Reissut

  • Kyl mar Turus muavipurkkei o!
    Alunperin meillä piti olla Berliinissä. Mutta kuinka ollakaan, lentolippujen hankkiminen venyi venymistään ja kohta huomasimme niiden hinnan ylittävän kipukynnyksen. Siispä päätimme lähteä Turkuun. Valinta oli oikeastaan oivallinen moneltakin kantilta: Turkuun pääsisi junalla, säiden oli ennustettu olevan erinomaiset, palvelut ja julkinen infra olisivat tutut ja turvalliset, eikä kielitaitoakaan tarvittaisi – tai niin ainakin luulin. Sitä paitsi … Lue lisää
  • Joulu Pariisissa
    Useamman vuoden kestänyt koronapandemia on päättänyt puolestaan monen koti- ja ulkomaanmatkailijan toiveista ja tarpeista. Niin meidänkin, sillä tälle matkalle meillä oli alunperin tarkoitus lähteä jo keväällä 2020, puolisen vuotta Wienin matkamme jälkeen. Suunnitelmien muututtua uudeksi ajakohdaksi valikoitui joulu 2021, jolloin täytin ympäripyöreitä. Omikron-variantin ottaessa jalansijaa myös täällä Euroopassa siirsimme matkaamme jälleen vuodella eteenpäin ja vietimme … Lue lisää
  • Herkku
    6 dl kaurahiutaleita2 dl sokeria175 g voita0,5 kg puolukoita Sulata voi. Lisää sokeri ja sekoita. Lisää hiutaleet. Sekoita hyvin Lado kerroksittain seosta ja puolukoita leivinpaperilla vuorattuun vuokaan. Ripottele päällimmäisen, puolukkakerroksen päälle sokeri. Paista 200 asteessa n. 30-40 minuuttia.
  • Nyt mua viedään linnasta linnaan 2022
    Lomamatkamme Suomessa poikkeavat monin tavoin matkasta johonkin ulkomaan kohteeseen. Matkaa taitetaan ensisijaisesti omalla autolla, majoituspaikat vaihtuvat, säät muuttuvat ja rahaa palaa reilusti enemmän. Suomessa on monella tapaa kuitenkin erittäin turvallista ja puhdasta, infrastruktuuri on pitkälle kehittynyttä ja virkavalta luotettavaa. Suomessa pärjää varsin hyvin yhdellä kielellä, joskin alueellisia eroja tietysti on. Luonto näkyy kotimaassamme joka paikassa, … Lue lisää
  • Suojattu: Rajanylitykset
    Tämä sisältö on suojattu salasanalla.