltämme ja kastelimme kenkämme useampaankin otteeseen. Mutta viimein koitti hetki, jolloin maantie sai aina vain lisää kaistoja, ja kaistat muuttuivat lopuilta kaduiksi. Olimme saapuneet Joensuuhun, karjalaisten kaupunkiin.

Tällaiselle maalaistollukalle on aina jännittävä hetki, kun joutuu ajelemaan autolla entuudestaan tuntamattomassa kaupungissa. Olkoonkin, että kurvailen Oulussa lähestulkoon joka viikko, ja se on sentään liki kolme kertaa asukkaampi kaupunki.

Hyvinhän se kaupunkiajelu lopulta meni, ja niin löysimme itsemme maksulliselta pysäköintialueelta aivan kätkön läheltä.

Ote kätköloggauksesta

Jatkuu…

Kuvia

Kartta