Neljän korvilla aamuyöllä oli noustava ylös. Minulle se oli yllättävänkin helppoa; liekö se sitten jonkin sortin matkakuumeen ansiota. Olimme lähtöä vaille valmiita valkean Mersun pyörähtäessä pihaan. Johtotähteä tähtäimenä käyttäen suuntasimme kulkumme kohti Oulunsalon lentokenttää.
Perjantai 24.4.
Tälläiselle kokemattomalle lentomatkailijalle kaikki oli hieman vierasta ja outoa, mutta onneksi mukanamme oli Annen ja Pekan kaltaiset konkarit. Check-init, boardingit, security checkit sun muut epämääräiseltä kuulostavat vieraskieliset termit tulivat kuitenkin tämän reissun aikana tutuiksi myös minulle ja kenties niihin ehti tulla jopa hieman rutiiniakin. Sinivalkoisin siivin matkan ensimmäinen osuus Oulusta Helsinkiin sujui vaivatta ja lähes saman tien alkoi toinenkin etappi Stadista Prahaan. Kun viimeksi olen lentänyt matkustajakoneella, n. vuosituhannen vaihteessa, kone tärisi lähtökiihdytyksessä sen verran, että purukaluston paikkaustarpeet olivat lujilla. Kovasti ovat lentopelit siitä sivistyneet.
Vajeclav Havelin lentokentällä
Saavuttuamme Vajeclav Havelin lentokentälle Prahaan oli ensimmäisenä huolenamme meitä vartovan taksinkuljettajan löytäminen. Olin nimittäin tilannut Finnairin palvelun kautta valmiiksi taksin vartomaan meitä kentälle, ettei tarvitse miettiä julkisten liikennevälineiden kulkemisia ja ahtaa sitten itsensä ja kantamisensa jo valmiiksi täyteen sullottuun bussiin. Lysti maksoi 23 euroa extraa, joten eihän tuo edes maata kaada. Nimelläni varustettua kylttiä kanniskeleva kaveri vartoikin meitä heti ulosmenoaulassa. Odotin mielessäni suomalaiseen tyyliin asiallisesti pukeutunutta kuljettajaa ja moitteettoman puhdasta sekä suhteellisen uutta isomman kokoluokan edustusautoa, mutta lopullinen totuus pisti hieman hymyilyttämään. Rruokkoamattoman oloinen ja kielitaidoton kuljettaja opasti meidät vanhan Ford Mondeon luo. Kuhmuisen ulkokuoren sisältä paljastui risainen ja hieman sottainen interiööri, jota voimallinen Wunderbaumin tuoksu vain korosti. Matka kentältä hotellilllemme sujui kuitenkin ketterästi, vaikka ykkösvaihteen puuttumisesta johtuva voimallinen kytkimen luistatus tärisyttikin kulkuneuvoamme epäilyttävästi.
Mamaison Hotel Riverside Prague
Hotellimme oli nimeltään Mamaison Hotel Riverside Prague, jonka ulkoiset puitteet olivat mainiot. Pytinki sijaitsi aivan Vltava-joen rannalla Jiraskuv Most -nimisen sillan länsipäässä. Hotellin ja joen välissä kulki varsin vilkasliikenteinen katu. Astuttuamme sisään piti todeta myös sisäisten puitteiden olevan enemmän kuin kohdillaan. Koska olin teknisten syitten takia joutunut eräänlaiseksi matkanjohtajaksi, pääsin nyt koettelemaan kielitaitoani ensimmäistä kertaa tämän reissun aikana. Vastaanottovirkailijattaren kielitaito oli moitteeton ja artikulointi selkeää, joten paperisota oli viipymättä saatu päätökseen ja pääsimme roudaamaan rojumme huoneisiin, jotka tulisivat toimimaan tukikohtinamme seuraavien päivien ajan. Hieman yllätyin, sillä huoneemme sijaitsivat katutasossa vain yhden käytävän päässä pääulko-ovesta. Huoneen ovelta olisi saattanut vaikka heittää banaanilla hotellin ohi kulkevia ihmisiä. Mukavaa!
Ensikosketus tsekkiläiseen ruokakulttuuriin
Koska meillä alkoi jo olla nälkä, emme jääneet lojumaan vuoteisiimme. Kyseltyämme respasta suosituksia päädyimme marssimaan muutaman korttelin päässä sijaitsevaan Olympiaan. Ajatuksenamme oli nautiskella tällä matkalla tsekkiläisen keittiön antimia ja hörppiä paikallista olutta. Kyseinen ravintola kuulemma tyydytti nämä vaatimukset. Menut olivat joka ravintolassa onneksi myös englanniksi, joten aterioitten valitsemisen suhteen ei ollut ongelmia. Itse tilasin Svickova ne medanen, joka sisälsi 200 gramman naudan ulkofilepihvin, kermakastikkeen ja kahdenlaisia knöödeleitä, joista toisen taikinan valmistuksessa oli ilmeisesti käytetty olutta. Melkoisena tyylirikkona tilasin itselleni tumman oluen, sillä se on Tsekeissä enemmänkin naisten juoma. Toki sen suhteen ei enää olla niin tarkkoja. Sanonta kuuluukin, että vaalea olut kasvattaa vatsaa ja tumma rintoja. Tässä vaiheessa emme vielä tienneet, että asiakas ottaa aivan omatoimisesti käyttöönsä pöydällä olevasta telineestä lasinalusen, joten tarjoilija joutui sen puolestamme tekemään. Näissä asioissa emme erehtyneet enää toiste.
Nove Mesto
Saatuamme herkullisen ruokailuhetkemme päätökseen lähdimme pyöriskelemään Jiraskuv Most -nimisen sillan ylittämällä Nove Meston kaupunginosaan. Kauniita, sokkeloisia ja kapeita katuja kierreskellessämme totesimme paikallisen autoilukulttuurin ottavan jalankulkijan huomioon esimerkillisesti. Jalankulkija on Prahassa kuningas ja autoilijat vaikuttivat kunnoittavan myös toisiaan. Autoja on toki paljon, mutta liikenne on silti sujuvaa. Mitenkähän sellaisen kulttuurin saisi juurrutettua Suomeenkin? Polkupyöräily puolestaan näyttäisi vaativan hyvää kuntoa ja rivakoita refleksejä, sillä pyöräteitä ei ainakaan ydinkeskustassa ole. Pyöräilijöille on varattu autojen kanssa yhteinen kaista ja nopeus on sen takia oltava autojen kanssa samalla tasolla. Siellä missä jalankulkijoita on paljon ei polkupyöräilijöitä näy lainkaan.
Vysehradin linnoitus
Lähdimme hiljalleen askeltamaan jokivartta ylöspäin kohti Vysehradin linnoitusta. Matkalle näimme Tanssivan talon (Tancici Dum), Kubistiset talot ja monta muuta toinen toistaa upeampaa ilmestystä. Vysehradin linnoitusta on ryhdytty rakentamaan 900-luvulla ja yhdessä Prahan linnan kanssa ne ovat muodostaneet vahvan vartion Prahan kaupungin syntyä, kasvaa ja kehittyä. Linnoituksen sisällä tutustuimme mm. Pyhän Pietarin ja Paavalin katedraaliin ja kiertelimme pitkin huikaisevan korkealla varustusten päällä kiertävällä polkua, josta avautui upeat näkymät joka suuntaan pitkin keväisen kaunista Prahaa. Lähtiessämme valumaan linnoituskukkulalta alas päin, noukimme esiin reissumme ensimmäisen kätkön.
Kavárna Notabene
Takaisin tallustelimme Kavárna Notabene -nimisen kahvilan kautta. Minä nautiskelin kahlualla höystetyn Meksikolaisen kahvin, joka antoi sopivasti voimia tallustella toisella puolen valtavaa Vltavaa sijaitsevaan majapaikkaamme. Hetken huokastuamme kävimme vielä haukkaamassa iltapalaksi hampurilaiset Aston-nimisessä ravintolassa. Luonnollisesti annokset huuhdottiin alas oluen kera. Sitten olikin aika alkaa lepäämään. Takana oli pitkä ja vaiherikas päivä.
Lauantai 25.4.2015
Kaarlen silta
Hyvin levätyn yön jälkeen suoriuduimme hyvissä ajoin kohti Kaarlen siltaa. Puoli kilometriä pitkä ja kymmenkunta metriä leveä goottilaistyylinen kivisilta oli matkamme yksi pääkohteita. Sillan värikäs historia ulottuu aina 1300-luvulle, jolloin kuningas Kaarle IV päätti, että Stare Meston, Nove Meston ja Mala Stranan kaupunkien asukkaiden tulisi päästä tekemisiin keskenään kastelematta varpaitaan. Siitä se ajatus sitten lähti. Sittemmin sillalle on pystytetty myös 12 pyhimyspatsasta. Nykyisin silta on vain jalankulkijoiden käytössä ja heitä tosiaan riittää. Kulkijoiden kiusana sillalla on myös runsaasti matkamuistojen myyjiä pöytineen. Siksipä me olimmekin liikkeellä jo varhain ja vältyimme niin myyjiltä kuin ruuhkiltakin.
Stare mestoa ristiin rastiin
Sillalta matkamme jatkui kohti vanhaa kaupunkia, Stare Mestoa. Koska emme olleet vielä ehtineet syödä aamiaista, päätimme etsiä hieman sivummalta jonkin rauhallisen ravintolan, jossa tyydyttää energiantarpeemme. Sellaiseksi valikoitui CP1 -niminen kuppila, jonka aamiaislistasta valitsin englantilaisen aamiaisen. Jäimme ensin ulos istuskelemaan, mutta koska terassi oli varjossa ja kiviset rakennukset hohkasivat vielä kylmää yöilmaa, päätimme siirtyä sisätiloihin ja jättää paremmin kylmää kestävät ulkomaalaiset värjöttelemään koleaan ulkoilmaan. Englantilainen aamiainen oli ihan sitä itseään: pekonia, nakkeja, papuja ja paistettu kananmuna. Palan painikkeeksi todella tuoretta appelsiinimehua ja äreä Espresso.
Aamupalan jälkeen jatkoimme matkaamme kohti Vanhan kaupungin sydäntä samalla tuliaisostoksia tehden. Useimmat liikkeet möivät ylihinnoiteltua turistirihkamaa, mutta Blue-merkinnällä varustetuissa liikkeissä laatu oli korkeampaa. Sellaisesta ostokset tuli sitten lopulta tehtyäkin. Jennyllekin ostin muistoksi matkasta lasisen kaulakorun, jonka hän itse pääsi valikoimaan. Onpahan varmasti mieleinen!
Stare Mestosra tutuiksi tulivat niin Astronominen kello kuin Vanha kaupungintalokin. Kaupungintalon aukiolla nautimme tanssijalkaan liikuttavasti vaikuttavasta jazz-musiikista, ihailimme saippuakuplataidetta ja tapasimme kultaisen miehen, joka kruunasi Annen päivän kuningattareksi. Pienen pientä maksua vastaan tapahtuman sai todentaa valokuvin. Koska sää oli lämmin ja lämpesi edelleen päivän edetessä, oli välillä käytävä tankkaamassa hieman olutta. Vilvoiitava tauko pidettiin Stupartskassa, josta ainakin Pekan mieleen jäivät miesten vessan kusiränn…, anteeksi virtsakouruun heitetyt hedelmäviipaleet. Mainio konsti hajuongelmien hallintaan!
Näin kunta-alan ammattilaisina meitä kiinnosti kovasti nähdä myös Uusi kaupungintalo. Ajattelimmekin sen nähtyämme ehdottaa johtoryhmälle muutoksia henkilökunnan kahvioon prahalaisen esimerkin mukaisesti. Muutenkin oma kunnanhuoneemme vaatisi hieman ehostusta. Kaupungintalon aukiolta löytyi myös postilaatikko, johon tipautimme aamiaispöydässä kirjoittelemamme terveiset. Suuntasimme kulkumme kohti rauhaisampia katuja ja Prahan juutalaiskortteleita. Ostimme maisteltavaksemme myös Trdelnikit niitä myyvästä kojusta. Kyseessä on kapea pullataikinaletti, joka on pyöritetty n. 5 cm:n paksuisen puupalikan ympärille spiraalin muotoon ja sitten paistettu avotulella pinnaltaan hentoisen rapeaksi. Pinnalle on ripotettu sokeria ja koko komeudessa on reilu vaniljan maku. Varsin maittava tuttavuus, jonka voimin jaksoi jälleen taivaltaa muutaman korttelin välin.
Juutalaiskaupunginosa
Vaikka juutalaiskaupunginosa oli aivan yhtä vanhaa kuin muukin Stare Mesto, täällä tuoksahti raha. Liikkeet kaupittelivat Rolexia, Tag Heueria, Luis Vuittonia ja ties mitä tyyriin puoleista kulutustavaraa. Liikkeet ohitettiin pikapikaa, sillä vaikka tunsimmekin itsemme varsin varakkaiksi, niin liika oli meillekin liikaa. Yhtäkkiä eteemme tupsahti iäisyyden vanha synagoga, jonka alueelle ei ikävä kyllä päästetty ulkopuolisia. Rautaportin rakosesta pystyimme sen verran kurkkimaan, että totesimme hautausmaan olevan hautakivistä päätellen enemmän kuin täyteen ammuttu. Vainajia onkin kuulemma haudattu jopa kahteentoista kerrokseen! Jatkettuamme matkaamme kohti joenrantaa pysähdyimme hetkeksi kätkölle, jonne saimme tipautettua uudet travel bugimme, Jii1:n ja Jii2:n. Sinne jäivät, ja toivon mukaan ne vielä joskus tapaamme kotimaan kamaralla.
Raakaa possua
Retkueemme verensokerit alkoivat olla jo sen verran matalalla, että raahustimme Manesuv Most -sillan yli takaisin Mala Stranan puolelle jokea. Aikamme kuljettuamme saavuimme Pyhän Nikolauksen kirkon aukiolle, jonka varjoisista kupeista löytyi Profesni dum -niminen ravintola. Syöttölään tuli lasketua parin kerroksen verran maanpinnan alapuolelle ja lähes helteisenä päivänä se kävi meille hyvin. Paikka oli rauhallinen; syömässä oli vain seurue saksalaisia, jotka hekin poistuivat pian sinne saavuttuamme. Mistähän lie tarjoilijattaremme huomannut meidän olevan suomalaisia, sillä pian hän esitteli meille kielitaitoaan. ”Kiitos” ja ”olut” tulivatkin vallan kelvollisella suomenkielellä. Tämä paikka oli ruoaltaan kuitenkin reissun ainoa, josta jäi vähän hampaankoloon. Ei kuitenkaan kirjaimellisesti, vaan tilaamani possunpihvi oli jäänyt paksuimmalta osin verisen raa’aksi ja sehän ei ole hyvä juttu se. Onneksi moinen ei aiheuttanut minulle minkäämoisia vatsanväänteitä. Jälkiruoksi joimme Irish creamit, jotka virkistivätkin kummasti ja saatoimme jatkaa paluumatkaamme kohti hotellia.
Lennonin muuri
Aivan suoraan hotellille emme kuitenkaan päässeet, sillä meidän tuli vielä kerran palata Kaarlen sillalle noukkimaan sieltä aikaisemmin etsimätön kätkö. Lisäksi halusimme nähdä Lennonin muurin, joka oli saanut alkunsa John Lennonin murhasta vuonna 1980. Paikalliset hipit halusivat osoittaa kunnioitustaan suurelle hipille maalaamalla ja kirjoittelemalla Beatlesin kuolemattomia riimityksiä Ranskan suurlähetystöä ympäröivään muuriin. Poliisi yritti siivota seinää useaan otteeseen, mutta Ranskan suurlähettiläs antoi tukensa vapaalle mielipiteenilmaisulle. Niin sai tämäkin legenda alkunsa ja sitä kävimme ihailemassa, kuten niin moni muukin. Tällekin paikalle oli toki piilotettu kätkö ja siinäpäs olikin tällaisilla pohjoisen havumetsävyöhykkeen korpikätköilijöillä haastetta saada se esiin! Pekan ja Annen toimiessa ihmismuureina Jenny sai sen lopulta noukittua näkyville. Samalla saimme ihailla muurin ylitse näkyvää puuta, jonka varjossa itse Beethoven on kerännyt inspiraatiota Prahassa vieraillessaan. Koukkasimme vielä mutkat kätkön perässä Strelecky Ostrov -nimisellä saarella Most Legii -sillan alapuolella. Kätkön välittömässä läheisyydessä oli kuitenkin sen verran paljon väkeä, että palasimme samaa vauhtia mantereen puolelle.
Laulava baarimikko
Koska meillä oli jano niin, päätimme juoda vielä yhdet oluet. Matkan varrelle sattui Vidlicky a Noze -niminen kuppila, jossa huurteisia nauttiessamme suunnittelimme seuraavan päivän koitoksia. Aivan illalla kävimme vielä istumassa iltaa Nova Meston puolella U Novaka -ravintolassa, jossa söimme omeletit ja siemaisimme kokonaisen tsekkiläisen kuohuviinipullon. Tästä ravintolasta jäi mieleen iloinen tarjoilija, joka lauleskeli hiljaa itsekseen ja oli muutenkin reipas ja hyväntuulinen. Kaveri selvästi nautti työstään. Ruoat, kuoharit ja huurteiset oluet nautittuamme palasimme lievästi hoippuen hotellille kevyen sateen ropistessa yllemme. Kylläpä uni maittoikin!
Sunnuntai 26.4.2015
Café Savoy
Yöllä oli hieman sadellut ja lähtiessämme kohti Petrinin kukkuloita niskaamme tipahteli vielä muutamia pisaroita. Nälkä kurni joukkomme vatsoissa ja erään hotellin loungebaarin henkilökunnan opastuksella löysimme Café Savoy -nimisen kuppilan läheltä Olympia-ravintolaa, jossa kävimme heti aluksi. Sisätilat mykistivät maalaiset barbaarit välittömästi: 1800-luvun lopun uusrenessanssi suorastaan kukoisti upeassa tilassa ja meidät opastettiin ravintolan ylätasanteelle. Yksissä tuumin päätimme kokeilla aamupalaksi aamiaista Savoyn tapaan. Hetken odottelun jälkeen pöytiimme kannettiin neljänlaista herkullista leipää, prahalaista kinkkua, luomujuustoa, kauniisti valmiiksi avattu pehmeäksi keitetty kananmuna, voita, kahdenlaista hilloa ja jälkiruoaksi pähkinäkakkua. Palat huuhdottiin alas kuumalla suklaajuomalla. Tulimmeko paratiisiin vai saimmeko ylennykset kuninkaiksi? Huh!
Petrinin kukkulalla
Matkamme kohti Petrinin kukkulaa saattoi viimein alkaa aivan todella. Välillä pysähdyimme hiljentymään kommunismin uhrien muistomerkin luona, joka oli todella vaikuttava: portaita myöten laskeutui joukko metallista valmistettuja ihmishahmoja, jotka surullisina ja rikkirevityin sieluin yrittivät laahustaa eteenpäin. Löydettyämme kukkulan huipulle vievän polun pään lähdimme kipuamaan lämpimässä ja vielä kosteassa säässä pitkin linnunlaulun täyttämää vehreää maisemaa hyväkuntoista polkua pitkin huipulle. Välillä piti pysähtyä etsimään pari kätköä ja valokuvaamaan alati komistuvia maisemia yli Prahan sadan tornin. Useimmat turistit kulkivat huipulle ”kaapelikärryiksi” (cable car) nimeämällämme korihissillä, mutta se ei ollut meille edes vaihtoehto. Näimme ja koimme varmasti enemmän tuon suhteellisen vaivattoman kipuamisen aikana kuin nuo onnettomat massamatkaajat. Toki ainakin minulle tuli hiki, mutta sehän nyt ei ole mikään kumma juttu. Kukkulan huipulla sijaitsevan vanhan observatorion yhteydessä olisi ollut ns. maakätkö (earth cache), mutta sen etsiminen olisi vaatinut pääsylipun ostamista observatorioon. Suomalaisen mittakaavan mukaan lippu olisi ollut käytännössä ilmainen, mutta jatkoimme silti matkaamme kohti uusia seikkailuja.
Sellainen tulikin vastaan aivan pian pääväylältä erkanevan metsäpolun muodossa. Samaiselle polulle oli eksynyt vain pari muuta ihmistä. Meitä ohjasti jälleen GPS-laite suunnistaessamme kohti kätköä. Kätkön läheisyydessä päädyimme varsinaiselle näköalapaikalle, jollaista ei ole muualla. Näkymä kohti Prahan linnaa oli mykistävä! Niin mykistävä, että Annella piti alkaa lankuttamaan! Sanattoman ihastuksen vallassa lähdimme lopulta vaeltamaan kohti Strahovin luostaria.
Strahovin luostarin jumalaiset oluet
Kuljettuamme luostarin kirkon ja museon päädyimme luostaripanimon vaikutusalueelle. Koska vaelluksemme pisti jo hieman janottamaan, astuimme sisään panimon ravintolaan, Klasterni Pivovar Strahoviin. Sisällä oli kaksi asiakasta, vaikka tilaa oli hehtaarikaupalla. Tarjoilijat vaikuttivat silti melko kiireisiltä, joten minnekähän lienee kiikuttivatkaan herkullisen tuoksuisia ruoka-annoksia ja jääkylmää Pivovar Matuska -olutta. Sellaiset mekin tilattiin, naisille luonnollisesti tummina ja miehille vaaleina. Voi jestas, että osasivatkin maistua loistokkaille ja vieläpä upeassa, historiaa huokuvassa miljöössä! Kiviset seinät pitivät helteenkin niin hyvin loitolla. Emme kuitenkaan voineet jäädä luostariin asumaan, sillä Prahan linna kutsui meitä vierailulle.
Prahan linna
Maailman suurimmaksi muinaislinnaksi kutsutun Prahan Linnan etupihalle vievän kadun varrella poimimme yhden kätkön ja kävimme Skoda-merkkisiä leluautoja myyvässä liikkeessä. Siellä ei siis käytännössä muun merkkisiä autoja myytykään ja tottahan toki minulla piti saada metallinsininen Octavia II Combi. Linnan edessä oli meneillään armeijan kalustonäyttely ja sen äärellä parveili kansaa pilvin pimein. Nopeasti näyttelyn vilkaistuamme astuimme sisään Prahan linnaan. Käynti linnassa oli ilmaista, mutta ilmeisesti joistain erikoisemmista kierroksista olisi pitänyt jotain maksaakin. Kovin tunsimme itsemme pieneksi sen loiston ja prameuden keskellä kohotellessamme monttu avoinna katsettamme kohti korkeuksia. Etenkin Pyhän Vituksen katedraali sai kuolevaisen tuntemaan mitättömyyttä itsessään. Katedraalin pihamaalla seistä tönötti Mrákotínskýn monoliitti, 20-metrinen graniittipaasi. Monoliittia piti tutkia hieman tarkemminkin, sillä siihen liittyi eräs maakätkö.
Linna on pituudeltaan yli puoli kilometriä ja nykyisin sitä käyttää virka-asuntonaan Tsekin presidentti. Miloš Zemania saatika hänen perhettään emme tavanneet, joten pistäydyimme Lobkowick Palace Cafessa espressolla ja omenastruudelilla. Näin oli päättänyt tehdä moni muukin, sillä saimme vihoviimeiset istumapaikat aivan valtavan kahvilan myyntitiskin vierestä. Tarjoilijoilla piti kiirettä, mutta tsekkiläiseen tapaan he olivat nopeita ja kohteliaita, joten kauaa meillä ei tarvinnut lopulta struudeleitamme odotella, vaikka ehdimme hieman jo huolestuakin.
Tallustellessamme lähellä pääporttia jäin melkein vahdinvaihtoa suorittavien sotilaiden jalkoihin. Ehdin kuitenkin alta pois ennenkuin he olisivat päättäneet seivästää minut pistimillään. Linnan viimeisellä portilla tuli todettua todeksi sekin, että turistit ovat melkoisia laumasieluja: kurkkasimme Jennyn kanssa erääseen tyhjään käytävään ja kohta oli ympärillä muitakin kurkkijoita. Pettyneitä taisivat olla, kun eivät mitään mielenkiintoista sieltä löytäneet. Meille se kuitenkin avasi toisenlaisen näkymän linnan arkeen ammoisina aikoina. Lopulta linnakukkulalta laskeuduttiin pitkiä portaita myöten alas ns. rahvaan tasolle.
Lihan päälle lihaa
Ennen paluumatkaamme meillä piti erään maakätkön löytääksemme tutkia geologista muodostelmaa, Letnan profiilia. Tuon mielenkiintoisen tuokion jälkeen lähdimme jo hieman voipuneina taivaltamaan kohti hotellia. Ukkoskuuro, mokoma, pysäytti matkantekomme hetkeksi ja pysähdyimme kapeaan porttikongiin sadetta pitelemään. Nälkäkin möyrysi vatsassa ja erään matkamuistomyymälän jälkeen äkkäsimme U Dvou Srdci -ravintolan. Listalta valitsimme Vanhan böömiläisen lautasen, jossa oli sikermä erilaisia lihoja: possua, nautaa, ankkaa, grillattua makkaraa sekä valkoista hapankaalia punaviinikastikkeessa. Oi joi, että olikin herkkua ja nälkäkin lähti! Kelpasi siinä tallustella kämpille ajoittaisessa kuurosateessa. Aurinko kuitenkin paistoi koko ajan, joten mieliala oli korkealla.
Jännittävä rautatiesilta
Käytyämme lähi-Tescossa täydennyksellä ja huokaistuamme hotellissa hetken lähdimme vielä kuljailemaan kylille. Taivalsimme pitkin kaunista Vltavan rantaa ja poikkesimme etsimään jotain mukavaa kuppilaa. Semmoista ei kuitenkaan löytynyt, vaan totesimme vaeltavamme varsin hyljätyn oloisessa työläiskaupunginosassa, jonka merkittävin monumentti oli mäskille tuoksahtava Stratopramenin panimo. Suuntasimme kulkumme rautatiesillan yli kohti Vysehradin lähiseutuja. Sillan ylitys olikin jollain tavalla jännittävää, sillä kävelysilta oli päällystetty lonksuvilla, kuluneilla ja tummuneilla lankuilla. Tuo parisataa metriä menikin siten koko joukolla nopeasti ja kepeästi askeltaen. Illan jo hämärtyessä istahdimme kuppilaan, jonka nimi on minulla kadoksissa. Yhden tuopin ja wc-käynnin jälkeen jatkoimme matkaamme pimenevässä yössä. Kovin hirveästi ei näillä nurkilla juhlittu katuvaloilla ja talotkin olivat ajansaatossa sekä remontin puutteessa tummuneet varsin harmaiksi. Rempseä joukkomme poikkesi vielä keskiaikaisesti kalustetussa Stara Dobassa, joka kuitenkin sulki ovensa jo kymmeneltä ja näin osaltaan pakotti meidät palailemaan majapaikkaamme. Lämpimässä kesäyössä oli vielä mukava napsia muutama kuva yövalaistuksessa kylpevästä Prahasta.
Maanantai 27.4.2015
Matkamme viimeinen aamu valkeni kauniina kuin keväinen Praha. Suunnistimme aamiaiselle Cafe Savoyhin, josta oli tullut meille niin mieluinen paikka. Itselleni tilasin englantilaisen aamiaisen, johon Savoyn tapaan kuului paahtoleipää, paistettu kananmuna, nakkeja, tomaatin viipaleita, herkkusieniä, papuja tomaattikastikkeessa, voita, maalaisleipää ja itsepuristettua, hedelmälihaisaa appelsiinimehua. Oijoi! Jos meitä kohdeltiin jo ensimmäisellä kerralla kuin kuninkaallisia, niin nyt tunsimme olevamme jo keisareita! Käyttipä henkilökunta lähtiessämme vallan suomenkieltä kiitellessään ja hyvästellessään meidät! Kunhan palaan Prahaan, on Cafe Savoy takuulla vakituinen aamiaispaikkani! Tallustelimme vielä mutkat hotellilla ennen kuin lähdimme viettämään viimeistä matkapäiväämme ostosten merkeissä.
Ostoksia ja herkuttelua Nova Mestossa
Kirjauduimme ulos hotellista, jätimme matkalaukut sinne säilytykseen ja tilasimme taksin saapuvaksi klo 17. Suuntasimme sitten ostosmatkamme Nova Mestoon. Rahaa oli vieläkin suorastaan tuhlattavaksi asti ja jotta saisimme kaikki kulutettua, oli tehtävä radikaaleja ostoksia. Itselleni ostin uudet Policen aurinkolasit, jotka Eiffel Opticissa maksoivat Suomen rahassa noin 110 euroa. Välillä piti myös virkistäytyä ja Cafe Louvre oli sellaiseen mitä parhain. Kyseessähän on suorastaan legendaarisen maineen saavuttanut kahvila, jonka vakioasiakkaisiin on lukeutunut mm. Franz Kafka ja Albert Einstein, vain mainitakseni. Kahvila on palvellut asiakkaitaan vuodesta 1902. Toiminta keskeytyi kommunistihallinnon toimesta vuonna 1948 ja jatkui jälleen 1992 samettivallankumouksen palautettua tsekeille vapauden vuonna 1989. Ravintola henkii 1920-luvun tunnelmaa aina henkilökunnan asusteita myöten. Tilasin itselleni Grand Cappucino Louvren ja omenastruudelin. Mikä esillepano, mikä maku! Taivas laskeutui maan päälle!
Hyvästeltyämme hymyilevän henkilökunnan jatkoimme ostoksiamme. Yhtä ja toista tarttui joukkomme mukaan liiikkeestä jos toisestakin. Itse olin saanut aurinkolasini ja se riitti minulle. Välillä pistäydyimme virvokkeilla Cafe Vagonissa. Kun olimme mielestämme saaneet ostoksemme tehtyä lähdimme hiljakseen kohti hotellia. Ja koska meillä oli jälleen nälkä, pysähdyimme U Zpevackuun syömään. Täällä olimmekin pikaisesti käyneet oluella ensimmäisenä päivänä. Pekan kanssa tilasimme Starocesky-pihvit, mutta minä sain kuitenkin jostain syystä Vanhan Prahan porsasmedaljonkeja savulihan ja camembert-juuston kera. En valittanut! En todellakaan valittanut! Emme valittaneet yhtään mistään, vaan tilasimme jälkiruokaakin! Profiterolesit kuulostivat hauskalta, joten päätin kokeilla sitä. Lautasellani oli lopulta suklaajäätelöllä täytettyjä ja vaniljajäätelöllä päällystettyjä tuulihattuja suklaasomistein! Elämä on ihanaa, kun sen oikein oivaltaa! Olimme ilmeisesti niin hyviä asiakkaita, että saimme vielä kaupan päälle terävät napanderitkin ruoansulatusta edistämään. U Zpevacku on myös paikka, minne tulen uudelleen paikkakunnalla vieraillessani. Jätimme ilmeisesti niin (liian) hyvät juomarahat, että tarjoilijattarella piti vielä käydä tarkistamassa laskumme.
Kohti kotia
Istuimme vielä hetken hotellin viereisessä puistossa taksia odotellen. Pirssi saapui lopulta parikymmentä minuuttia etuajassa, mutta sehän toki kävi meille. Paluumatkan taksi oli edelliseen verraten jo aivan ammattimaisen näköinen ja oloinen. Pian olimme jo Vaclav Havelin lentokentällä. Rutiinitoimenpiteiden jälkeen joukkomme naiset tuhlasivat vielä viimeiset korunansa tax free -ostoksia tehden. Viimeisten, nopeasti kurkkuun kumottujen tuoremehujen (paino sanalla tuore) jälkeen kiiruhdimme hitaasti putken päässä odottavaan Finnairin Airbusiin ja käänsimme keulamme kohti pohjoista. Olimme Helsingissä aikataulusta aikaisessa, joten jouduimme odottelemaan toista tuntia jatkolentoa Ouluun. Ehdimme siis haukkaamaan hieman välipalaa, sillä lentoasemalla oli iltamyöhäisellä kuitenkin yksi kahvila-ravintola avoinna. Loppumatka Helsingistä kotiin sujui nopeasti. Matkailunnälkä jäi kuitenkin melkoinen!
Summa summarum
Keväinen Praha on kaunis kaupunki, jossa riittää nähtävää ja koettavaa etenkin historiasta kiinnostuneille. Varasimme kukin matkalle lähtiessämme n. 300 euroa käyttörahaa, jota sitäkin oli hankala saada kulutettua neljän päivän aikana. Sääkin suosi kulkijoita: vain yksi yllättävä ukkoskuuro meinasi kastella meidät, muutoin paistoi aurinko ja lämpötila hipoi hellelukemia.
Ruoka on halpaa ja hyvää kautta linjan. Tsekkiläiseen tyyliin ruoka on lihaisaa ja rasvaista, kasviksilla ei juurikaan koreilla. Ravintoloita onkin oikeastaan jokaisella kadunkulmalla, joten valinnan varaa riittää. Tsekki on olutmaa, joten ruokajuomana paikallinen olut ajaa hyvin asiansa. Toki ruokakin on omalla tavallaan suunniteltu sitä silmällä pitäen.
Prahan ydinkeskusta on lopulta suhteellisen pieni, joten siellä on helppoa liikkua jalan. Näin tulee samalla nähdyksi myös ne paikat, joista ei pidetä niin paljoa melua. Autoilijat kunniottavat jalankulkijoita, vaikka liikennevalot saattavat viipyä vihreällä vain parin askeleen verran. Polkupyörää ei turistilla kannata haaveillakaan ja ainakaan itse en hyppäisi auton rattiin. Julkisista liikennevälineistä raitiovaunulinjat vaikuttivat kattavilta, vaikka niitäkään emme kokeilleet.
Kätköilijälle Praha on hyvä paikka. Kätköjä on paljon ja ne ovat reilun kokoisia. Nanoja ei näppeihimme sattunut, vaan ennemminkin ihan regular-kokoisia aivan keskellä kaupunkia!
Valokuvattavaa Prahassa riittää! Painon säästön vuoksi varustauduin kuitenkin pienellä Canon EOS M:llä. Koska sen käyttöergonomia on mitä on, pidin sitä etupäässä automaatilla, joten minun ei tarvinnut huolehtia kuin rajauksesta ja laukaisusta. Loppujen lopuksi aika fiksusti se osaa valotuksensa säätää, kunhan vain sormella hieman osoittelee.
Kiitokset Annelle ja Pekalle, joitten kanssa oli todella hauskaa matkustaa ja kierrellä pitkin Prahan keväisiä katuja! Ilman tietämystänne matkustamisesta reissumme olisi saattanut olla vallan toisenlainen! Otamme mahdollisimman pian uusiksi, kohde vaan voi olla eri 🙂 Kiitokset myös Riikalle, joka jälleen kerran piti kuonolaisestamme hyvää huolta!
Kartat
Kuvia
